Sastamalan kirkko

Karkun ensimmäinen kirkko on rakennettu, kuten monesti muuallakin Satakunnassa, vanhan hiidenmäen kohdalle järven vastarannalle. Sastamalan tapauksessa se rakennettiin Karkunkylään.[2] Tiedetään, että paavi Gregorius IX antoi kirjeessään 31.1.1229 piispa Tuomaalle oikeudet ottaa kirkon haltuun pakanuuden aikaiset uhrilehdot ja kulttipaikat. Mikäli osa kylän väestä oli vastustanut hiidenmäen eli Vihtiälänsaaren kirkollista käyttöä, oli Tuomaalla nyt ajatukselleen arvovaltaista taustatukea. Myöhemmin, kun asiat oli pitäjässä selvitetty, rakennettiin uusi puukirkko hiidenmäelle eli Vihtiälänsaaren lähistölle. Ei kuitenkaan tiedetä, onko paikka sama kuin nykyisen kirkon paikka.[3]

Arkeologiset kaivaukset vahvistavat sen ajatuksen, että kirkon paikalle oli haudattu jo rautakaudella. Kaivauksista selvisi myös, että hautauksia olisi tehty myös myöhemmin, sillä paikalta on löydetty entisten hautojen jäänteitä, ennen vuotta 1250 lyöty raha sekä joitakin koruja samalta ajalta. Kaivauksilla havaittu kivijalka kivikirkon ulkopuolella herätti ajatuksen, että puukirkolla olisi ollut kivisakasti. Tälle on ehdotettu ajoitukseksi jopa 1200-lukua, mutta tutkimukset eivät vahvista tätä. Kivikirkon seinästä, kyseisen sakastin kohdalta, löytyi muuria tukenut katkaistu hirsi, joka ajoitettiin 1400-luvulle. Sakastia on voitu käyttää aikaisintaan viimeisen puukirkon yhteydessä. Sellaisen kirkon olemassaoloon viittaa muut kivikirkon ajoitetut hirret.[2][4]

Sastamalan kirkon pohjakuvio, jonka alta löydettiin jäänteet pienemmästä rakennuksesta kirkon sisältä ja Luukkaan kappelista kirkon ulkopuolelta.

Perimätiedon mukaan kirkon rakensivat munkit, joiden luostarirakennukset sijaitsivat samalla mäellä. Munkkiveljet kuuluivat todennäköisesti Dominikaaniveljeskuntaan, joka tuli tänne Ruotsista. He toivat muuraustaidon tullessaan ja vastasivat sekä suunnittelusta että toteutuksesta.[3]

Kaivauksilla havaittu neliön muotoinen kivijalka liittynee perimätietona tunnettuun Luukkaan kappeliin, joka oli sisämitoiltaan 7 x 7 metriä ja jonka seinien paksuus oli 1,4 metriä. Kirkon seinästä voi päätellä, että Luukkaan kappeli rakennettiin ensin, ja kirkko sitten. Kappelin eteläseinää käytettiin hyväksi, kun kirkon pohjoisseinää muurattiin. Kirkon seinästä löydettiin hirrenpätkä, joka oli jäänyt sinne kappelin purkamisen yhteydessä 1700-luvulla. Hirsi oli veistetty männystä, joka kaadettiin syksyllä 1496 tai keväällä 1497. Tämä tieto saattaa kertoa Luukkaan kappelin todellisen iän. Sastamalan kirkon muita puuhirsiä ajoittamalla on todettu siinä käytetyn kahden aikaisemman kirkon puutavaraa. Seurakunnalla on voinut olla käytössään aikajärjestyksessä kolmaskin puukirkko, ennen kivikirkon rakentamista. Kaivauksilla havaittiin kirkon sisältä myös toisen rakennuksen kivijalka, joka oli yhteydessä pohjoispuolella olevaan Luukkaan kappeliin. Tämä on voinut olla kyseinen kolmas kirkko tai luostarirakennus.[2]

Kirkko rakennettiin alun perin korkeaksi ja jyrkkäkattoiseksi. Molemmat päädyt ovat olleet kiviseinää, joka on tukenut kattoa. Ainakin pohjoisella kiviseinällä oli ollut suuri valkoinen risti. Myöhemmissä vaiheissa kirkon rakenteita on muutettu suuresti johtuen sen heikoista perustuksista. Luukkaan kappelin itäpuolelle on 1400-luvulla rakennettu holvikaarinen sakasti.[3][4]

