Satakunnan ryhmä

Komentaja: majuri Walter Bergh. Rykmentti muodostettiin 23. helmikuuta 1918 entisen Porin pataljoonan pohjalle, josta muodostettiin rykmentin 1. pataljoona sekä lisäksi entisistä konekiväärijoukkueista muodostettiin 1. pataljoonaan konekiväärikomppania. Rykmenttiä perustettaessa sen komppanioiden johtoon valittiin jääkärikoulutuksen saaneet miehet, joiden rinnalle jäivät varapäälliköiksi entiset siviihenkilöt. Rykmentin toinen pataljoona taasen muodostettiin helmikuun puoliväliin mennessä rannikkoalueille kokoontuneista suojeluskuntalaisista ja Kristiinasta lähetetyistä miehistä. Porin rykmentti oli koottu vapaaehtoisista miehistä.

• Rykmentin esikunta, esikuntapäällikkö isännöitsijä K. E. Vuori, adjutantti ylioppilas C. Rothe, talousosaston päällikkö agronomi Bruno Juusko ja sairaanhoito-osaston päällikkö ylilääkäri tohtori Th. Roos.

• 1. pataljoona aik. Porin pataljoona, komentajana oli ensin luutnantti A. Lindqvist, sitten kapteeni A. Aalto (kaatui) ja lopulta jääkäriluutnantti G. von Hertzen.

1. komppania, päällikkö: eläinlääkäri E. Åström, jääkärivänrikki Johan Koivula (23. helmikuuta 1918 alkaen, siirrettiin Turun pataljoonan väliaikaiseksi komentajaksi 13. maaliskuuta alkaen).

2. komppania, päällikkö: jääkärivääpeli Yrjö Ylänkö.

3. komppania, päällikkö: jääkärialiupseeri Sulo Virén myöh. Vireoja.

4. komppania, päällikkö: jääkärialiupseeri Yrjö Nahi.

Konekiväärikomppania, päällikkö: jääkärivääpeli Väinö Alasmaa. Komppania käsitti yhden upseerin ja 72 miestä ja 10 konekivääriä. Komppania toimi aikaisemmin erillisenä osastonaan, mutta rykmentin perustamisen myötä 20. helmikuuta 1918 se liitettiin 1. pataljoonaan.

Sapotööriosasto, päällikkö jääkäri Akseli Isopuro (hän toimi myös joukkueenjohtajana Porin pataljoonan 2. komppaniassa).

• 2. pataljoona aik. Kristiinankaupungin lentävä pataljoona, komentaja jääkäriluutnantti Paavo Talvela.

Esikunta, adjutantti merikapteeni Toivo Lehtinen, kansliapäällikkö sahanhoitaja Väinö Gustafsson, etappipäällikkö konttoristi Jonas Illman, rahastonhoitaja maisteri Mauritz Öhrnberg, intendentti maisteri Aarno Jalas, muonituspäällikkö metsänvartija Salmio , kirjuri ja kartanpiirtäjä insinööri Poijärvi.

5. pataljoona aik. Kristiinankaupungin lentävän pataljoonan 1. komppania, päällikkö: luutnantti S. Kanerva (20. helmikuuta 1918 alkaen) ja 26. helmikuuta 1918 alkaen jääkärivääpeli Karl Sovelius. Komppania oli koottu värvätystä väestä ja olisi pitänyt kuulua Schönbergin pataljoonaan. Porin rykmentin perustamisen seurauksena Kristiinankaupungin lentävä pataljoona lakkasi käytännössä olemasta ja sen kaksi komppaniaa jäivät irrallisena Porin rykmentin alaisuuteen.

6. komppania aik. Kristiinankaupungin lentävän pataljoonan 2. komppania, päällikkö: ylioppilas E. Ingves ja jääkärivääpeli Max Lindblom (27. helmikuuta 1918 alkaen). Joukkueenjohtajina hänellä olivat muun muassa Kaskisten pormestari H. Lund ja ylioppilas E. Ingves Lapväärtistä.

