Sarcófago

Sarcófago (portugalia, suom. sarkofagi) oli vuosina 1985–2000 toiminut Brasilian Belo Horizontesta kotoisin ollut extreme metal -yhtye. Yhtyeen musiikissa on vaikutteita thrash ja death metalista ja ensimmäisissä julkaisuissa on myös black metal vaikutteita

Sarcófago
Tiedot
Toiminnassa 1985–2000
Tyylilaji black metal
death metal
thrash metal
(tarkemmin)
Kotipaikka Belo Horizonte, Brasilia[1]
Laulukieli englanti
Jäsenet

Wagner Lamounier, laulu, kitara
Gerald Minelli, basso

Levy-yhtiö

Cogumelo Records, 1986–2000
Music for Nations, (Euroopassa)

Merkittäviä musiikillisia esikuvia yhtyeelle olivat Venom, Hellhammer,[2] Bathory, Celtic Frost, Slayer[3] ja Black Sabbath.[4] Myös suomalainen hardcore punk vaikutti Sarcófagon musiikkiin, ja yhtye esittääkin Nights in Hell -bootlegillä[5] kaksi Terveiden Käsien kappaletta.[6]

Myöhemmin Sarcófagosta tuli yksi brasilialaisen thrash metalin merkittävimmistä ja pitkäaikaisimmista yhtyeistä. Yhtyeen on katsottu vaikuttaneen myös koko extreme metalin kehitykseen, mutta erityisesti black metalin toiseen aaltoon. Sarcófago ei vaikuttanut pelkästään musiikkiin, sillä se oli myös yksi ensimmäisiä mustavalkoisia kasvomaalauksia corpse paintia käyttäneitä yhtyeitä.[7]

Brasiliassa Sarcófago julkaisi musiikkiaan aluksi omakustanteena ja myöhemmin Cogumelo Records -levymerkillä. Euroopassa yhtyeen albumeja on levittänyt Music for Nations.[8] Lisäksi Nuclear War Now! on julkaissut yhtyeen albumeista uusintapainoksia vinyylilevyinä.[9] Sarcófagon levyjä ei ole koskaan myyty kovin paljon, ja niitä on ollut Brasilian ulkopuolella saatavilla melko heikosti. Yhtye on myös kärsinyt runsaasta piratismista.[8] Sarcófagon maine ei perustukaan kaupalliseen menestykseen, vaan lähinnä sen asemaan extreme metalin edelläkävijänä.

Historia

Alkuvuodet

Sarcófago perustettiin vuonna 1985 Belo Horizontessa, joka oli yksi Brasilian metallimusiikin ”pääkaupunkeja”. Vastoin yleistä käsitystä Wagner Lamounier ei ollut sen perustajajäsen, vaan hän vaikutti aluksi death metal -yhtye Sepulturassa.[10] Sepulturan kautensa aikana Lamounier ei ehtinyt levyttää, mutta hän teki kappaleen Antichrist sanat Sepulturan esikois-EP:lle Bestial Devastation. Lamounier erotettiin[1] Sepulturasta sisäisten erimielisyyksien ja riitojen vuoksi,[10] ja sen jälkeen hänet pyydettiin vastamuodostettuun Sarcófagoon.[10]

Sarcófagon kokoonpano vaihteli kaksi vuotta, kunnes siihen vakiintui neljä henkeä: Wagner ”Antichrist” Lamounier lauloi, Gerald ”Incubus” Minelli soitti bassoa, ”Butcher” kitaraa ja ”D. D. Crazy” rumpuja.[8] Vuoden 1987 loppuun mennessä Sarcófago oli levyttänyt useita demoja, joista varsinkin kolme – Satanic Lust, Black Vomit ja Christ’s Death – levisivät nauhanvaihdon[11] avulla, mikä loi yhtyeelle pienen mutta uskollisen fanipohjan. Kesällä 1987 paikallinen levy-yhtiö Cogumelo Records julkaisi yhtyeen ensimmäisen albumin I.N.R.I.:n,[1] joka tosin jo aiemmin oli ilmestynyt omakustanteena.[12] Jo edellisenä vuonna Cogumelo Records oli julkaissut kaksi Sarcófagon kappaletta Warfare Noise I -split-albumilla.[8] Aikakauden muista metalliyhtyeistä poiketen Sarcófagon musiikissa oli varsin paljon vaikutteita punkista.[1] Yhtyeen ulkoasukin oli epätavallinen: panosvyöt, corpse paint -maalaukset, niitit, piikit ja ylösalaisin käännetyt ristit keräsivät aluksi huomiota ja arvosteluakin. Sittemmin niistä on kuitenkin tullut black metal -yhtyeille tyypillisiä.[10]

