Sananvapaus

Sananvapaus on kansalaisen perusoikeuksiin kuuluva oikeus ilmaista julkisuudessa mielipiteitään.[1] Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapaus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.[2]

Lainsäädännössä on rajoituksia sananvapaudelle silloin, kun sen käyttö loukkaa jotain toista oikeushyvää.

Sopimuksissa

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa

Suomi on allekirjoittanut yhdessä 43:n muun valtion kanssa Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa:

»Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.»
(Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[2])

Sananvapautta voidaan 10. artiklan mukaan rajoittaa vain lailla ja syistä:

»– – jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.»
(Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan toinen kohta.[2])

Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla, Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut, että näitä rajoituksia on tulkittava suppeasti. Tuomioistuimen mukaan sananvapaus koskee myös sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.[3]

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa

Euroopan unionin perusoikeuskirja määrittelee sananvapauden:

»Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.
2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.»
(Euroopan unionin perusoikeuskirja, 11. artikla[4])

Maittain
Pääartikkeli: Sananvapaus maittain

Juridiselta kannalta sananvapauden käsitettä tulkitaan hyvin eri tavalla eri maissa.[5].

Länsi-Euroopassa

Saksassa sananvapaus on määritelty peruslaissa (GG-Grundgesetz) artiklassa 5, jossa myönnetään vapaus ilmaista, tutkia ja opettaa. Määritelmä on tosin kaksitasoinen, ylimmällä tasolla sananvapaus myönnetään yleisesti ja toisella tasolla todetaan, että sananvapauden rajoitteita löytyy muista lakipykälistä, kunnianloukkauksien välttämiseksi ja alaikäisten suojelemiseksi[6]. Saksassa sananvapautta noudatetaan yleisesti ottaen Euroopan ihmisoikeusasiakirjan ensimmäisen kohdan mukaisesti. Toisen kohdan mukaisia rajoitteita hyödynnetään koskemaan kolmanteen valtakuntaan liittyviä asioita ja siihen liittyvää uusnatsismia. Näiden rajoitusten olemassaololle on Saksassa laaja yhteisymmärrys[7].

Britanniassa vallitseva sananvapaus noudattaa pitkälti Euroopan ihmisoikeusasiakirjan 10. artiklan ensimmäisen kohdan mukaista sananvapautta. Tosin poliitikoille on myönnetty oikeus haastaa toimittaja häpäisemisestä, mikä itsessään toimii jo rajoitteena. Belgiassa puolestaan toimittajien pitää kertoa tietolähteensä.[8]

Sotilaiden suhteen sananvapautta rajoitetaan lukuisilla lisäehdoilla. Esimerkiksi Espanjan lain pykälässä 178 todetaan, että sotilashenkilöstöllä on oikeus ilmaista itseään vapaasti, kunhan ensin on myönnetty tähän lupa. Eli sananvapaus on myönnetty, kunhan ensin anotaan lupaa ilmaista itseään asioissa, joilla voidaan katsoa olevan kansalliseen turvallisuuteen liittyvää merkitystä[9].

Suomen perustuslaki

Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain kahdennessatoista pykälässä:

»Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.»
(Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä.[10])

Suomalaisten päätoimittajien yhdistyksen PTY:n käsityksen mukaan sananvapaus on ainoastaan tiedotusvälineen päätoimittajalla. Yksittäisellä toimittajalla ei ole oikeutta julkaista työnantajansa omistaman median nimissä mitä tahansa. Täten päätoimittajan tekemät päätökset siitä, mitä julkaistaan, eivät rajoita tiedotusvälineen palveluksessa olevien sananvapautta.[11][12]

Tuomiot sananvapauden loukkaamisesta

Suomi on vuosikausia ollut sananvapautta mittaavien listausten kärkimaita.[13]

Suomi on kuitenkin saanut huomattavan paljon langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) sananvapauden loukkauksista. Vuoteen 2012 mennessä Suomi oli saanut 17 tuomiota sananvapausloukkauksista. Pohjoismaista Tanska on saanut yhden tuomion, Ruotsi 2, Norja 5 ja Islanti 3. Venäjä oli saanut 23.[14]

Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää kongressia säätämästä mitään lakia, joka kaventaa sananvapautta.[15] Yhdysvaltain sananvapauslait koskevat vain hallintoa ja pätevät liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistasolla. Sen piiriin kuuluvat lainlaatijat, vaaleilla valitut virkamiehet, julkiset koulut ja yliopistot, oikeusistuimet ja viranomaiset. Se ei koske yksityisiä kansalaisia, liikeyrityksiä eikä järjestöjä.[16]

Yhdysvaltain korkein oikeus on useasti joutunut määrittelemään tapauskohtaisesti, mitä puheita tai tekoja laki tarkkaan ottaen suojelee. Oikeustapauksien mukaan sananvapauteen kuuluu esimerkiksi tiettyjen loukkaavien sanojen ja ilmaisujen käyttö poliittisen viestin välittämiseksi, vaikeneminen (esimerkiksi lipputervehdyksessä), sodanvastaiset hihanauhat kouluissa, rahan lahjoittaminen poliittisiin kampanjoihin, mainostaminen sekä lipun polttaminen protestiksi. Sananvapauteen taas ei kuulu esimerkiksi ihmisiä vahingoittavaan tekoon yllyttäminen, säädyttömän materiaalin tekeminen tai levittäminen, värväyspaperien polttaminen sodanvastaisena protestina, opiskelijoiden salliminen julkaista koululehdessä artikkeleita, joita koulun hallinto ei ole hyväksynyt, säädyttömien puheiden pitäminen koulun tilaisuudessa tai huumeiden puolesta puhuminen koulun tilaisuudessa.[15] Sananvapauslaki ei myöskään suojele esimerkiksi herjausta, kiristystä, uhkailua, väärää valaa tai plagiointia.[16]

Venäjällä

Venäjällä sananvapauden tila on kaksijakoinen. Toisaalta perustuslain mukaan sananvapaus Euroopan ihmisoikeusasiakirjaa mukailevalla tavalla on olemassa, toisaalta esimerkiksi Presidentti Putinin syyskuussa 2003 Columbian yliopistossa esittämä vastaus opiskelijan esittämään sananvapautta koskevaan kysymykseen oli "Meillä ei ole koskaan ollutkaan sananvapautta Venäjällä. 90-luvun alussa syntyi käsitys jostakin laajemmasta sananvapaudesta, joka tulkittiin varsinkin lehdistössä vapautena kaikkea kohtaan, anarkiaksi ja pyrkimyksenä aiheuttaa sekaannusta hintaan mihin hyvänsä."[17]

Lehdistön sananvapautta Venäjällä ei nähdäkään demokratian kehityksen kannalta minään absoluuttisen hyvänä asiana. Eräs näkemys piti lehdistöä yhtenä kaupallisena pelurina, jolla ei ole yhteiskunnassa ydinpelaajan roolia.[18] Yleisemmin valtiosta riippumattomia tiedotusvälineitä on pyritty sulkemaan, yhteiskuntakriittisten kansalaisjärjestöjen toimintaa vaikeuttamaan ja ulkomaalaisia toimittajia häätämään maasta. Sananvapaus on heikentynyt varsinkin Venäjän keväällä 2014 suorittaman Ukrainan Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 jatkuneiden sotatoimien aikana.[19][20][21][22] Osin jo ennen Ukrainan sotatoimia voimaan tulleet tiedotusvälineiden sensuurilait ovat osaltaan estäneet valtion ja presidentinhallinnon virallisesta linjasta poikkeavaa viestintää myös verkkoviestimissä esimerkiksi Ukrainan tilanteesta ja Venäjän osallisuudesta siihen. Tärkeimpänä joukkoviestintävälineenä Venäjällä pidetyt television pääkanavat ovat valtio-omisteisia ja toimivat keskeisesti valtionhallinnon viestiminä.

