Sapirin–Whorfin hypoteesi

Käsityksen kielen ohjaamasta ajattelusta esitti ensimmäisenä mahdollisesti intialainen kielitieteilijä Bhartrihari 600-luvulla. Indo-eurooppalaisissa kielissä usein verbit, jotka liittyvät ajatteluun ja kieleen ovat kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi antiikin kreikan sana logos viittaa sekä kieleen että logiikkaan ja ajatteluun. Kreikkalaiset kutsuivat vieraskielisiä (lähinnä germaaneja) barbaareiksi ja ajattelivat heidän epäedistyksellisyytensä johtuvan siitä, etteivät he osanneet kreikkaa (ja siten logosta). Termi barbaari oli halventava ja sillä vihjaistiin barbaarien ääntelevän koirien tapaan.[1]

Länsimaissa ajatuksia kielen hallitsemasta ajattelusta on esittänyt mm. Wilhelm von Humboldtin esseeseen Über das vergleichende Sprachstudium (Kielten vertailevasta tutkimuksesta). Ajatus näkyi myös muualla: Károly Kerényi aloitti Dionysuksen englanninkielisen käännöksen vuonna 1976 seuraavasti:

»Ajatuksen ja puheen keskinäinen riippuvuus tekee selväksi sen, että kielet eivät ole niinkään keino ilmaista vakiintunutta totuutta, vaan myös keino löytää aiemmin tuntemattomia totuuksia. Kielien monimuotoisuus ei ole merkkien tai äänien monimuotoisuutta, vaan maailmankatsomuksen tapojen monimuotoisuutta.»

Ennen Whorfia ja Sapiria, samanlaista ajatuskehikkoa käytti amerikkalainen antropologi Franz Boas. Hän tutki amerikkalaisia kieliä, jotka poikkesivat paljon siihen asti tutkituista kielistä, jotka olivat pääasiassa eurooppalaisia ja itämaisia. Sapir oli Boasin oppilas ja Whorf Sapirin oppilas. He molemmat jatkoivat intiaanikielien tutkimista. Whorf tutki niitä kieliopillisia mekanismeja, joiden kautta ajatus vaikutti kieleen. Hän perusteli näkemyksensä seuraavasti:

»Analysoimme ja erittelemme luontoa äidinkieliimme perustuvia linjoja pitkin. Emme löydä ilmiöiden maailmasta eristämiämme kategorioita ja tyyppejä siksi, että ne tuijottavat jokaista tarkkailijaa; päinvastoin, maailma näyttäytyy vaikutelmien kaleidoskooppisessa, muuttuvassa kirjossa, joka täytyy organisoida mielissämme — ja tämä tarkoittaa suurelta osin mieliemme lingvistisia järjestelmiä. Leikkelemme luontoa, järjestämme sen käsitteiksi ja pidämme merkityksiä tärkeänä tavallamme, suurelta osin, koska olemme osapuolia sopimuksessa järjestellä se tällä tavoin — sopimus, joka pitää puheyhteisömme kautta ja on kodifioitu kielemme rakenteisiin... sama fysikaalinen todistusaineisto ei johda kaikkia tarkastelijoita samaan kuvaan universumista, elleivät heidän lingvistiset taustansa ole samankaltaisia, tai niitä voida jollain tavalla kalibroida.[2]»

Whorf vastusti "luonnolliseksi logiikaksi" kutsumaansa oppia, jonka hän väitti uskovan, että "puhe tai kielen käyttö on olemassa ainoastaan 'ilmaisemaan', mikä olennaisesti on jo hahmotettu muin kuin kielitieteellisin keinoin".[3] Tämän vuoksi hän esitti, että "ajatus ei riipu kieliopista vaan logiikan ja järjen laeista, joiden pitäisi olla samat kaikille universumia havainnoiville.[4] Whorf myös vastusti tieteellistä maailman kuvaa, ja kirjoitti evoluutioteoriaa vastustavan kirjan, jota on pidetty eräänä ensimmäisenä kreationismin edustajana[5]. Hän kiinnostui kielistä, sillä häntä kiinnosti kuinka eri kielillä kirjoitetut uskonnolliset tekstit olivat niin erilaisia kuin vallitsevat yhdysvaltalainen maailmankatsomus [6].