I.N.R.I.:n menestys oli olosuhteisiin nähden hyvä, ja sitä myytiin viidessä kuukaudessa noin 2 000 kappaletta. Albumi sai muutenkin melko hyvän vastaanoton,[13] ja sen merkitys black metalille oli suuri, erityisesti Brasiliassa.[14] Heti albumin ilmestyttyä sitä arvosteltiin liian runsaasta efektien käytöstä. Sen kovaäänisimpiä arvostelijoita oli Sepultura, jolle Sarcofagó vastasi samalla mitalla. Huhuttiin myös, että Sarcófago olisi soittanut jokaisen soittimen raidat erikseen, sillä varsinkin rumpujen tempo I.N.R.I.:llä oli ennennäkemättömän nopea. Yhtye kuitenkin kiisti huhut.[13]

I.N.R.I.:n jälkeen rumpali D. D. Crazy erosi perustaakseen oman yhtyeen Sextrashin, ja hänen tilalleen tuli Manoel ”Joker”. Myös kitaristi Butcher erosi, ja Lamounier ryhtyi laulamisen lisäksi soittamaan kitaraa, joten yhtye muuttui trioksi. Yhdeksi merkittävimmistä underground black/death metal -yhtyeistä noussut Sarcófago teki vuonna 1989 lyhyen kiertueen, ja sen päätyttyä yhtye levytti toisen albuminsa Rottingin.[15] Rottingin kansi, jossa luuranko suutelee Jeesusta, ja albumin sisältämä lyhyt uskonnonvastainen manifesti[16] herättivät pahennusta. Albumi on herättänyt runsaasti keskustelua metallipiireissä,[15] mutta se toi yhtyeelle mainetta ja sopimuksen Music For Nationsin kanssa. Siitä lähtien yhtyeen albumit olivat saatavilla Euroopassa ja myöhemmin myös Yhdysvalloissa, jossa Rottingin kansi tosin muutettiin.[10]

Aikuistuminen ja tyylillinen muutos

Sarcófagon kaksi ensimmäistä albumia olivat tuoneet sille julkisuutta, varsinkin kun Rotting sai laajahkon levityksen myös Brasilian ulkopuolella.[1] Albumia tosin markkinoitiin – ilman Sarcófagon lupaa – sillä, että yhtyeessä oli mukana Sepulturan alkuperäinen laulaja. Yhdysvalloissa tieto painettiin jopa albumin kanteen.[10][17] Sarcófago suunnitteli laajaa kiertuetta, ja joissakin metallilehdissä sen arveltiin pystyvän nousemaan Sepulturan rinnalle brasilialaisen metallin tärkeimpien yhtyeiden joukkoon. Vaikka Sarcofagó lopulta jäikin Sepulturan varjoon, sillä oli Amerikoissa ja Euroopassa omat kannattajansa. Kiertuetta ei kuitenkaan tehty, ja kokoonpano hajosi. Seuraavassa kokoonpanossa olivat edelleen mukana Lamounier ja Minelli, ja uudeksi rumpaliksi tuli Lucio Olliver sekä toiseksi kitaristiksi Fábio Jhasko. Tällä kokoonpanolla Sarcófago julkaisi vuonna 1991 albumin The Laws of Scourge.[1] Uudella levyllä ei enää kuulunut punk- ja black metal -vaikutteita, vaan se oli tyylillisesti lähinnä thrash ja death metalia, ja siitä tuli siten käännekohta yhtyeen uralla.[15] Soittajat myös luopuivat taiteilijanimistä ja esiintyivät sen jälkeen omilla nimillään.[10] The Laws of Scourgen sävellykset olivat kokeellisempia ja monimutkaisempia kuin aiemmilla levyillä, ja se oli tuotettu huomattavasti paremmin.[18] Albumista tulikin yhtyeen menestynein,[10] ja All Music Guide nimeää The Laws of Scourgen Sarcófagon parhaaksi albumiksi.[18] Myös sanoitukset, jotka olivat ennen käsitelleet saatanallisia aiheita, muuttuivat arkisemmiksi. Yhtye itse kommentoi tyylillistä muutostaan näin:

»Alussa meihin vaikuttivat Venom ja Hellhammer, olimme noin 16-vuotiaita ja meistä oli kova juttu [tehdä satanistista musiikkia]. Sitten ajatuksemme kypsyivät ja yritimme tehdä sellaista, mikä vastaisi enemmän todellisuutta eikä olisi vain jotain teini-ikäisen fantasiaa... Mutta olemme silti yhä hyvin uskonnon vastaisia.»
(Wagner Lamounier[2])

Sarcófago "Screeches from the Silence" -musiikkivideolla.

