Sara Gilbert

Sara Gilbert (oik. Sara Rebecca Abeles, s. 9. tammikuuta 1975 Santa Monica, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Sara Gilbert
Sara Gilbert vuonna 2008.
Sara Gilbert vuonna 2008.
Henkilötiedot
Koko nimi Sara Rebecca Abeles
Syntynyt9. tammikuuta 1975
Santa Monica, Kalifornia
Ammatti näyttelijä
Puoliso Linda Perry (2014)
Näyttelijä
Aktiivisena 1984–
Aiheesta muualla
IMDb

Biografia

Varhaisvaiheet

Gilbertin vanhemmat olivat Barbara Crene (o.s. Cowan) ja Harold Abeles ja hänellä on kaksi vanhempaa adoptoitua sisarusta, Melissa Gilbert ja Jonathan Gilbert. Barbara ja hänen ensimmäinen miehensä Paul Gilbert adoptoivat Melissan ja Jonathanin, mutta Paul kuoli vuonna 1975. Melissa ja Jonathan esiintyivät mm. sarjassa Pieni talo preerialla.

Televisioura

Gilbert päätti jo kuusivuotiaana haluavansa näyttelijäksi, kun hänen vanhempi sisarensa Melissa sai oman tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Gilbert esiintyi joissakin TV-elokuvissa ja mainoksissa ja 13-vuotiaana hän sai Darlene Connerin roolin sarjassa Roseanne. Hän oli mukana sarjassa yhdeksän vuoden ajan vuosina 19881997 ja hän myös kirjoitti yhden neljännen kauden jaksoista "Don't Make Me Over". Gilbert opiskeli kuvausten ohella Yalen yliopistossa pääaineenaan taide ja hän panosti erityisesti valokuvaukseen. Gilbert valmistui hyvin arvosanoin vuonna 1997.

Gilbert esiintyi vieraana monissa TV-sarjoissa kuten Simpsonit, 24 ja Will & Grace. Vuodesta 2004 hän esiintyi toistuvasti Teho-osastossa lääkäriharjoittelija Jane Figlerina. Vuonna 2005 Gilbert esiintyi TV-sarjassa Twins, mutta sarjaa ei kuvattu yhtä kautta enempää.

Elokuvaura

Gilbert on esiintynyt kahdessa elokuvassa Drew Barrymoren kanssa, vuonna 1992 elokuvassa Himon vallassa ja 2001 elokuvassa Miehet elämässäni. Roseannen jälkeen hän esiintyi joissakin pienissä rooleissa, esimerkiksi elokuvassa $30. Gilbert ohjasi oman lyhytelokuvansa Persona Non Grata vuonna 1998.

Yksityiselämä

Gilbertistä tuli jo nuorena kasvissyöjä. Nykyään hän kuuluu moniin järjestöihin, muun muassa PETAaan ja Meals on Wheelsiin ja hän tukee sananvapautta.

Gilbert oli vuodesta 2001 lähtien suhteessa Allison Adlerin kanssa ja heillä on vuonna 2004 syntynyt poika ja 2007 syntynyt tytär. Molemmat lapset saatiin sperman luovutuksen avulla; pojan biologinen äiti on Adler ja tyttären Gilbert. Pari erosi vuonna 2011, minkä jälkeen Gilbert alkoi seurustella muusikko Linda Perryn kanssa.[1][2][3] Maaliskuussa 2014 Gilbert ja Perry menivät naimisiin.[4]

Palkinnot

Vuonna 1993 ja 1994 Gilbert oli ehdolla Emmy-palkinnolle roolistaan Roseannessa ja vuonna 1993 Independent Spirit Awardissa parhaan naissivuosan palkinnosta elokuvassa Himon vallassa (eng. Poison Ivy)

Filmografia

VuosiSuomenkielinen nimiAlkuperäinen nimiRooliLajiHuomioita
1984Calamity JaneCalamity Jane7-vuotias JeanElokuva
1988ABC Weekend SpecialsABC Weekend SpecialsStephieTV-sarja1 jakso
1990Sudie and SimpsonSudie and SimpsonSudie HarriganElokuva
1992Himon vallassaPoison IvySylvie CooperElokuva
1992SimpsonitThe SimpsonsLaura PowersTV-sarja1 jakso
1994Dead BeatDead BeatMarthaElokuva
1996ABC Afterschool SpecialsABC Afterschool SpecialsJessieTV-sarja1 jakso
1997Walkin' on Sunshine: The MovieWalkin' on Sunshine: The MovieNeurohoitaja 256Elokuva
19881997RoseanneRoseanneDarlene ConnerTV-sarja
1998Desert BlueDesert BlueSandyElokuva
1999$30$30Emily/MichelleOsa elokuvaa Boys Life 3
1999PelottomatLight It UpLynn SabatiniElokuva
1999Sukkelat saksetThe Big TeaseGretle DickensElokuva
2000Boys Life 3Boys Life 3EmilyElokuva
2000High FidelityHigh FidelityAnaughElokuva
20012002Welcome to New YorkWelcome to New YorkAmy ManningTV-sarja13 jaksoa
20022424Paula SchaefferTV-sarja5 jaksoa
2002Miehet elämässäniRiding in Cars with BoysTina BarrElokuva
2003Will & GraceWill & GraceCherylTV-sarja1 jakso
2004Vetovoiman laitLaws of AttractionGary Gadgetin assistenttiElokuva
2004Strong medicine - kovaa lääkettäStrong MedicineCharlayneTV-sarja1 jakso
2005The ClinicThe ClinicRouva JenningsTV-sarja1 jakso
2006Girls on the BusGirls on the BusHelenTV-sarja1 jakso
20052006TwinsTwinsMitchee ArnoldTV-sarja
20062007The ClassThe ClassFernTV-sarja6 jaksoa
20042007Teho-osastoERJane FiglerTV-sarja15 jaksoa
2007Rakkauden anatomiaPrivate PracticeKellyTV-sarja1 jakso
2008Kova lakiLaw & Order: Special Victims UnitCaitlyn RyanTV-sarja1 jakso
20072009Rillit huurussaThe Big Bang TheoryLeslie WinkleTV-sarja10 jaksoa

Lähteet

  1. Jordan, Julie: The Talk's Sara Gilbert, Partner Break Up People.com. 24.8.2011. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  2. Sara Gilbert Biography Yahoo! Movies. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  3. Byrne, Alla: Sara Gilbert Confirms Her Relationship with Linda Perry People.com. 30.11.2011. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  4. Esther Lee: Sara Gilbert and Linda Perry Are Married Us Weekly. 31.3.2014. Wenner Media. Viitattu 16.11.2014. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.