7. komppania aik. Turun komppania, päällikkö S. Kanerva ja jääkärivänrikki Karl Aarne Söderberg myöh. Särämö. Komppania käsitti yhden upseerin ja 280 miestä. Komppania koottiin Varsinais-Suomesta tulleista pakolaisista. Komppania toimi aikaisemmin itsenäisenä joukkona, mutta rykmentin perustamisen myötä 20. helmikuuta 1918 liitettiin 2. pataljoonaan.

8. komppania, päällikkö jääkäri Antti Porri. Komppania koottiin 26. helmikuuta 1918 Pirttijärvellä taistelleista hajanaisista joukoista.

Kenttäsairaala, päällikkö tohtori Olsoni ja hänellä apunaan nuoremmat lääkärit tohtori Oikarinan ja Waenerberg. Kenttäsairaala oli Oulun 1. rintamakomennuskunnan mukana tullut sairaala ja se alistettiin pataljoonalle koko sodan ajaksi.

• Rykmentin erillisosatot

Sundomin ja Gerbyn suojeluskuntakomppania, päällikkö: luutnantti J. Vollter. Komppania käsitti yhden upseerin ja 91 miestä. Komppania kuului aikaisemmin Kristiinankaupungin lentävään pataljoonaan, mutta se hajotettiin ja sen pääosa liittyi Erikssonin konekiväärikomppaniaan ja jäljelle jääneistä miehistä perustettiin tämä luutnantti Vollterin johtama komppania.

• Hiihto-osasto, päällikkö: luutnantti A. Lyytinan. Johon kuului yksi upseeri ja 56 miestä.

Päällikkö: jääkärivänrikki Armas Ylinen. Komppania Ylinen järjestettiin Pomarkussa ylipäällikön ryhmänjohtajalleen antamalla määräyksellä 23. helmikuuta 1918. Käskyssä määrättiin A. Ylinen yhdessä jääkäri Kasken kanssa heitä kuljettamaan aseita Kauhajoen asemalta Parkanoon ja ruvettava siellä harjoittamaan suojeluskuntajoukkoja. Hänen runkonaan oli joukko jalasjärveläisiä suojeluskuntalaisia ja Vilppulan rintamalta saamiaan joukoja ja vapaaehtoisia Parkanosta ja Karviasta. Joukkoja kootessaan hän kääntyi Vöyrin sotakoulun puoleen, josta hän saikin 13 jalasjärveläistä Parkanoon käyttöönsä. Komppania valtasi Parkanon 24. helmikuuta 1918 85 jalasjärveläisen vapaaehtoisen voimin. Kuun vaihteessa suoritetut asevelvollisuuskutsunnat Karviassa ja Parkanossa kasvattivat joukkoa 200 miehellä. 12. maaliskuuta 1918 sai päällikkökuntakin vahvistusta, kun m.m. jääkärivänrikki Peltonen saapui komppaniaan. Tällöin yhdistettiin kaikki Jalasjärven vapaaehtoiset miehet ja muodostettiin erikoisen vahva komppania, joka sisälsi konekiväärijoukkueen (kaksi konekivääriä). Tämä komppania, jota jääkärivänrikki Ylinen itse johti, alistettiin Tampereen saartoliikkeen ajaksi Hjalmarsonin osaston alaisuuteen ja liitettiin Snellmannin pataljoonaan. Jäljelle jäänyt asevelvollinen miehistö jaettiin kahteen marssikomppaniaan, joiden päällikköinä toimivat jääkärit Peltonen ja Kaski. Komppania siirrettiin maaliskuun lopulla 1918 Porin rykmentin 3. pataljoonaan, josta muodostettiin kaksi komppaniaa.

• 1. marssikomppania, päällikkö jääkärivänrikki Aarne Peltonen, komppania oli koottu asevelvollisista. (Komppania siirrettiin 21. maaliskuuta 1918 Turun pataljoonan 2. komppaniaksi).
• 2. marssikomppania jääkäri Paavali Kaski, komppania oli koottu asevelvollisista. (komppania siirrettiin 21. maaliskuuta 1918 Turun pataljoonan 3. komppaniaksi)

Pääartikkeli: Kristiinan krenatööripataljoona

Komentaja: kapteeni Eugen Schönberg.