Myös useimmat vanhat, raaempaan Sarcófagoon tottuneet fanit ottivat The Laws of Scourgen hyvin vastaan.[2] Osa vanhoista faneista ei kuitenkaan pitänyt uudesta suunnasta, vaan he tuomitsivat uuden suuntauksen kaupallisena.[18] Wagner Lamounier itsekin myönsi myöhemmin, että albumi olisi voinut olla parempi ja omaperäisempi.[19] Suosionsa huipulla yhtye ei kuitenkaan miettinyt sellaista, vaan aloitti pian levyn julkaisun jälkeen laajan kiertueen, jota oli suunniteltu jo aiemmin. Kiertue käsitti Etelä-Amerikan ja Euroopan, ja siitä tuli lopulta yhtyeen laajin.[1] Sarcófago konsertoi silloin ensimmäisen kerran Euroopassa, vieläpä varsin menestyksekkäästi.[10] Kiertueella sattui myös kiusallinen tapaus, kun Wagner Lamounier myöhästyi Perun lennolta juopottelun takia, ja kitaristi Fábio Jhasko joutui Perun keikalla myös laulamaan.[20] Samoihin aikoihin Sarcófago teki Screeches from the Silence -kappaleesta uransa ainoan musiikkivideon. Sitä esitettiin Brasilian MTV:llä.[15]

Vuoden kuluttua The Laws of Scourgen ilmestymisestä yhtye julkaisi samantapaisen EP:n nimeltä Crush, Kill, Destroy. Sarcófagon jäsenet totesivat myöhemmin, että EP tehtiin vain rahan takia. Eräs ulkomainen levy-yhtiö oli pyytänyt Sarcófagoa tekemään kaksi bonuskappaletta albumin CD-versiolle.[20] Brasiliassa CD:t eivät vielä olleet yleistyneet, joten kappaleet julkaistiin EP:llä yhdessä kahden The Laws of Scourgen remasteroidun kappaleen kanssa.[15]

Duo-Sarcófago

Lucio Olliver ja Fábio Jhasko erotettiin[19] Sarcófagosta vuonna 1993.[5] Sen jälkeen yhtye kyllästyi jatkuviin rumpalin vaihdoksiin ja ryhtyi käyttämään rumpukonetta.[1] Koneen ohjelmoi Eugenio ”Dead Zone”, joka oli aloittanut kosketinsoittajana The Laws of Scourgen aikoihin.[5] Lamounierin mukaan koneen käyttö ei juuri vaikuttanut rumpusoundiin, sillä death metal -rumpalit käyttävät usein triggereitä, joiden avulla kaikki iskut saadaan kuulostamaan yhtä voimakkailta ja joista syntyy samantapainen steriili rumpusoundi kuin rumpukoneesta. Lisäksi extreme metalissa juuri rumpali yleensä asettaa rajan tempon nopeudelle, mutta rumpukone voitiin ohjelmoida juuri niin kuin yhtye halusi.[19]

Kokoonpanomuutosten jälkeen olivat jäljellä Wagner Lamounier ja Gerald Minelli, ja he jatkoivat yhtyeen toimintaa duona. Kritisoidakseen 1990-luvun alussa kansainväliseen suosioon nousseita pitkätukkaisia rock-yhtyeitä, kuten Nirvanaa ja Pearl Jamia, he ajoivat hiuksensa pois. Eräässä haastattelussa he perustelivat tätä sillä, että Sarcófagon piti näyttää oudolta ja epämuodikkaalta.[20] Vuosia myöhemmin yhtye teki aiheesta myös kappaleen ”Shave Your Head”, jossa julistettiin, että pitkät hiukset eivät kerro enää rohkeudesta tai vihasta, vaan niistä on tullut muotia.[21] Muutenkin Sarcófago korosti koko ajan epäkaupallisuuttaan: yhtye pyrki aina tekemään äärimmäistä musiikkia, ja eräässä haastattelussa Lamounier väitti:

»Jos joku meidän levyistämme nousee suureksi hitiksi, seuraavasta levystä tulee täysin erilainen...»
(Wagner Lamounier[20])

Duo-Sarcófagon ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1994 julkaistu Hate. Hatella yhtye palasi alkuaikojensa karkeaan tyyliin.[1] Sanoitukset kuitenkin säilyttivät kypsyytensä, ainakin osittain.[15] Haten jälkeen yhtye ei lähtenyt kiertueelle vaan vältti julkisuutta ja antoi vain muutamia haastatteluja.[19] Itse asiassa Sarcófago ei Haten julkaisun jälkeen konsertoinut kuin harvoin, vuoden 1996 jälkeen ei ollenkaan. Yhtyeen jäsenten mukaan esiintyminen ei koskaan ollut juuri kiinnostanut heitä, ja toimiessaan vain kahdestaan heillä ei enää ollut mitään motiivia konsertoida.[17]

Vuonna 1995 Cogumelo Records julkaisi Sarcófagon kymmenvuotisen uran kunniaksi kokoelman Decade of Decay,[15] jossa oli muun muassa vanhojen kappaleiden demoversioita ja harvinaisia valokuvia yhtyeestä. Yhtye itse kuvaili kokoelmaa ”lahjaksi vanhoille faneille”.[17]