Koska Whorf oli opiskelija eikä ammattikielitieteilijä, hänen 1930-luvulla tekemänsä lingvistisen relatiivisuuden tutkimus ei saavuttanut suosiota kuin vasta kun hänen kirjoituksensa julkaistiin 1950-luvulla hänen kuolemansa jälkeen. Myöhemmin hypoteesin suosio alkoi laskemaan, kun kävi ilmi, että tutkimustulokset eivät tukeneetkaan kaikkia Sapirin ja Whorfin väittämiä. Jo 1970-luvulla Sapir-Whorf hypoteesi oli jo hyvin epäsuosittu. Tätä kuvastaa esimerkiksi David Premackin puheenvuoro kielikonferenssissa 1975:

»The Whorfian hypothesis is attractive, but not because of the evidence that supports it. As a matter of fact, most of the evidence goes in the opposite direction. All the evidence runs against Whorf.[7]»

Vaikka nykyään on vaikeata löytää tutkimusartikkelia, joka edes mainitsisi Sapirin-Whorfin hypoteesin, ajattelun ja kielen välistä yhteyttä tutkitaan edelleen, eivätkä kaikki yksityiskohdat ole selviä. Nykyajan tutkijoita ovat mm. Stepehn Levinson, jonka tutkimusryhmä Max Planck instituutissa on tutkinut mm. avaruudellisen havainnoinnin ja kielen välistä yhteyttä ja Harvardin yliopistossa toimiva Leonid Perlovsky, joka on tutkinut mm. tunteiden ja kielen välistä yhteyttä.

Sapirin-Worfin hypoteesi on herättänyt paljon kritiikkiä. Osa kritiikistä perustuu empiirisiin havaintoihin, osa taasen filosofisiin välttämättömyyksiin. Tätä materiaalia on paljon mutta ohessa käydään läpi muutamia perustavia ja keskeisempiä ongelmia.

Hypoteesia ei ole itse asiassa koskaan tarkasti määritelty missään. Tälläkin sivulla olevat sitaatit kuitenkin näyttävät, että sekä Sapir että Whorf uskoivat jossakin määrin olevan niin, että 1) yhteiskunnan tavat muokkaavat ihmisten tapaa ajatella ja havaita, ja 2) tämä näkyy heidän kielessään. Lisäksi tästä seuraa että tietyn kielen oppiminen lukitsee havainnot tiettyyn tapaan tarkastella maailmaa.

Kuitenkin maailman kaikki tunnetut kielet ovat keskenään hyvin samankaltaisia, ja ilmentävät lisäksi piirteitä, joita on myös kieltä vielä oppimattomilla lapsilla ja muilla eläimillä. Esimerkiksi linnut oppivat yksin (eristyksissä lajitovereiltaan) laulamaan,[8] ja koska ihminen on biologisesti linnun homologi, on mahdollista (jollei todennäköistä), että ihmisen kohdalla pätee jotain samanlaista. Toisin sanoen, kieltä ei opita muilta puhtaasti nollasta, vaan aivot osaavat jo kielellisiä ominaisuuksia syntymästä. Jos kieli voisi olla kulttuurista ja tavoista riippuen millainen vain, eri puhuttujen kielien välillä olisi oltava enemmän eroja kuin mitä niillä on. Näin ollen on epätodennäköistä, että nimenomaan luonnollinen kieli määrittelisi kategorisaatiota niin radikaalisti kuin mitä Sapir ja Whorf olettivat.