Vaasan pataljoonan esikunta: Keskellä pataljoonan päällikkö A. Helenius ja äärimmäisenä vasemmalla varapäällikkö Max Jurvelius.

Komentaja: arkkitehti A. Helenius, Kankaanpäässä komppanian päällikkyyden otti ruotsalainen ammattikersantti Andersson. Pataljoonan varakomentajana ja sotilasohjaajana toimi jääkäriluutnantti Max Jurvelius.

Pataljoonaan kuului kolme komppaniaa, joissa oli kolme upseeria ja 230 miestä. Komppania koottiin vaasalaisista vapaaehtoisista, joilla oli jo aikaisempaa taistelukokemusta. Pataljoona siirrettiin rintamalle 24. helmikuuta 1918 ja käsitti kolme komppaniaa. Pataljoonan neljäs komppania pääsi lähtemään Vaasasta 26. helmikuuta 1918, mutta se ohjattiin Virroille Hjalmarsonin osaston käyttöön Vaasan komppaniaksi ja siksi se ei koskaan yhtynyt Vaasan pataljoonaan. Pataljoonan saavuttua Kankaanpäähän se yhdistettiin erityiseksi komppaniaksi, jonka johtoon nimettiin ruotsalainen ammattikersantti Andersson. Pataljoona kärsi hyökkäysvaiheen aikana kovasta mieshukasta siinä määrin, että Tampereen valloituksen jälkeen pataljoona oli kutistunut vain yhden komppanian käsittäväksi pataljoonaksi.

• 1. komppania, päällikkö:
• 2. komppania, päällikkö:
• 3. komppania, päällikkö:
• Konekiväärikomppania, päällikkö:
• Hiihtojoukko, päällikkö ruotsalainen upseerikokelas Alyhr. Joukko käsitti n. 80 miestä.

Oulun 1. rintamakomennuskunta lähdössä rintamalle. Edessä komennuskunnan päällikkö Tor Ekman.

Komentaja: hammaslääkäri Tor Ekman ja 18. maaliskuuta alkaen konekivääriosaston päällikkö jääkäri Gunnar Wikström myöh. Visapuu. Komennuskuntaan kuului yksi komppania ja komppaniaan 207 miestä. Komppania käsitti kolmen joukkueen vahvuisen komppanian, kaksiryhmäisen hiihto-osaston, 21-miehisen konekivääriosaston (kolme konekivääriä) sekä kuormaston. Komppanian miehistöön kuului kaksi Saksassa jääkärikoulutuksen saanutta miestä, mutta muuten miehistö oli suojeluskuntalaisista koottu. Tällä komennuskunnalla, kuten myös Oulun 2. rintamakomennuskunnalla oli erityispiirre, jota aikakauden muilla joukoilla ei ollut, nimittäin ne olivat varusteiltaan yhdenmukaiset. Tämä joukko valkoisissa karvalakeissaan, upeissa sarkapuvuissaan ja keltaisissa saappaissaan oli kerrassaan komeaa nähtävää. Varsinkin Oulun 2. rintamakomennuskunta oli kenraali Mannerheimin mieleen ja sai hänet kehumaan komennuskuntia tarkastaessaan ne Seinäjoella matkalla rintamalle. Sähköisessä viestissä Oulun piiripäällikölle hän ilmoittaa seuraavaa: "Tänään tarkistin pulskat Oulun pojat. Niiden varustukset herättivät ihailuani; ne todistavat asianomaisilla olleen kykyä, asianharrastusta ja väsymätöntä uurautta. Lausukaa oululaisille ja vastaanottakaa itse lämpimät kiitokset". Komennuskunta oli jopa niin hyvin varustautunut, että se toi mukanaan oman ambulanssin ja henkilökohtaiset suksensa. Komppaniaa kutsuttiin myös 1. Oulun rintamakomennuskunnaksi.