Seuraavana vuonna yhtye julkaisi uuden albumin The Worst, jonka nimi (suom. huonoin) oli vastaus niille, jotka olivat brasilialaisen musiikkilehden Rock Brigaden vuosittaisessa äänestyksessä äänestäneet Sarcófagoa maailman huonoimmaksi yhtyeeksi. Vaikka monet olivat äänestäneet yhtyettä myös parhaaksi, Lamounier vitsaili yhtyeen olevan mieluummin huonoin.[17] Musiikki ja varsinkin sanoitukset palasivat hieman lähemmäs The Laws of Scourgen tyyliä. Yleisesti sekä Hate että The Worst jäivät melko vähälle huomiolle, sillä yhtye ei markkinoinut albumeita juuri lainkaan: Sarcófago ei esimerkiksi tehnyt kiertuetta kummankaan albumin jälkeen eikä antanut juurikaan haastatteluja.[10]

The Worstin jälkeen Sarcófago vietti hiljaiseloa vuosikaudet, kunnes julkaisi vuonna 2000 Crust-EP:n. Neljä kappaletta sisältäneen levyn kappaleista F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal) (suom. melodinen black metal, painu vittuun) on sittemmin saanut jonkin verran mainetta sanomansa vuoksi. Omat black metal -juurensa lähes kymmenen vuotta aiemmin hylännyt Sarcófago oli osoittanut kappaleen lähinnä moderneille yhtyeille, joiden katsoi pilaavan black metalin alkuperäisen hengen.[15] Crustin julkaisun jälkeen Gerald Minelli kertoi yhtyeen aikovan juhlistaa 15-vuotista uraansa vuoden 2001 alussa uudella albumilla sekä mahdollisesti myös kiertueella.[22] Aikeet eivät kuitenkaan toteutuneet, vaan Sarcófago hajosi vielä vuoden 2000 aikana.[5]

Hajoamisen jälkeen

Vuonna 2002 Cogumelo Records julkaisi Tribute to Sarcófago -tribuuttialbumin, jolla eri yhtyeet esittivät Sarcófagon kappaleita. Yli tuhat yhtyettä lähetti demon osallistuakseen kokoelman tekoon. Lopulliselle tribuuttialbumille Sarcófagon ja Cogumelo Recordsin jäsenet valitsivat 18 kappaletta.[23]

Vuonna 2007 järjestetyssä Warfare Noise Festival -tapahtumassa, jossa juhlittiin Cogumelo Recordsin ensimmäisen julkaisun Warfare Noise I:n 20-vuotispäivää, esiintyi Sarcófagon kappaleita esittänyt tribuuttiyhtye, joka käytti nimeä Tributo ao Sarcófago. Laulajaa lukuun ottamatta tribuuttiyhtyeen jäsenet olivat Sarcófagon entisiä jäseniä. Vaikka Lamounier ei esiintynytkään kyseisessä kokoonpanossa, hän soittaa nykyään hardcore-yhtyeessä Komando Kaos.[24] Hän on Belo Horizonten yliopiston taloustieteen professori.[5]

Lokakuussa 2007 Sarcófago esiintyi Chilen Santiagossa yhdessä death metalin suunnannäyttäjän Possessedin kanssa.lähde?

Maaliskuussa 2009 levisi huhu, jonka mukaan Wagner Lamounier oli ilmoittanut Sarcófagon aikovan tehdä paluun ja pitkähkön kiertueen, johon olisi kuulunut muun muassa Wacken Open Air -festivaali ja keikkoja Lontoossa ja New Yorkissa. Kiertueella olisi soittanut I.N.R.I.-kokoonpano, mutta yhtyeen comeback olisi kuitenkin kestänyt vain kyseisen kiertueen ajan. Tarkoituksena ei myöskään ollut julkaista uutta materiaalia.[25] Vähän myöhemmin Lamounier kuitenkin ilmoitti, etteivät comeback-uutiset pitäneet paikkaansa.[24]

Yhtyeen musiikki
Musiikkinäytteet
”The Black Vomit”
The Black Vomit on Sarcófagon esikoisalbumi I.N.R.I.:llä. Sama versio kappaleesta on tosin jo yhtyeen ensimmäisellä studiojulkaisulla, Warfare Noise I -splitillä. AllMusicin arvostelussa kappaletta kuvaillaan yhdeksi ensialbumin ”hupaisan liioitelluista – – ilkeämielisistä [kappaleista]”[14]
”Midnight Queen”
”Midnight Queen” on The Laws of Scourgen pisimpiä ja monimutkaisimpia kappaleita, ja AllMusic nimeää sen yhdeksi albumin huippuhetkistä.[18]
”F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)”
Crust -EP:n ”F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)” -kappale on yksi Sarcófagon fanien eniten suosimia kappaleita.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Sarcófagon musiikillinen tyyli muuttui yhtyeen uran aikana useasti. Yhtye soitti koko ajan extreme metalia mutta kokeili sen useimpia perinteisiä suuntauksia. Sarcófagon ensimmäiset albumit ovat raskaimpia black metalin ensimmäisen aallon edustajista,[1] ja niissä on vaikutteita death ja thrash metalista – tosin tätä musiikkia alettiin kutsua black metaliksi vasta myöhemmin,[1] sillä aiemmin thrash, death ja black metal -nimitykset vaihtelivat ja kuvasivat erilaisia raskaita metalliyhtyeitä. Myöhemmin Sarcófagon tyyli vaihteli melodisen,[26] teknisen death metalin[2] kautta erittäin raskaaseen ja nopeatempoiseen death metaliin asti.[1]

