Sarafaani

Koristenauhoin korostettu miehustapaneeli sarafaanissa. Ivan Biblininin teoksesta Sunnuntaiaamuna (1901) painettu postikortti.

Sarafaaneja näytöksessä Pietarissa v. 2015

Vaikka sarafaaniksi sanottu asu ymmärretään nykyisin venäläisiin perinteisiin kuuluvaksi, sen katsotaan tulleen sinne muualta Euroopasta 1200-luvulla.[7] Asusta käytettiin tuolloin toista nimeä, suomalaisessa asussa feresi [8], ja kyseessä oli hihallinen kevyt miesten takki, joka kiinnitettiin edestä joko napeilla tai hakasilla.[7] Asun nimeksi tuli sarafaani jo 1400-luvulla,[7][4] mutta sanalla tarkoitettiin leveää kiilamaisista kappaleista koottua miesten päällysvaatetta[8].

Naiset alkoivat käyttää hihattomaksi muuttuneita sarafaaneja 1600-luvulla,[8] ja jonkin aikaa sitä käyttivät molemmat sukupuolet, kunnes 1700-luvun alussa siitä tuli selkeästi vain naisten vaate.[9] Muutos nykymuotoiseen naisen asuun kävi neljän vaiheen kautta:

1. Hihat muuttuivat ensin valehihoiksi ja hävisivät lopuksi kokonaan.
2. Asun etureunat alettiin ommella kiinni, ensin kaulasta lantiolle ja 1600-luvulta alkaen kokonaan kiinni. Jäänteitä entisestä oli näkyvissä kuitenkin 1900-luvun alkuun saakka. 1910-luvun sarafaaneihin ommeltiin etukeskiviivalle kaksi pystysuoraa nauhaa, kuin ennen takin etuliepeitä koristamaan. Keskiviiva koristeltiin vielä napein ja napinläpiä muistuttavin ompelein.
3. Takin olkapäät kapenivat ja muuttuivat lopulta olkaimiksi.
4. Takin selkäkappale kutistui ja katosi kokonaan Venäjän keski- ja eteläosissa. Vain Venäjän pohjoisosissa ja Baikal-järven alueella säilyi sarafaanimalleja, joihin kuului pieni selkäkappale, ”sammakko”.[7]

Pitkä sarafaani tuli suosituksi Venäjän keski- ja pohjoisosissa. [10][9] Se oli yleinen maaseudulla, mutta sitä käytettiin runsaasti myös kaupungeissa.[4] Tyypilliseen asuun kuuluivat paita tai pusero, sarafaani, vyö ja esiliina. Sarafaanin koristeet osoittivat naisen yhteiskunnallisen aseman ja hänen varallisuutensa. Esimerkiksi kauppiaan vaimon sarafaani saatettiin valmistaa kalliista tuontikankaasta, kuten silkistä, satiinista tai brokadista, joka reunustettiin turkiksin ja koristeltiin kultanapein ja kirjottiin kulta- ja hopealangoin.[9] Maaseudun naiset ja alempaan keskiluokkaan kuuluvat naiset käyttivät kotitekoisista pellava- ja villakankaista valmistettuja sarafaaneja. Ne koristeltiin varojen mukaan erilaisilla punotuilla tai kudotuilla nauhoilla, kirjomalla ja pitsillä, leveillä vöillä ja punoksilla.[9]

1700-luvun alkuun saakka sitä käyttivät naiset ja tytöt kaikista yhteiskuntaluokista, kunnes Pietari Suuren aloittamat uudistukset muuttivat keski- ja yläluokkiin kuuluvien naisten vaateparren.[11] 1800-luvulta alkaen sarafaania käyttivät pääasiassa enää Volgan alueen maaseudun naiset.[4] Lokakuun vallankumouksen jälkeen sarafaania pidettiin epätoivottuna keisarillisen Venäjän jäänteenä.

Sarafaaniasu liittyy Suomessa vanhastaan ortodoksiuskoon [8][12], luterilaiset naiset käyttivät vyötäröhametta. Sarafaani kuuluukin osana joihinkin karjalaisiin kansanpukuihin.[13] Esimerkiksi Raudun ja Sakkolan äyrämöispukuun kuuluu poimutettu hartiushame, joka muistuttaa venäläistä sarafaania: sen vyötärö ylettyy tavallista ylemmäksi ja sitä kannattavat kapeahkot, takaa yhtyvät olkamukset.[14] Hartiushame sisältyy myös kansanpuvusta muokattuun kansallispukuun.[15]

Tämän tyyppisiä asuja on ollut käytössä 1900-luvulle saakka Vienan Karjalassa, Aunuksessa ja osassa nykyistä Suomen Pohjois-Karjalaa[16], mutta paikoitellen Kannaksella ja Suomenlahden itäisessä saaristossa vanhoilla naisilla vielä 1900-luvun alkukymmenillä,[17] evakkonaisilla jopa vielä tätäkin myöhemmin. Nyky-Suomessa sarafaani tai feresi ovat pääasiassa erilaisten karjalaiseen perinteeseen liittyvien juhlien esiintymisasuja. Niiden valinnassa kantajan uskonto, ikä tai siviilisääty eivät vaikuta entiseen tapaan asun valintaan.

1950-luvulla Neuvostoliitossa alkoi sarafaanin uusi tuleminen, kun muotilehdet alkoivat korostaa perinteisen vaatteen monikäyttöisyyttä. Ne esittelivät naisille erilaisia sarafaaniversioita alkaen paksummasta kankaasta valmistetuista arkisista työvaatteista ja päätyen kevyemmistä ja iloisen värisistä kankaista valmistettuihin viikonloppuasuihin. Uudesta suosiosta voidaan puhua 1960-luvulta alkaen. 1970-luvulla nähtiin denimversioita ja 1980-luvulla tulivat muotiin ohuesta ja pienikuvioisesta painokankaasta runsashelmaisiksi valmistetut versiot. Nykyisin näitä malleja käytetään erityisesti kesällä.[9]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sarafaani Wikimedia Commonsissa