Kielen omaksumista sääntöjä oppimalla ei pidetä kovin realistisena näkemyksenä kielen omaksumisesta. Osittain siksi, että mahdollisia sääntöjä on liikaa. Jos ajatellaan, että sujuvan kielen osaamiseen vaaditaan noin 15000 sääntöä, ja jokaisen säännön oppiminen tapahtuisi keskimäärin noin 10 muun mahdollisen mutta väärän säännön joukosta, olisi lapsen käytävä läpi 10¹⁵⁰⁰⁰ sääntöä oppiakseen kielen.[9] Täten monet kielitieteilijät eivät usko lapsen oppivan sääntöjä, vaan pikemminkin käyttävän kielen muodostamiseen tiettyjä synnynnäisiä (ihmisen aivoista johtuvia) tapoja, jotka rajaavat pois suurimman osan vääristä vaihtoehdoista. Koska nämä perustuvat aivojen fysiologisiin ominaisuuksiin, ne ovat samat kaikilla ihmisillä. Edellä mainittu selittää myös miksi on olemassa kieliopillisia rakenteita, joita ei ilmene missään tunnetussa kielessä (esimerkkejä tällaisista rakenteista teoksessa Brattico 2008). Edellä mainittua näkemystä on kannattanut erityisesti yhdysvaltalaiset muiden muassa kielitieteilijät Noam Chomsky ja Steven Pinker. Toinen vaihtoentoinen teoria on että kielet ovat muokkautuneet paremmin aivoihin sopetuviksi ajan myötä.[10] Näille kaikille teorioille on siis yhteistä, että ne olettavat olevan jonkin aivojen rakenteista johtuvan, niin sanotun "universaalin kieliopin", joka sanelee ne reunaehdot, joissa eri puhuttujen kielten kieliopit voivat vaihdella keskenänsä. Näin ollen ajatus voi ilmentyä erilaisilla tavoilla eri kielissä, mutta eri kielet eivät voi muuttaa ajatuksen perusrakennetta. Esimerkiksi joissakin kielissä ei ole erillisiä sanoja vihreälle ja siniselle. Nämä ihmiset osaavat silti tarvittaessa erottaa värit, eikä tämä siis tue lingvistista determinismiä.[11]

Whorf myös esitti väittämiä, joitten on osoitettu olevan täysin väärässä. Whorf muun muassa väitti ettei Hopi-kulttuurissa voi olla samankaltaista aikakäsitystä kuin englanninkielisessä maailmassa, koska kielessä ei ole aikarakenteita:

»I find it gratuitous to assume that Hopi who knows only the Hopi language and the cultural ideas of his own society has the same notions, often suppoused to be intuitions. of time and space that we have, and that are generally asumed to be universal. In particular, he has no general notion or intuition of time as a smooth flowing continuum in which everything in the universe proceeds at equal rate, out of a future, through the present, into a past.[12]»

Myöhempi tutkimus kuitenkin osoitti hopin kielessä itse asiassa olevan hyvinkin rikas aikakäsitejärjestelmä ja sen olevan hyvin samanlainen kuin englannissa.[13] Malotki käytti materiaalinaan sekä 80-luvun hopin puhujien tuottamaa puhetta, että historiallisia dokumentteja, aurinkokalentereita, erilaisia sermonoiden ajallista jakoisotusta jne. Materiaalia on yli 600 sivua ja se osoittaa hopikulttuuriin aina kuuluneen hyvin selkeä ja laaja käsitys ajasta, sen kvantifioimisesta, sekä myös mennyttä kuvaavista aikamuodoista (joiden Whorf väitti puuttuvan kielestä).

Whorf myös väitti eskimoilla olevan enemmän erilaisia lunta kuvaavia termejä kuin englannissa. Tämän on kuitenkin kiistäneet useat kielitieteilijät.[14]

Vaikka Whorfin tutkimus on ollut täynnä ongelmia, ei ole edelleen täysin selvää miten paljon opittu kieli vaikuttaa ajatteluun.