Esikoisalbumi I.N.R.I. on äänimaailmaltaan ja musiikiltaan huomattavan raaka[14] ja varsin punk-vaikutteinen albumi.[1] All Music Guiden Eduardo Rivadavia kuvailee I.N.R.I.:n tyyliä ”sekä musiikin että sanoitusten suhteen niin väkivaltaiseksi kuin voi kuvitella”.[14] Yhtyeen tarkoitus olikin tehdä maailman aggressiivisinta musiikkia.[20] Seuraavalla albumilla Rottingilla on jo nähtävissä hienoista muutosta teknisempään suuntaan: I.N.R.I.:n raaka ja raivoisa black metal vaihtuu soitoltaan teknisesti kehittyneempään ja sävellystyöltään monimutkaisempaan ja kokeilevampaan materiaaliin, joka antaa jo viitteitä The Laws of Scourgen tyylistä. Vaikka muutamat Rottingin kappaleet muistuttavat vielä ensilevyn raakaa tyyliä, jotkut sen kappaleista, kuten ”Nightmare” ja ”Tracy” olivat jo huomattavasti vaihtelevampia, kokeellisempia, melodisempia ja pidempiä.[26]

The Laws of Scourge ja Crush, Kill, Destroy -albumien aikoihin Sarcófagon tyyli muuttui radikaalisti. Kappaleet ovat entistä kokeellisempia, melodisempia ja pidempiä, ja niissä on runsaasti tempojen muutoksia ja akustisella kitaralla soitettuja väliosuuksia.[2][18] Lisäksi kosketinsoittimia käytetään huomattavasti enemmän, ja levyt on tuotettu paljon paremmin kuin ennen.[18] Musiikillisesti albumi muistuttaa lähinnä teknistä death ja thrash metalia, vaikka Wagner Lamounier kiistikin yhtyeensä silloisen tyylin olevan thrash metalia.[2] All Music Guiden edustaja Eduardo Rivadavia on määritellyt näiden albumien tyyliä myös melodiseksi death metaliksi.[26]

Hate-albumilla tyyli muuttuu jälleen selvästi, tällä kertaa entistä raskaammaksi death metaliksi. Yhtyeen tarkoituksena oli tehdä Hatesta kaikkien aikojen raskain ja nopein death metal -albumi.[1] Sama tyyli jatkuu seuraavallakin albumilla, joskin The Worst on yleisilmeeltään hitaampi ja sekä musiikissa että sanoituksissa on samaa tyyliä kuin The Laws of Scourgella.[10] Death metal -tyyli huipentuu lopulta Crust-EP:n brutaaliin death metaliin; Crustia leimaa erityisesti erittäin nopeatempoinen rumpukone.[10]

Sanoitukset

Encyclopaedia Metallumin mukaan Sarcófagon sanoitusten pääaiheita ovat kuolema, seksi, alkoholi, saatananpalvonta ja kristinuskon vastaisuus.[5] Yhtye tosin otti 1990-luvun alussa etäisyyttä satanismiin, luopui sitä käsittelevistä sanoituksista ja myönsi, että osa niistä oli ollut lapsellisia.[2] Yhtyeen sanoitukset ja olemus olivat usein provosoivia, ja yhtyeen aatemaailma oli aina hyvin selvästi kristinuskon vastainen.[8]

Venomin ja Hellhammerin kaltaisten yhtyeiden vaikutuksesta Sarcófagon varhaiset sanoitukset ovat avoimen saatanallisia.[2] Niissä on usein paljon kiroilua ja varsin omalaatuisia tarinoita, kuten ”Desecration of the Virgin” -kappaleen rienaava kuvaus Neitsyt Marian raskaaksi tulemisesta:[27]

Alkuperäinen, englanninkielinen sanoitus

»seven nights before

the sacred birthday
the Lord made himself
present at the virgin’s home

demons sucked her pussy
and fucked her to her delight
she isn't a virgin anymore

because she was fucked by Satan»

Suomenkielinen käännös

»seitsemän yötä ennen

pyhää syntymäpäivää
Herra teki yllätysvierailun
neitsyt (Marian) kotona

demonit imivät hänen vittuaan
ja naivat hurmokseen asti
hän ei ole enää neitsyt

sillä Saatana nai häntä»