Komppania siirtyi Oulusta 23. helmikuuta 1918 rintamalle, josta sen 1. ja 2. joukkue komennettiin 25. helmikuuta 1918 Pirttijärven taisteluun siellä jo taistelevien joukkojen avuksi joukkueenjohtaja Eino Engelbergin johdolla, mistä se suoriutuikin mallikkaasti ja ajoi vihollisen aina Alhaisiin saakka. Itse hyökkäystä johti Pirttijärvellä jääkäri Antti Porri. Komppania hajotettiin Pirttijärven taistelun jälkeen siten, että sen toinen ja kolmas joukkue liitettiin Porin rykmentin toiseen pataljoonaan ja jäljelle jääneestä ryhmästä muodostettiin Tor Ekmanin johtama kolmejoukkueinen jalkaväkiosasto johtajanaan jääkäri Johannes (pikku Jussi) Väisänen ja hiihto-osasto johtajanaan insinööri Sulo Kallio sekä konekivääriosasto johtajanaan jääkäri Gunnar Wikström myöh. Visapuu. Komennuskunta liitettiin lopulta silloisen päällikkönsä Wikströmin johdolla 16. huhtikuuta alkaen 4. Pohjois-Pohjanmaan rykmentin 1. pataljoonan 3. komppaniaksi.

Päällikkö: Gunnar von Hertzen ja hänen haavoituttuaan Suodenniemellä kiväärinluodista 17. maaliskuuta 1918 päälliköksi tuli joukossa joukkueenjohtajana toiminut jääkärivänrikki Kaino Niemeläinen. Osastossa oli yksi komppania, jossa yksi upseeri ja 80 miestä. Osastossa palvelleet Saksan jääkärit: jääkärivänrikki Verner Evald Lavast, jääkärivääpeli Otto Heikkinen, jääkärivaravääpeli Spero Tanner, jääkärialiupseeri Auno Kuiri (siirrettiin Hämeenkyrön asevelvolliskomppaniaan), joukkueenjohtajana ja osaston päällikkönä jääkärivänrikki Gustaf Renholm.

Pääartikkeli: Oulun krenatööripataljoona

Komentaja: everstiluutnantti Valdemar Appelgren.

Komentajina toimivat von Gerich ja väliaikaisena komentajana jääkärivänrikki Johan Koivula (13. maaliskuuta alkaen, toimi aikaisemmin Porin pataljoonan 1. komppanian päällikkönä ja siirrettiin myöhemmin Turun pataljoonan 3. komppanian päälliköksi. Hän palasi pataljoonan komentajaksi 16. huhtikuuta 1918 toivuttuaan ensin sotilassairaalassa 21. maaliskuuta saamistaan haavoista.).

Pataljoonaan kuului kolme komppaniaa, joissa kolme upseeria ja 270 miestä. Pataljoona oli Uudenkaupungin suojeluskunnasta koottu ja se siirtyi Ruotsin puolelle sodan alettua ja kiersi Pohjanlahden ympäri ja liittyi Satakunnan ryhmään 3. maaliskuuta ja ohjattiin välittömästi taisteluihin Ikaalisissa jääkäri Aarne Peltosen johdolla, vaikka joukko oli lopen uupunut kierrettyään Pohjanlahden. Tätä suojeluskuntaryhmää ruvettiin kutsumaan Turun pataljoonaksi sen liityttyä Satakunnan ryhmään.

• 1. komppania päällikkö kihlakunnantuomari Svinhufvud.
• 2. komppania päällikkö prokuristi Prievert ja 21. maaliskuuta 1918 alkaen jääkärivänrikki Aarne Peltonen (katso myös Komppania Ylinen)
• 3. komppania päällikkö jääkärivänrikki Johan Koivula (13. maaliskuuta 1918 alkaen ja toimi pataljoonan väliaikaisena komentajana) ja 21. maaliskuuta alkaen jääkärialiupseeri Paavali Kaski, joka toi mukanaan Parkanossa vapaaehtoisista jalasjärveläisistä ja karvialaisista kootun nostoväkijoukon (katso myös Komppania Ylinen).

Suojeluskunta käsitti kolme komppaniaa ja sen päällikkönä toimi Otto Ivalo, joka kumminkin sai surmansa punaisten sissiosaston yllätettyä hänet Luhalahdella Kyrösjärven itärannalla. Muiden komppanioiden päällikköinä toimivat eläinlääkäri G. Klenberg ja konttoristi A. Valio.