Useimmiten viitattujen lingvistisen determinismin esimerkkien joukossa on Whorfin tutkimus inuitinkielestä, jossa ajateltiin olevan useita sanoja lumelle. Whorf esittää, että tämä muokkaa inuittien maailmankuvaa luoden heille erilaisen olemisen laadun kuin joka esimerkiksi englannin puhujalla on. Ajatuksen siitä, että arktisten alueiden asukkailla olisi poikkeuksellisen suuri määrä sanoja lumelle, on osoittanut vääräksi lingvisti Geoffrey Pullum. Esseessä The Great Eskimo Vocabulary Hoax hän jäljittää tarinan alkuperän, suurilta osin Whorfiin ja toteaa Whorfin havaintojen triviaaliuden. (Mikä loppupäätelmä onkaan, on syytä huomata, että Whorf keskittyi kaikkialla läsnä oleviin kieliopillisiin kategorioihin, etenkin piileviin, eikä sanastollisiin joukkoihin.)

Suurin osa tutkimuksesta värikategoriosta eri kielissä ei ole tukenut Sapirin-Whorfin hypoteesia [15]

Viime aikoina kuitenkin lingvistisen determinismin idea on elpynyt. Tärkeä John A. Lucyn tekemä tapaustutkimus monilukuisuuden havainnoinnista mayan kielessä tuotti todistusaineistoa hypoteesin puolesta ^lähde?. Hän tutki englannin ja mayan kieliä kieliopilliseen analyysiin universaalin kieliopin puitteissa ja tähän perustuen esitti hypoteeseja kielien puhujien tuloksista verbaaleissa ja ei-verbaaleissa testeissä. Tulokset näyttivät varmistavan hypoteesit.

Lisäksi suurta kohua herätti 2004 yhdysvaltalainen kielitieteilijä Daniel Everett, joka julkaisi artikkelin Brasiliassa asuvista pirahã-kielen puhujista. Siinä Everett väitti esimerkiksi, ettei kieli sisällä väritermejä eikä lukusanoja, ja siksi kielen puhujat eivät osaa erottaa esimerkiksi seitsemää hedelmää kahdeksasta. Everett kutsui kognitiotieteilijän Peter Gordonin varmistamaan tuloksensa kognitiotieteellisin kokein. Gordonin mukaan heimon käyttämä kieli sisältää vain kolme numeraalia: yksi, kaksi ja monta. Gordon osoitti koesarjan avulla, että heimon jäsenillä on vaikeuksia kuvailla kolmea suurempia lukuja.[16] Seikkojen kausaalinen suhde ei kuitenkaan ole selkeä. Kriitikot ovat esittäneet, että jos testin kohteet eivät jostain syystä pysty laskemaan kolmea suurempia lukuja (ehkä koska he ovat vaeltavia metsästäjäkeräilijöitä ilman mitään laskettavaa ja täten ei syytä harjoitellakaan laskemista), ei voida olettaa, että kielessä olisi sanoja suuremmille luvuille. Toisin sanoen, tarpeettomuus selittää sekä puuttuvan laskutaidon että vastaavan sanaston puutteen. Toiset kriitikot taasen esittivät (katso kommentit samaisen artikkelin lopussa, Everett 2004) että pirahã-kieli on kuolemassa oleva kieli eikä se ehkä siksi enää sisällä normaaleja ominaisuuksia. Heimon lukumäärä on romahtanut kymmenistä tuhansista muutamaan sataan viime vuosisadalla > 1900-luvulla. Keskustelu aiheesta jatkuu edelleen, ja Everett on julkaisut aiheesta kaksi kirjaa vuonna 2008 ja 2012. Keskustelu myös nousi tavallisen kansan piiriin, ja sadat lehdet tekivät artikkeleita ja haastatteluja Everettista, jonka koettiin kyseenalaistavan erään maailman vaikutusvaltaisimman tieteellisen teorian ihmisyydestä (Chomskyn kognitiivinen kielitiede). Everett kertoo kirjassaan ja verkkosivullaan Hollywoodin neuvottelevan elokuvakäsikirjoituksesta hänen tarinastaan.