Kiinassa

Kiinan perustuslaki rajoittaa sananvapautta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varjolla, sananvapaus rinnastetaan poliittiseksi välineeksi kritisoida viranomaisia.[23] Kiinan perustuslaissa artiklat 35 ja 51 eivät määrittele sananvapauden rajoitteita niin kuin useammassa muussa maassa, vaan artikloissa määritellään mikä on yksilötasolla sallittua.[24]

Esimerkiksi toimittaja Shi Tao tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan hänen käytyä sähköpostilla keskustelua ulkomaille Tiananmenin tapahtumien 15. vuosipäivään liittyen. Sähköpostiliikenteestä Kiinan viranomaisille raportoi Yahoo Hong Kong.[25] Sananvapautta onkin rajoitettu niin pitkälle, että esim. Hu Pingin (Kiinalaisen Demokraattisen Allianssin (CAD) Presidentti 1988-1991) mielestä sananvapautta Kiinassa ei ole.[26]

Kiinan kansantasavallassa on aina sensuroitu ulkomaisia lehtiä ja mediaa. Nykyisin se ulottuu myös tietoverkkoon. Sensuurin päävastuu on kommunistipuolueen julkisuusosastolla. Arvellaan, että internetin valvonta työllistää yli 100 000 kiinalaista. Valvonta perustuu kahteen menetelmään: niin sanottu suuri palomuuri estää kiinalaisten pääsyn hallituksen mielestä epämieluisille ulkomaisille verkkosivuille. Kultainen suojakilpi taas seuloo tiedonvälitystä maan sisällä. Sisäiset rajoitukset kohdistuvat ajatuksiin, jotka voisivat uhata kommunistipuolueen asemaa tai kannustaa järjestäytyneeseen kansalaistoimintaan. Nettirajoitusten takia maan tärkeimmät palveluntarjoajat ovat kiinalaisia: hakurobotti Baidu, sosiaalinen verkosto Renren, internetportaali Tencent ja microblogi Sina Weibo.[27]

Intiassa

Penguin-kustantamo silppusi vuonna 2014 yhdysvaltalaisen professorin Wendy Donigerin 2009 ilmestyneen teoksen The Hindus: An Alternative History, joka käsitteli Intian historiaa poikkeavasta näkökulmasta. Teos loukkasi hindujen uskonnollisia tunteita.[28]

Rajoitukset

Sananvapautta pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan perusoikeuksista. Tästä huolimatta useimmilla valtioilla on laeissaan sananvapautta rajoittavia pykäliä, useimmiten kansallista turvallisuutta koskevissa asioissa[29]. Vastaavalla tavalla myös Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artikla 10, toinen kohta toteaa että sananvapautta on voitava rajoittaa kansakunnan tai yleisen turvallisuuden nimissä. Tätä kohtaa hyödynnetäänkin eri maissa varsin lavealla tavalla tulkiten ja sananvapautta rajoittaen[30].

Mikäli sananvapautta käytetään loukkaamaan jotakin toista oikeushyvää, kuten oikeutta kunniaan tai yksityisyyteen taikka yhteiskuntarauhaa, rikoslainsäädännössä on punnittu kumpi on tärkeämpi oikeushyvä. Sellaisia rangaistaviksi säädettyjä tekoja, joissa tekijä käyttää väärin sananvapauttaan, nimitetään sananvapausrikoksiksi. Suomen lainsäädännössä ja Euroopan unionissa muun muassa yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit taikka toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin.[31] [32]

Suomessa lainsäätäjä on puuttunut sananvapauden väärinkäyttämiseen muun muassa seuraavilla rikoslaissa rangaistaviksi säädetyillä teoilla:

Myös oikeuden kuvata ja tallentaa materiaalia eräissä tapauksissa on katsottu kuuluvan sananvapauden piiriin[33].