Kirkon rakenteissa on piirteitä, joista voi päätellä suunnitelmien olleen suuremmat kuin lopullisen toteutuksen. Seinissä on holvia varten valmistetut kaarevat tuet, mutta holvikaaria ei ole koskaan rakennettu. Kattorakenteet ovat jääneet kirkkoväelle näkyviin. Kirkon pääsali oli aiottu jakaa kahtia tehdä kolmella peräkkäisellä pilarilla, jossa kummassakin laivassa olisi ollut neljä ristiholvia. Kirkon ulkokatto on ilmeisesti ollut ensimmäiset vuosisadat tuohinen riuku-malkakatto.[3] Selityksenä kirkon keskeneräisyydelle on tarjottu reformaation eli uskonpuhdistuksen heikentämää seurakunnan taloutta.[2]

Luukkaan kappelin jäännökset ovat yhä nähtävillä.

Kirkon itäpääty.

Toinen seinätuki itänurkassa.

Kirkon aktiivivuosista tiedetään vähän. Asiakirjatietojen mukaan kirkko tuhoutui vuonna 1568 tulipalossa, josta saatiin pelastettua kirkon irtaimistoa. Seurakunnan arkistoista on löytynyt 23.3.1694 päivätty pöytäkirja, jossa mainitaan kirkon asehuone sen ainoan kerran.

Luukkaan kappeli purettiin todennäköisesti vuonna 1703; siitä on maassa jäljellä kiviperustukset. Vuonna 1777 vailla laipoita olleeseen kirkkoon rakensi Anders Högerman puisen tynnyriholvin. Nyt katto ilmeisesti maalattiin, mikä vaikutti suuresti sisätilojen ilmeeseen. Kymmenen vuotta myöhemmin kirkon perustuksien heikkous alkoi vaivata, koska vuonna 1787 rakennettiin seinätuet kirkon eteläisiin nurkkiin estämään seiniä kallistumasta enempää.[3] Pienellä kumpareella kirkon itäpuolella on vuonna 1792 rakennettu puinen kellotapuli, johon saatiin piirustukset Tukholman yli-intendentinvirastosta.[5]

Noin 70 vuotta myöhemmin Karkun rovasti A. J. Gummerus oli pelännyt kirkon romahtamista. Seinät olivat taipuneet kaareviksi ja niissä oli suuria halkeamia. Siksi kirkkoa korjattiin vuosina 1866–1867. Katto purettiin, kallistunut länsipääty kaadettiin maahan ja itäpäätyä purettiin noin 14 metriä. Länsipääty rakennettiin uudestaan kahdesta vierekkäisestä hirsiseinästä, jotka tuettiin toisiinsa poikkiparruin. Tämän päädyn ja toisen pään kivipäädyn varaan rakennettiin lopuksi matalampi katto. Länsipäädyn hirsimateriaali koostuu lähes kokonaan kivikirkkoa edeltäneen, 1440-luvun lopussa rakennetun puukirkon hirsistä. Hirsistä erottaa vieläkin maalauksia, joita seinissä oli ollut.[2][3] Jos tieto pitää paikkansa, voi vain ihmetellä, missä hirret olivat tällä välillä olleet käytössä.

Kirkon säännöllinen käyttö päättyi 1913, minkä jälkeen se oli vuosikymmenien ajan lähes autiona. Tapulissa olleet kolme kelloa siirrettiin Karkun uuteen kirkkoon sen valmistuttua.

1920-luvulla Karkun ja Tyrvään seudun kotiseutuharrastajat kaavailivat kirkosta museota, mutta hanke kariutui kirkkohallituksen kielteiseen lausuntoon.

Pirkanmaan Maakuntaliitto toimeenpani vuonna 1959 kirkon palauttamisen entiseen asuunsa. Katto nostettiin entiseen korkeaharjaiseen muotoonsa ja sen rakenteita vahvistettiin. Työt hoiti diplomi-insinööri Paavo Simula samalla, kun arkeologi Reijo Palmroth tutki alueen perusteellisesti. Tutkimuksien jälkeen kirkon maalattiaa laskettiin alkuperäiseen tasoonsa, mistä aiheutui myöhemmin kosteusvahinkoja puulattialle, joka rakennettiin ilmeisesti myös tässä vaiheessa.[3][6]

Vuonna 1966 laitettiin katolle paanut, ja 1970-luvun lopulla entisöitiin tapuli. Kirkonmaapohjan kosteudesta johtuen lattiaan tarttui lattiasieni, joka levisi koko kirkkoon. Puulattia purettiin vuonna 1977 ja tilalle tehtiin taas maalattia.[6]