George Orwellin klassikkoromaani Vuonna 1984 on esimerkki lingvistisestä determinismistä ja lingvistisestä relativismista fiktiossa. Kirjassa uuskieli on parantanut ja syrjäyttänyt modernin englannin. Orwellin mukaan ihmiset eivät voi nousta vallankumoukseen, mikäli tämän ilmaisuun ei ole sanoja. Koko uuskielen teoria on suunnattu tämän kaltaisten sanojen poistoon. Esimerkiksi paha on korvattu sanalla epähyvä ja vapauden käsite on poistettu ajan myötä.

Jack Vancen science fiction -romaani The Languages of Pao keskittyy kokeeseen, jossa sivilisaatiota muokataan muuttamalla sen kieltä. Tulevaisuuden planeetta Paoa asuttavat absoluuttiselle monarkialle passiivisesti kumartavat talonpojat, jotka ovat ulkomaalaisten miehittäjien saalista. Paolaiset luovat kolme kastia – sotilaiden, kauppiaiden ja teknikoiden – joista jokaisella on räätälöity kielensä, joka on suunniteltu iskostamaan oikeat taidot ja mielenlaatu. Tuloksena planeetta voittaa sotilaalliset valloittajansa ja taloudelliset hyväksikäyttäjänsä, mutta jakautuu vaarallisesti keskinään vihamielisiin kasteihin. Tämä voitetaan kehittämällä uusi kieli, "pastissi", joka yhdistää elementtejä kaikkien kastien kielestä sekä planeetan alkuperäisestä. Pastissikielestä syntyy jälleen yhdistyneen, mukautuvan yhteiskunnan kieli.

Lingvistisen relativismin periaate esiintyy Frank Herbertin romaanisarja Dyynissä ensimmäistä kertaa, kun kielitieteellisesti koulutettu hahmo (Jessica Atreides) kohtaa vieraan heimon (fremenit). Kielen "väkivaltaisuus" järkyttää häntä, koska hän uskoo heimon sananvalintojen ja kielen rakenteen heijastavan valtavan väkivaltaista kulttuuria.

Samuel R. Delanyn romaani Babel-17 keskittyy fiktiiviseen kieleen, joka estää puhujiensa itsenäisen ajattelun pakottaen heidät ajattelemaan puhtaasti loogisia ajatuksia. Kieltä käytetään aseena sodassa, koska sen oletetaan kääntävän kenet tahansa kielen oppivan petturiksi. Romaanissa kieli Babel-17 vertautuu tietokoneen ohjelmointikieleen, jossa virheet tai epätäsmällisyydet eivät ole sallittuja.

Neal Stephensonin romaani Snow Crash perustuu ajatukseen, että Sumerin kieli oli ihmisaivojen ohjelmointikieli. Kirjan hahmojen mukaan jumalatar Asherah on tietokoneviruksen kaltaisen lingvistisen viruksen henkilöitymä. Jumala Enki loi torjuntaohjelman Nam-shub, jonka seurauksena ihmiset alkoivat puhua eri kieliä suojautuen täten Asherahilta.

Iain M. Banksin romaaneissa esiintyvällä Kulttuurilla on yhteinen kieli marain. Kulttuuri uskoo, on todistanut tai saattanut toteen Sapirin-Whorfin hypoteesin ja marain suunniteltiin hyödyntämään sen vaikutusta. Kirjan Pelaaja kertoja esittää tähän liittyvän kommentin englannin kielen sukupuolikohtaisista pronomineista. Marainia pidetään myös esteettisesti miellyttävänä kielenä.

Suzette Haden Elginin romaani Native Tongue kuvaa patriarkaalista yhteisöä, jossa alistettujen naisten ensisijainen tavoite on kehittää salassa "feministinen" kieli, joka auttaa katkomaan kahleet.