Suojeluskunnan vahvuus oli noin 200 miestä ja yksi konekivääri ja 150 kivääriä. Näillä eväillä suojeluskunta pystyi torjumaan punaisten kaikki lähentely-yritykset, tosin apunaan heillä oli ratkaisuhetkillä 4. maaliskuuta 1918 Lillierin hiihto-osastolta.

Käsitti yhden komppanian, jonka päällikkönä toimi jääkärivaravääpeli Herman William Humlin (hän kaatui Mannamäen taistelussa 17. maaliskuuta 1918). Komppania saapui 92 miehen voimalla 3. maaliskuuta 1918 Ikaalisissa taistelevien joukkojen avuksi ja osallistui taisteluun.

Karl Lillier

Päällikkö luutnantti Karl Lillier. Käsitti 120 miestä. Osasto liittyi Satakunnan ryhmään Kankaanpäässä 24. helmikuuta 1918. Kankaanpäästä Lillier johdatti joukkonsa eversti Linderin ohjeiden mukaan Parkanoon, jonka Ylisen joukot olivat jo verettömästi ottaneet hallintaan. Hiihto-osasto Lillierin ensimmäinen sotilasoperaatio oli yhdessä Ikaalisten suojeluskuntajoukkojen kanssa puhdistaa Kyrösjärven pohjoisrannan kylät vihollisista. Tehtävän suoritettuaan Lillier suuntasi kulkunsa Virroille, minne hän saapui 1. maaliskuuta 1918. Virroilta hän palasi takaisin Parkanoon 3. maaliskuuta 1918 mukanaan tiedustelutietoja matkaltaan.

Parkanosta Lillierille tuli kumminkin kiire rientää Ikaalisten suojeluskuntajoukkojen avuksi punaisten sinne aloittaman hyökkäyksen torjumiseksi. Lillier saapui Kilvakkalaan 4. päivän aamulla ja ryhtyi heti hyökkäykseen Viljalaa vastaan ja saikin sen vallattua vielä saman päivän iltana.

Oulun 2. vapaaehtoisista koottu rintamakomennuskunta matkalla junakuljetuksena etelään.

Päällikkö: jääkäri Johan Jacob Mikael Giescke (hänet siirrettiin 21. maaliskuuta 1918 kenraali Linderin esikuntaan). Komppania käsitti 200 miestä. Komppaniaa kutsuttiin myös 2. Oulun rintamakomennuskunnaksi. Komennuskunta käsitti kolmen joukkueen komppanian, 50-miehisen hiihto-osaston sekä konekiväärijoukkueen (kaksi konekivääriä). Komennuskunta oli koottu oululaisista suojeluskuntalaisista ja se siirrettiin rintamalle 9. maaliskuuta 1918. (Katso myös Oulun 1. komppania)

Päällikkö: luutnantti Lindholm. Komennuskuntaan kuului 14 miestä. Komennuskunta järjestettiin Pietarsaaren tykistökoulussa päämajan operatiivisen osaston aloitteesta, koska Pohjanmaalta oli saatu venäläisiltä joukoilta runsas räjähdysainesotasaalis. Komennuskunta lähetettiin Satakunnan rintamalle 25. helmikuuta 1918.

Päällikkö: vääpeli Franchi. Komennuskuntaan kuului 14 miestä. Komennuskunta järjestettiin Pietarsaaren tykistökoulussa päämajan operatiivisen osaston aloitteesta, koska Pohjanmaalta oli saatu venäläisiltä joukoilta runsas räjähdysainesotasaalis. Komennuskunta lähetettiin Satakunnan rintamalle 25. helmikuuta 1918.

Päällikkö: kapteeni Enhörning. Patteri käsitti kaksi 87 mm tykkiä ja se lähetettiin Pietarsaaren tykistökoulusta Satakunnan rintamalle 20. helmikuuta 1918 ja liittyi Kankaanpäässä Satakunnan ryhmään 25. helmikuuta 1918. Patterissa palveli adjutanttina ennen rintamalle siirtymistä myös Saksassa jääkärikoulutuksensa saanut jääkärivänrikki Paul Påhlson, mutta hänet komennettiin jo 16. helmikuuta 1. räjäytyskomennuskunnan päälliköksi.