Myös Rottingin sanoitukset ovat edelleen provosoivia, mutta saatanallisuuden tilalle on tullut pikemminkin ateismi ja kristinuskon vastaisuus.[3] Alkuperäinen vinyylijulkaisu sisälsi myös Lamounierin kirjoittaman lyhyehkön uskonnonvastaisen julistuksen.[16][28] Lamounierin mielestä uskonto vieraannuttaa ihmisen todellisuudesta ja saa alistumaan ikäviinkin asioihin, koska uskova uskoo niiden olevan Jumalan tahto. Lamounier tiivistikin Rottingin sanomaksi, että ihmisten pitäisi ennemmin uskoa itseensä ja yrittää parantaa olojaan kuin odottaa Jumalan tekevän sen.[3] Jeesuksen kuolemaakaan ei tulisi ihannoida, koska hän oli vain tavallinen ihminen ja kuoltuaan hän mätäni – albumin nimen (suom. mädäntyminen) mukaisesti – kuten kuka tahansa.[20] Tästä kertoo myös levyn kansi, jossa viikatemies suutelee Jeesusta.[26]

Sarcófagon kolmas albumi The Laws of Scourge jatkaa uudella ”todellisuuspohjaisella” linjalla,[2] ja sanoitukset käsittelevät pääosin kuolemaa, varsinkin murhia ja itsemurhia. Yhdysvaltalaisen levy-yhtiön kanssa tuli jälleen ongelmia, sillä The Black Vomitin uudelleen levytetyn version sanoitukset poistettiin CD:n lehtisestä ja ”Predule to Suicide” poistettiin kokonaan, koska sen pelättiin kannustavan ihmisiä itsemurhaan.[20]

Uransa loppuvaiheilla kappaleessaan ”F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)” (2000) itsekin black metalia aluksi soittanut Sarcófago kritisoi nykyajan black metalia ja melodisia black metal -yhtyeitä, jotka ”myivät Saatanan kuin minkä tahansa kapitalismin tuotteen”.[10][29] Myös aggressio on yleinen aihe Sarcófagon sanoituksissa: Haten nimikappale on yksinkertaisesti luettelo asioista, joita tarinan kertoja vihaa.[30] Sarcófago on esittänyt myös kannanottoja homoseksuaalisuutta ja huumeiden käyttöä vastaan.[17]

Vaikutus ja merkitys

Sarcófago on vaikuttanut suuresti etenkin black metalin[14] ja sen toisen aallon kehitykseen, kuten myös norjalaiseen, suomalaiseen ja brasilialaiseen black metaliin.[14] I.N.R.I. luetaan usein yhdeksi parhaista death ja black metal -albumeista.[10]

Norjalaisen black metal -yhtye Darkthronen rumpali Fenriz sisällytti Sarcófagon kappaleen ”Satanic Lust” kokoelmaansa The Best of Old-School Black Metal, joka on tarkoitettu black metal -historiikiksi.[31] Toinen merkittävä black metal -vaikuttaja, Mayhemin kitaristi ja norjalaisten black metal -piirien johtajana pidetty Euronymous harrasti 1980- ja 1990-lukujen taitteessa nauhanvaihtoa Lamounierin kanssa.[17] Euronymous ihaili suuresti Sarcófagoa ja yhtyeen imagoa, ja hän olisi halunnut kaiken black metalin olevan Sarcófagon tapaista.[32] Lamounier sen sijaan piti Euronymousta ”sekopäänä”.[17] Toinen merkittävä norjalaisyhtye, Satyricon, levytti ”I.N.R.I:n” EP:lleen Intermezzo II.[33] Cover-versio on myös Tribute to Sarcófago -kokoelmalla.[23] Samoin Gorgorothissa pitkään vaikuttaneet Gaahl ja King ov Hell ovat saaneet vaikutteita Sarcófagon musiikista.[34]

Suomessa Sarcófagolta ovat saaneet vaikutteita muun muassa Beherit ja Impaled Nazarene. Ensin mainitun perustaja Nuclear Holocausto on todennut Sarcófagon epäilyksettä olevan yhtyeensä suurimpia vaikuttajia.[35] Samoin Impaled Nazarenen laulaja Mika Luttinen on kertonut Sarcófagon olleen yhtyeelleen merkittävimpiä vaikuttajia: ”Mikään ei voita Slayerin Reign in Bloodia tai Sarcófagon I.N.R.I.:ä”.[36] Myös Impaled Nazarene esiintyy Tribute to Sarcófago -albumilla ja soittaa kappaleen ”The Black Vomit”.[23]

Wagner Lamounier kuitenkin suhtautui kriittisesti moniin yhtyeisiin, jotka saivat vaikutteita Sarcófagolta. Erityisesti Norjan black metal -piirit saivat häneltä murskakritiikkiä, ja hän ihmetteli, miten maailman vauraimpiin kuuluvassa maassa voi syntyä sellaista rikollisuuden ja saatananpalvonnan leimaamaa toimintaa. Lamounierin mielestä black metal -piirit menivät Norjassa liian pitkälle. Musiikillisessa mielessä Lamounier ei pitänyt tarkoituksellisen huonosta äänenlaadusta, joka on tyypillistä toisen aallon black metalille. Hänen mielestään Burzumin musiikki oli ”paskaa” ja kitarat kuulostivat siltä, kun ne olisi nauhoitettu radion eteen työnnetyllä mikrofonilla. Immortalista Lamounier piti, mutta useimmat muut norjalaiset black metal -yhtyeet keskittyivät hänen mielestään liikaa muihin asioihin kuin musiikkiin.[17]