Ursula Le Guinin romaani Osattomien planeetta sijoittuu osittain maailmaan, jossa anarkokommunistisen yhteisön keinotekoinen kieli ei sisällä keinoja omistuksen ilmaisuun.

Gene Wolfen romaani The Citadel of the Autarch sisältää vastaesimerkin SWH:lle: yksi hahmoista puhuu käyttäen pelkästään iskulauseita, mutta pystyy ilmaisemaan syviä ja hienovaraisia merkityksiä kontekstin avulla.

Ayn Randin romaani Anthem esittää kollektivistisen dystopian, jossa sana "minä" on pannassa ja jonka lausumisesta seuraa kuolemanrangaistus.

Ryan Northin websarjakuva Dinosaur Comic käsittelee Sapirin-Whorfin hypoteesia julkaistussa stripissään.[17]

Robert A. Heinleinin kirjassa Stranger in a Strange Land Mars-planeetalta peräisin oleva Mike pystyy tekemään asioita, joita useimmat ihmiset eivät, mutta ei pysty selittämään tätä englannin kielellä. Kuitenkin, kun muut oppivat Marsin kieltä, he pystyvät tekemään asioita – ja käsitteet voidaan selittää vain marsiksi.

Jorge Luis Borgesin kirjassa Tlön, Uqbar, Orbis Tertius kirjoittaja löytää kirjoista viitteitä idealististen yksilöiden universumiin. Tämän kielessä ei ole substantiiveja ja on muita idealismia muovaavia omituisuuksia. Tarinan edetessä kirja tulee paremmin tunnetuksi koko maailmassa, jolloin Uqvarin filosofia alkaa vaikuttaa todelliseen maailmaan ja maapallo muuttuu kirjassa kuvatuksi ideaalimaailmaksi.

»Ihmiset eivät elä pelkästään objektiivisessa maailmassa, tai yksin normaalisti ymmärretyn sosiaalisen aktiivisuuden maailmassa, vaan ovat paljolti tietyn kielen armoilla, josta on tullut ilmaisun väline heidän yhteiskunnalleen. On melkoinen illuusio kuvitella, että yksilö sopeutuu todellisuuteen olennaisesti ilman kielen käyttöä ja että kyseinen kieli on pelkästään välillinen keino ratkaista kommunikaation tai heijastuksen määrätyt ongelmat. Asian laita on, että 'todellinen maailma' on suurelta osin tiedostamatta rakennettu ryhmän kielitottumusten päälle. Mitkään kaksi kieltä eivät koskaan ole tarpeeksi samankaltaiset, jotta niiden voidaan ajatella kuvaavan samaa sosiaalista todellisuutta. Maailmat, joissa eri yhteisöt elävät, ovat erillisiä maailmoja, eivätkä pelkästään sama maailma eri nimilapuin... Näemme ja kuulemme ja koemme muuten pitkälti nykyisen kaltaisesti, koska yhteisömme kielitottumukset hylkäävät ennalta tietyt tulkintavaihtoehdot.[18]»

»Analysoimme ja erittelemme luontoa äidinkieliimme perustuvia linjoja pitkin. Emme löydä ilmiöiden maailmasta eristämiämme kategorioita ja tyyppejä siksi, että ne tuijottavat jokaista tarkkailijaa; päinvastoin, maailma näyttäytyy vaikutelmien kaleidoskooppisessa, muuttuvassa kirjossa, joka täytyy organisoida mielissämme — ja tämä tarkoittaa suurelta osin mieliemme lingvistisia järjestelmiä. Leikkelemme luontoa, järjestämme sen käsitteiksi ja pidämme merkityksiä tärkeänä tavallamme, suurelta osin, koska olemme osapuolia sopimuksessa järjestellä se tällä tavoin — sopimus, joka pitää puheyhteisömme kautta ja on kodifioitu kielemme rakenteisiin. Sopimus on tietysti implisiittinen ja kirjoittamaton, mutta sen ehdot ovat absoluuttisen pitäviä; emme voi lainkaan puhua kelpuuttamatta sopimuksen sanelemaa organisointia ja datan luokittelua.[19]»