Päällikkö: Majuri Schleutker (hän sairastui melkein heti patterin lähdettyä rintamalle). Hänen tilalleen tuli ruotsalainen luutnantti Ek, joka piti patterin päällikkyyttä sodan loppuun saakka. Patteri sisälsi kaksi 87 mm tykkiä. Patteri siirrettiin Pietarsaaren tykistökoulusta Satakunnan rintamalle 13. maaliskuuta 1918. Patteria kutsuttiin myös Ahvenanmaanpatteriksi, koska sen miehistö oli koottu pääosin Uudenkaupungin suojeluskuntalaisista, jotka olivat saaneet tykistökoulutuksensa Ahvenanmaalla. Patteri sai vähitellen lisättyä tykkilukunsa kuuteen tykkiin ja patteri kuului valkoisen armeijan parhaimmistoon, niin taidoiltaan kuin kiinteydeltäänkin.

Päällikkönä toimi jääkäriluutnantti Poukkula. Tykinjohtajana toimi jääkärivääpeli Ville Kakko. Joukkue käsitti yhden tykin (87 mm) ja 30 miestä. Tämä joukkue oli sisällissodan ensimmäinen rintamalle lähetetty tykistöosasto, joka oli saanut koulutuksensa Pietarsaaren tykistökoulussa. Ensin se lähetettiin 18. helmikuuta 1918 Varkauden rintamalle, josta se siirrettiin myöhemmin Satakunnan rintamalle ja osallistui siellä menestyksellisesti taisteluihin, vaikka sen miehistö oli matkassa lähen ilman minkäänlaista koulutusta.

Konekiväärikomppania järjestäytyneenä

Päällikkö: ruotsalainen kersantti Eriksson. Komppania käsitti yhden upseerin, 60 miestä ja kuusi konekivääriä. Komppania perustettiin alkujaan ainoastaan joukkueen suuruisena, koska sillä oli käytössään vain kaksi konekivääriä ja vain muutaman päivän harjoiteltuaan se sai tulikasteensa 2. maaliskuuta 1918 käydyssä Lavian taistelussa. Lavian taistelusta komppania sai sotasaaliina useamman konekiväärin ja komppania voitiin nyt muodostaa kolme joukkuetta käsittävänä. Miehistö muodostettuihin joukkueisiin saatiin Sundon ja Gerbyn suojeluskuntalaisjoukosta, jonka jäännöksistä muodostettiin ruotsalaisen Volltterin johtama komppania Porin rykmenttiin. Komppanian päällystö saatiin ruotsalaisista vapaaehtoisista, jotka olivat palvelleet aikaisemmin Alyhrin hiihto-osastossa. Myöhemmin komppaniasta erotettiin furiiri Johanssonin joukkue ja lähetettiin se Schönbergin värvätyn pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Komppanian mieshukka oli hyökkäysten kestäessä ollut valtava ja näin ollen Tampereen valtauksen jälkeen komppania vain lakkasi olemasta.

Päällikkö: ruotsalainen luutnantti Sjöberg. Komppania käsitti yhden upseerin ja 80 miestä. Insinöörikomppanian ylipäällikkö perusti erikoiseksi työjoukoksi joka suoritti keveämpiä kenttärakennustöitä ja oli varustettu sen mukaisilla työkaluilla. Komppania oli kumminkin aseistettu kuten muukin jalkaväki.

Päällikkö: insinööri Weber. Osasto käsitti yhden upseerin ja 80 miestä. Osasto järjestettiin Pietarsaaren Tykistökoulussa ja siirrettiin Satakunnan rintamalle 13. maaliskuuta 1918.

Raahen joukko kotikaupungissaan ennen rintamalle lähtöä.

Päällikkö: kapteeni Aleksander Pell. Komppania liittyi Satakunnan ryhmään 16. maaliskuuta 1918. Komppania käsitti 130 miestä.