Laillisuusperiaate

Laillisuusperiaate vaatii, että ihmisten tulisi voida tietää ennalta, mitkä teot ovat rikollisia ja mitkä eivät. Nyt näin ei ole: etenkin sananvapausrikokset ovat kontekstisidonnaisia. Epäselvyyden vuoksi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen katsoo, että rikoslakia voisi täsmentää.[34]

Ennakkosensuuri

Ennakkosensuurin poissaolo on länsimaisissa demokratioissa usein mielletty sananvapauden ydinsisällöksi. Julkaisutoiminnalle ei saa olla ennakollista estettä. Julkaisija on kuitenkin rikosoikeudellisessa vastuussa sisällöstään.lähde?

Kunnian suojeleminen
Pääartikkeli: Kunnianloukkaus

Rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka

  1. esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
  2. muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista.

Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.[35]

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin mukaan halventavat nimitykset, kuten ”ryssä” ja ”neekeri” täyttävät oikeuskäytännössä kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Illmanin mukaan loukkaavien sanojen käyttämistä voidaan pitää näyttönä tahallisuudesta ja loukkaamistarkoitusta arvioitaessa perusteena siitä, täyttääkö aineisto rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistön.[36].

Yksityiselämän suoja
Pääartikkeli: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Teosta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen.[37] Tämän teon säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella oikeutta yksityiselämään.

Kiihotus kansanryhmää vastaan
Pääartikkeli: Kiihotus kansanryhmää vastaan

Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä (511/2011) säädetään: "Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."[38] Lisäksi 10 a §:ssä määritellään törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Uskonrauhan rikkominen
Pääartikkeli: Uskonrauhan rikkominen

Vuodesta 1999 Suomessa on ollut voimassa rikoslain 17 luvun 10 § (563/1998) uskonrauhan rikkomisesta. Tämän teon säätämisellä rangaistavaksi suojellaan yleistä järjestystä ja yhteiskuntarauhaa.[39] Teosta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Luvanvarainen sananvapaus

Sananvapautta voidaan rajoittaa myös siten, että sen käyttämiseen tarvitaan lupaa. Esimerkiksi yleisöön vetoaminen joukkotiedotusvälineissä rahankeräämistarkoituksessa on kiellettyä, mikäli rahankeräykseen ei ole voimassa olevaa rahankeräyslupaa.

Rajoitusten haitat

Toimittajat ilman rajoja -järjestö on moittinut Saksan vihapuhetta suitsivan lain syövän terää länsimaiden sananvapaussaarnoilta Turkissa, Venäjällä ja Kiinassa.[40]

Sananvapautta puolustavan Pen-kirjailijajärjestön Suomen-osastoa johtava Venla Hiidensalo varoitti vuonna 2018 siitä, että sananvapauden rajoittaminen terrorismin tai vihapuheen varjolla uhkaa johtaa entistä totalitaarisempiin hallintoihin.[41]

Sananvastuu

Monet median edustajat ovat korostaneet sananvapauteen liittyvän myös vastuun.

Entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on määritellyt sananvastuun niin, että jos julkaistavan asian tiedetään loukkaavan ja aiheuttava riskejä, sitä ei pidä julkaista. Esimerkkinä hän käyttää Googlen omistamassa Youtubessa julkaistua Muhammed-videota, joka aiheutti levottomuuksia, joissa kuoli ihmisiä. Pentikäisen mukaan Googlen olisi pitänyt poistaa video, eikä tuolloin kyse olisi sensuurista vaan vastuun kantamisesta.[42]