• Keinotekoinen kieli ithkuil saavuttaa luonnollisia kieliä tarkemman täsmällisyyden ja sanastollisen diversiteetin hyvin monimutkaisen kieliopin perusteella. Kielessä on 81 taivutusmuotoa, kaksitoista uniikkia morfologista "muuttujaa" mutta vain 3600 sanan juurta.
• E-Prime välttää käyttämästä sanaa "olla" yleissemanttisesti.
• Loglan ja Lojban – kielet, jotka suunniteltiin SWH:n testaamiseen asettamalla hyvin erilaiset rajoitteet puhujille.
• Toki pona — taolaisuuden inspiroima keinotekoinen kieli, jonka tarkoitus on muuttaa puhujiensa ajatusprosessia.

• Kognitiotiede
• Sapir-Whorf ja ohjelmointikielet

• Language, Thought, and Reality: Selected Writings of Benjamin Lee Whorf. Benjamin Whorf, toimittanut John Carroll. MIT Press.
• Selected Writings of Edward Sapir in Language, Culture, and Personality. Edward Sapir, toimittanut David G. Mandelbaum. University of California Press.
• The Demise of the Whorf Hypothesis (A Major Revision in the History of Linguistics). Danny Alford. 1978. Proceedings of the 4th Annual Meeting of the Berkeley Linguistics Society (1978), pp. 485-499. http://elanguage.net/journals/index.php/bls/article/view/2095/2068
• The Great Eskimo Vocabulary Hoax and Other Irreverent Essays on the Study of Language G. Pullum. 1991. http://users.utu.fi/freder/Pullum-Eskimo-VocabHoax.pdf
• Language Diversity and Thought: A Reformulation of the Linguistic Relativity Hypothesis. John A. Lucy. Cambridge: Cambridge University Press.
• Grammatical Categories and Cognition: A Case Study of the Linguistic Relativity Hypothesis. John A. Lucy. Cambridge: Cambridge University Press.
• Rethinking Linguistic Relativity. Toimittanut John Gumperz. Cambridge University Press.
• The Language Instinct: How the Mind Creates Language. Steven Pinker. Perennial.
• "What are the nine Eskimo words for snow?", 1979-02-16, The Straight Dope — Cecil Adams vastaa kysymykseen sanomalla, että inuktitutin kielen polysynteettisen luonteen takia on mahdotonta määrittää tiettyä lukumäärää.
• "Are there nine Eskimo words for snow (revisited)?", 2001-02-02, The Straight Dope — Cecil Adams vastaa kritiikkiin listaamalla englannin kielen 15 lunta tarkoittavaa sanaa tehden johtopäätöksen, että mitä yleisesti SWH:sta sanotaankaan, käsitys siitä, että eskimonkieliset sanat lumelle tukevat hypoteesia, ei pidä paikkaansa.
• On Innateness: Are Sparrow Songs "Learned" or "Innate". Teoksessa Hauser ja Konishi (toim.) The design of animal communication. Cambridge. MA. MIT PRESS.
• Biolingvistiikka. Brattico 2008. Helsinki. Gaudeamus.
• Language aqcusiotion. Core readings. Bloom 1993. Cambridge. MIT press.
• Language identification in the limit. Gold 1967. Infromation and Control 10 447-474

• Which comes first, language or thought? (englanniksi)
• Language may shape human thought (englanniksi)
• The Sapir-Whorf Hypothesis – kaksi perusperiaatetta: lingvistinen determinismi ja lingvistinen relativismi (englanniksi)
• The Sapir-Whorf Hypothesis in Quotes (englanniksi)
• The Great Whorf Hypothesis Hoax. (englanniksi)