Myös Sarcófagon keskivaiheiden tekninen death metal vaikutti death metalin kehitykseen. The Laws of Scourge oli ensimmäisiä teknistä death metalia edustaneita albumeita, ja siitä saatiin vaikutteita sekä Floridan että Euroopan death metal -piireissä.[10] Esimerkiksi puolalainen, death metalia esittävä Behemoth on levyttänyt Sarcófagon ”Satanas”-kappaleen.[37]

Riidat Sepulturan kanssa

Sarcófago tunnetaan myös siitä, että sillä oli runsaasti kiistoja Sepulturan kanssa. Lamounierin erottaminen Sepulturasta herätti katkeruutta. Yhtyeiden välinen riitely jatkui vuosia, ja se sai huomiota myös metallimusiikkilehdistössä,[13][17] joka tosin saattoi liioitella erimielisyyksiä.[26] Aluksi riitely oli melko vähäistä, lähinnä kiistelyä siitä, kumpi yhtye teki raskaampaa musiikkia, ja Lamounierin erottamisen aiheuttama katkeruus oli jo lähes unohtunut. Varsinaisesti riitely sai alkunsa tapauksesta, jossa Sepulturan kitaristi Andreas Kisser oli pilkannut Sarcófagoa, jolloin rumpali D. D. Crazy oli suuttunut ja lyönyt Kisseriä pullolla päähän.[17] Lisäksi yhtyeet arvostelivat 1980-luvulla kärkkäästi toistensa musiikkia, yleensä melko yhdentekevistä asioista.[13] Sarcófagon ensialbumin I.N.R.I.:n sisäkansiin oli painettu Sepulturaa koskevia herjauksia.[17]

Kun Sepulturan alkuperäinen kitaristi (myöhemmin myös laulaja) Max Cavalera erosi yhtyeestä 1997, Lamounierilta kyseltiin asiasta The Worstin aikaisessa haastattelussa. Lamounier vastasi, ettei yllättynyt suuremmin, koska Cavalera oli valmis pettämään ystävänsä ja sukulaisensa rahasta.[17] Lamounier oli lähtenyt Sepulturasta kymmenisen vuotta aikaisemmin ja paljasti entisten yhtyetoveriensa yksityisasioita julkisuudessa. Cavalera suuttui ja kirjoitti Soulfly-yhtyeelleen kappaleen ”Bumbklatt”, joka kertoi Lamounierista.

Sarcófago saattoi arvostella Sepulturaa osittain myös kateudesta, sillä sen menestys ei koskaan noussut samalle tasolle kuin Sepulturan[8] suppeita underground metal -piirejä lukuun ottamatta.[22] Sarcófagon jäsenet itsekin myönsivät eräässä haastattelussa, että Sepulturan maailmanlaajuisen menestyksen vuoksi brasilialaisyhtyeillä ei ollut juuri menestymismahdollisuuksia.[2] Sarcófago myös syytti musiikkilehdistöä puolueellisuudesta. Gerald Minellin mielestä viestimet puolustivat aina Sepulturaa, jonka jäsenet kuvattiin ”hyvinä tyyppeinä”, Sarcófagon jäsenet taas ”tarinan konnina”.[17]

Jäsenet

Yhtyeen viimeiseksi jäänyt kokoonpano oli:

Lisäksi yhtyeessä vaikutti vuodesta 1991 sen hajoamiseen asti sessiomuusikko Eugenio ”Dead Zone”. Hän aloitti kosketinsoittajana The Laws of Scourgen aikoihin. Myöhemmin hän myös ohjelmoi rumpukoneen.[5]

Entiset jäsenet
  • Juninho ”Pussy Fucker” – basso (1985–1986)
  • Armando ”Leprous” Sampaio – rummut (1986)
  • Zéder ”Butcher” – kitara (1985–1987)
  • Eduardo ”D. D. Crazy” – rummut (1985–1987)
  • Manuel ”Joker” Henriques – rummut (1989–1991)
  • Fábio Jhasko – kitara (1990–1993)
  • Lucio Olliver – rummut (1991–1993)

Tribuuttiyhtyeen kokoonpano

Tämä tribuuttikokoonpano toimi vuonna 2006, ja siinä soitti pääosin yhtyeen vanhoja jäseniä.