Katso myös

Lähteet
  1. sananvapaus. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2022.
  2. Valtiosopimukset: 63/1999 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 26.10.2008.
  3. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio Bernard Connolly vastaan Euroopan yhteisöjen komissio EURLex. Viitattu 9.3.2012. (suomeksi)
  4. Euroopan unionin perusoikeuskirja (PDF) Euroopan parlamentti. Viitattu 26.10.2008.
  5. Britannica Concise Encyclopedia. Encyclopædia Britannica, Inc., 2005
  6. Heiderhoff Bettina: Tort Law in Poland, Germany and Europe. European Law Publishers, Munich 2009, ISBN 978-3-86653-104-8
  7. Wyden Peter: The Insidious Legacy of Adolf Hitler. Arcade Publishing, New York 2001, ISBN 1-55970-532-9
  8. Meiners, Roger, Rinngleb Al, Edwards, Frances: The legal Environment of Business. South-Western Cengage Learning, Mason 2009, ISBN 978-0-324-65436-3
  9. Nolte, Georg: European Military Law Systems. De Gtuyter Rechtswissenschaften Verlags 2003, ISBN 3-89949-031-2
  10. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 26.10.2008.
  11. Päätoimittajat: Uutisoimatta jättäminen ei rajoita sananvapautta Yle.fi. Viitattu 14.2.2017.
  12. Päätoimittajan tehtävä on kirkas Päätoimittajien yhdistys. Viitattu 14.2.2017.
  13. http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002821048.html
  14. http://yle.fi/uutiset/3-6908087
  15. What Does Free Speech Mean? United States Courts. Administrative Office of the U.S. Courts. Viitattu 29.6.2021.
  16. Lata Nott: Is your speech protected by the First Amendment? Freedom Forum Institute. Viitattu 29.6.2021.
  17. Lynch, Allen: How Russia is not ruled. Press Syndicate of university of Cambridge, New York 2005, ISBN 0-521-54992-2
  18. Marsh, Christopher, Gvosdev, Nikolas: Civil Society and the search for Justice in Russia. Lexington Books, Lanham 2002, ISBN 0-7391-0359-8
  19. Markku Heikkilä: [>http://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/sananvapaus-venajalla-vaatii-rohkeutta-ja-rahaa/366835/ Sananvapaus Venäjällä vaatii rohkeutta ja rahaa] 24.3.2004. kaleva.fi. Viitattu 10.5.2016.
  20. Erkka Mikkonen: Sananvapaus heikkenee entisestään Venäjällä 24.3.2014. yle.fi. Viitattu 10.5.2016.
  21. Juha Kulmanen: Kriittinen kansalaismielipide tulilinjalla Venäjällä 24.10.2014. yle.fi. Viitattu 10.5.2016.
  22. Pekka Hakala: Vapaa sana uhattuna – valtion televisio hallitsee Venäjää 3.5.2015. hs.fi. Viitattu 10.5.2016.
  23. Spring, Joel H.: Globalization and Educational Rights. Lawrence Erlbaum Associates, Mahwah 2008, ISBN 1-4106-0602-3
  24. Folsom,Ralf,Haughwout, Minan John: Law in the People's Republic of China. Kluwer Academic Publishers, Netherlands 1989, ISBN 0-7923-0055-6
  25. Great Britain, Parliament, House of Commons, Foregn Affairs Committee: Human Rights Annual Report 2005
  26. He Baogang: The Democratization of China. Routledge, London 1996, ISBN 0-415-14764-6
  27. Robert Wihtol: Kinan sensuurin aseet: suuri palomuuri ja kultainen suojakilpi. Kanava-lehti, 2014, nro 5, s. 4–9. Otavamedia.
  28. Intian hindut tuohtuivat uskontonsa tutkimuksesta, Yle.fi, Uutiset, 16.2.2014
  29. Trapp, Robert: The Depatabase book. 4th edition, Idebate Press, USA 2009. ISBN 978-1-932716-49-8
  30. Torremans, Paul L.C.: Copyright and Human Rights. Kluwer Law International, Hague 2004, ISBN 90-411-2278-8
  31. Rasistiseen kiihotukseen puuttuminen (PDF) 2007. Vähemmistövaltuutettu. Viitattu 16.3.2010. [vanhentunut linkki]
  32. Valtakunnansyyttäjän ohje VKS:2004:1 (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. Päätös kanteluun kuvaamislupia koskevassa asiassa (405/2003) Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut ja kannanotot 2001-. 14.6.2005. Viitattu 5.5.2011.
  34. Paavo Teittinen: Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa” Helsingin Sanomat. 20.11.2019.
  35. Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 26.10.2008.
  36. Illman, Mika: Hets mot folkgrupp. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, 262. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2005. ISBN 951-855-240-1. (ruotsiksi)
  37. Internetissä julkaistavan rikollisen materiaalin rajoittamista selvittäneen työryhmän raportti, s. 10 15.1.2003. Sisäasiainministeriön poliisiosaston julkaisu 2/2003. Arkistoitu 22.2.2006. Viitattu 5.7.2010.
  38. Rikoslaki 11 Luku 10 § Kiihottaminen kansanryhmää vastaan Finlex.
  39. Nuotio, Kimmo: Jumalanpilkasta viharikoksiin Haaste. Oikeusministeriö. Arkistoitu 28.5.2010. Viitattu 2.7.2010.
  40. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Helsingin Sanomat. 19.11.2017.
  41. Kun maan johtajilta loppuu huumorin­taju, vapaa sana on vaarassa – HS:n sananvapaus­keskustelu kiinnitti huomiota riippumattoman median ahdinkoon Helsingin Sanomat. 3.5.2018.
  42. Onko kuva hengen arvoinen? Helsingin Sanomat 23.9.2012.

