Sassacus

1600-luvulla alkupuolella pequotit olivat päässeet vahvaan asemaan alistamalla osan naapurikansoista alleen. Eurooppalaisten saapuminen itärannikolle muutti kuitenkin pequotien elämän, sillä niin alankomaalaisten, englantilaisten kuin ranskalaistenkin siirtokunnat alkoivat levitä ympäristöön. Osa pequoteista suosi brittejä, osan ollessa taas vahvasti alankomaalaismielisiä.[2]

Kun pequotien vanha johtaja ja ylipäällikkö Wopigwooit kuoli vuonna 1631 jäi hänen paikkansa avoimeksi. Kahdesta kilpailijasta heimoneuvosto valitsi Sassacuksen. Häviölle jäänyt ehdokas Uncas, joka oli Sassacuksen sisaren aviomies, ei kuitenkaan niellyt tappiotaan.[3] Hän kokosi omat soturinsa ja irtaantui pequoteista. He tulivat tunnetuiksi nimellä moheganit, jonka alkuperä tuli heidän "susi"-klaanistaan.[2] Nimi on yleisesti sekoitettu mohikaaneihin (mahicanit), jotka asuivat Hudson-joen varrella ja olivat eri kansaa.

Uncasin ja hänen moheganiensa lähtö oli paha isku Sassacukselle. Hän itse oli alankomaalaismielinen ja olisi halunnut kaikkien pequotien olevan. Uncasin takana olevat joukot olivat taas kuuliaisia Uudelle-Englannille. Lisäksi Sassacuksen valtakausi koki lisää takaiskuja, kun isorokkoepidemia iski pequotien kyliin talvella 1633–34. Pequotien rivit harvenivat puoleen kulkutaudin raivatessa elintilaa eurooppalaisille.

Sassacuksen ura pequotien ylinpänä johtajana sai uusia iskuja vuoden 1634 aikana, kun heidän läntiset liittolaiset nianticit surmasivat Bostonilaisen turkiskauppiaan John Stonen. Todellisuudessa surmattu mies oli tunnettumerirosvona, jonka englantilaiset itse olivat häätäneet Bostonista aiemmin. Tämä asia nähtiin kuitenkin merkityksettömänä, sillä uudisasukkaiden syytökset kohdistuivat Sassacukseen, joka oli brittien mielestä vastuussa kaikesta mitä intiaanit tekivät. Sassacus halusi rauhaa ja matkusti Massachusettsiin neuvottelemaan tilanteesta brittien kanssa. Nämä pyysivät Sassacusta luovuttamaan Stonen murhaajat, mutta pequotpäällikkö kieltäytyi tekemästä sitä.[2] Vähän myöhemmin intiaanit valtasivat erään kauppa-aluksen ja surmasivat sen omistajan. Pequotit eivät olleet veriteon takana, vaan sen järjestivät narragansett-intiaanit, jotka olivat aiemmin joutuneet luovuttamaan pienen osan maistaan pequoteille. Syyt tapahtuneesta vieritettiin pequotien päälle.

Sassacusta ja hänen pequotejaan tuli entistä vihatumpia. Englantilaiset puritaanit, joita tuli tuhansittain laivojen mukana halusivat perustaa uudelle mantereelle "Uuden hurskaamman Englannin".[4]. Tämän tulevaisuudenkuvan yhtenä esteenä olivat pequotit, jotka Bostonin puritaanit halusivat hävittää viimeiseen mieheen. He julistivat pequotit "Kaanaan kirotuiksi sikiöiksi" ja halusivat johtaa britit "pyhään sotaan" pimeyden voimia vastaan.[2] Tilanne johti kesällä 1636 syttyneeseen sotaan, kun brittien sotajoukot lupasivat toteuttaa puritaanien toiveen ja tuhota pequotit. Saadakseen miehiä riittävästi päättivät englantilaiset turvautua intiaaniliittolaisiin. Uncas mohegaaneineen oli valmis auttamaan valkoisia pequoteja vastaan. Brittien riveihin liittyi myös monta sataa narragansett-intiaania käsittävä armeija, joka halusi kostaa pequoteille vanhat nöyryytyksensä.

Maaliskuussa 1637 brittien vahvistetut joukot iskivät pequotien pääkylään Connecticutin Mystic riverillä. Yllätetyistä pequoteista 600 - 700 kuoli liekkeihin, heistä useimmat naisia ja lapsia. Sassacuksen lähettämät 150 soturia, joiden piti katkaista hyökkääjien tie, joutuivat ammutuiksi.[5] Mysticjoen suoalueille paenneet karkulaiset jäljitettiin ja surmattiin. Myös muut pequotien paalukylät joutuivat hyökkäysten kohteiksi.[6]

Sassacus lähimpine miehineen selviytyi taisteluista ja pakeni kohti länttä. He saivat turvapaikan mohikaanien luota. Nämä päättivät kuitenkin kavaltaa Sassacuksen ilmoittamalla hänen olinpaikkansa irokeesien yhdistyneitten kansakuntien mohawkeille, jotka olivat valmiit tekemään palveluksia briteille. Englantilaiset halusivat Sassacuksen ja mohawkit osoittivat ystävällisyyttään lähettämällä Massaschusettin kuvernöörille Sassacuksen irtileikatun pään.[2]

Pequotin viimeinenkin vastarinta murtui Sassacuksen murhan jälkeen.

Cave, Alfred: the Pequot War, University of Massachusetts Press, 2006. ISBN 978-1558490307