  • Juarez ”Tibanha” – laulu
  • Fábio Jhasko – kitara
  • Gerald Minelli – basso
  • Manoel ”Joker” – rummut

Julkaisut

Demot

  • Satanic Lust  (1986)
  • The Black Vomit  (1986)
  • Sepultado  (1987)
  • Christ’s Death  (1987)

Splitit

Albumit

Musiikkivideot

EP:t

Kokoelmat

Bootlegit

  • Insulters of Jesus Christ
  • Sore Catechesis – Live at HMC
  • Satanic Black Vomit Lust
  • Rehearsal 02-17-1988  (1988)
  • Live in Lima, Peru  (1993)
  • Blasphemies - Live in Buenos Aires  (1994)
  • Nights in Hell  (2001)
  • Lust for Death  (2004)
  • Nazarenus Torment Continue: The Unreleased Album  (2009)

Tribuuttialbumit

Lähteet

Verkkosivut

Viitteet
  1. Eduardo Rivadavia: allmusic ((( Sarcófago > Biography ))) AllMusic. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  2. Fernando Souza Filho: Each day dirtier and more aggressive Rock Brigade #67. helmikuu 1992. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  3. Cagni, André & Fonseca, Marco: Sarcófago: Ame ou Odeie 1990. www.metalpesado.com.br (arkistoitu): Rock Brigade (alkuperäinen julkaisu). Viitattu 27.6.2009. (portugaliksi)
  4. Vieira, Matheus: Manu Joker (Sarcófago) novometal.com. Viitattu 27.6.2009. (portugaliksi)
  5. Sarcófago metal-archives.com. Encyclopaedia Metallum. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  6. Sarcofago – Nights in Hell anus.com. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  7. nimimerkki FrostOfTheBlack: On the Role of Clothing Styles In The Development of Metal – Part I metalstorm.ee. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  8. Bands – Sarcófago cogumelo.com. Cogumelo Recordsin kotisivut. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  9. Nuclear War Now! Productions – Bands supported by NWN: nwnprod.com. Viitattu 31.8.2008. (englanniksi)
  10. Tomasi, Eliton: Sarcófago: pioneirismo, polêmica e death metal Rock e Heavy Metal – Whiplash!. 7.7.2008. Viitattu 28.6.2009. (portugaliksi)
  11. Kun helpompia levityskeinoja ei vielä ollut, omakustanneyhtyeet levittivät itse tekemiään C-kasetteja vaihtamalla ja myymällä niitä toisten yhtyeiden kanssa. Monet näistä nauhoista ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia.
  12. Sarcófago – INRI metal-archives.com. Encyclopaedia Metallum. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  13. "Sepultura? They are morons!" (Sarcófagon haastattelu) Metal nro 44. 1988. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  14. Eduardo Rivadavia: allmusic (((I.N.R.I. > Overview))) All Music Guide. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  15. Discography – Sarcófago Cogumelo Recordsin kotisivut (Web Archivesta katsottuna, tämä versio on vuodelta 2008). Viitattu 7.12.2008. (englanniksi)
  16. Cagni, André L. & Fonseca, Marco A.: Love it or hate it Rock Brigade nro 47. 1990. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  17. Franzin, Ricardo: The ”worst” band in the world reveals all Rock Brigade nro 130. toukokuu 1997. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  18. Rivadavia, Eduardo: allmusic ((( Laws of Scourge > Overview ))) allmusic.com. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  19. Gimenez, Karen: Four men who became a duo Rock Brigade nro 102. tammikuu 1995. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  20. Nemitz, Cezar: The torment continues... Dynamite nro 13. 1994. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  21. Long hairs is not more, a mark of the braves. It became just a fashion, and had lost it’s anger. (Sarcófago: "Shave Your Head" (The Worst). Cogumelo Records, 1996)
  22. Syamsul, Wan: Interview Deadhead 'zine. 2000. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  23. Discography :: Cogumelo – Cogumelo Records :: Tribute to Sarcofago (2002) Cogumelo Records. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  24. Former Sarcófago Frontman Shoots Down Reunion Rumors Blabbermouth.net. 6.3.2009. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
  25. Sarcófago – To Reunite For Small Tour Metal Storm. 4.3.2009. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
  26. Rivadavia, Eduardo: Allmusic (((Rotting > Overview))) AllMusic. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  27. Sarcófago: ”Desecration of the Virgin” (I.N.R.I.). Cogumelo Records, 1987.
  28. Lamounier, Wagner (nimimerkillä The Antichrist): Essay (esseen sisältö) Rotting. 1989. Viitattu 29.8.2008. (englanniksi)
  29. Sarcófago: ”F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)” (Crust). Cogumelo Records, 2000,
  30. Sarcófago: ”Hate” (Hate). Cogumelo Records 1994
  31. Sipos, Katalin: Fenriz – Historical Documentation ultimatemetal.com. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  32. Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Lords of Chaos, s. 38. , 1998. (englanniksi)
  33. Satyricon – Intermezzo II (EP) metalstorm.ee. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  34. Marcus, G.: Entrevista com King – Baxista do Gorgoroth Metal Clube. Viitattu 27.6.2009.
  35. Interview: Beherit anus.com. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  36. Oliveira, Elimar: Entrevista: Impaled Nazarene Thundergod Zine. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)
  37. Klemi, Antti: Levyarviot: Behemoth – Thelema.6 (reissue) Imperiumi.net. 23.07.2007. Viitattu 3.11.2009.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.