    Kirjallisuutta
    • Arminen, Ilkka: Juhannustansseista Jumalan teatteriin: Suomalainen julkisuus ja kulttuurisodat. Tutkijaliiton julkaisusarja 58. Helsinki: Tutkijaliitto, 1989. ISBN 951-9297-72-3.
    • Dahl, Rita: Suomettunut sananvapaus. Erottaja-sarja. Helsinki: Multikustannus, 2009. ISBN 978-952-468-228-2.
    • Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (La laïcité, 1996.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Esipuhe Jarkko Tontti. 23°45. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.
    • Hoikka, Mikko: Sananvapaus Euroopan unionin oikeudessa. Väitöskirja, Turun yliopisto. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, n:o 289. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2009. ISBN 978-951-855-285-0.
    • Jula, Jari (toim.): Taiteen etiikka. Turku: Areopagus, 2007. ISBN 978-952-99791-0-3.
    • Kuosma, Tapio: Sananvapaus. Helsinki: Livres Belles-Lettres, 2015. ISBN 978-952-67994-2-1.
    • Laukkanen, Janne: Poliisin tietoon tulleet sananvapausrikokset ja niiden esitutkinta. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 68. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu, 2008. ISBN 978-951-815-146-6.
    • Mäntylä, Jorma: Totuus markkinoilla: Liberalistinen lehdistöteoria ja John Stuart Mill. Väitöskirja, Tampereen yliopisto.. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44-6962-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
    • Mäntylä, Jorma: Journalistin etiikka. 2. uudistettu laitos. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-086-2.
    • Neuvonen, Riku: Sananvapaus, joukkoviestintä ja sääntely. Helsinki: Talentum: Lakimiesliiton kustannus, 2005. ISBN 952-14-0953-3.
    • Neuvonen, Riku: Viestintäoikeuden perusteet. 2. tarkistettu painos. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1365-0.
    • Niiranen, Valtteri & Sotamaa, Petteri: Sananvapauslain käsikirja. Helsinki: WSOY lakitieto, 2003. ISBN 951-670-110-8.
    • Niiranen, Valtteri – Sotamaa, Petri – Tiilikka, Päivi: Sananvapauslaki: Tulkinta ja käytäntö. Helsinki: Sanoma Pro, 2013. ISBN 978-952-63-1743-4.
    • Nordenstreng, Kaarle (toim.): Sananvapaus. Helsinki Porvoo Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20841-8.
    • Ollila, Riitta: Sananvapaus. Helsinki: Tietosanoma, 2004. ISBN 951-885-236-7.
    • Rautiainen, Pauli: Taiteellinen alibi: Ilmaisurikoksen taiteellinen luonne sen rangaistavuuden poistavana tekijänä. Oikeus, 2011, 40. vsk, nro 2, s. 244–253.
    • Ruotsalainen, Jani: Mitä saa sanoa? Sananvapauden oikeudelliset rajat yksityistä ihmistä käsittelevissä joukkoviestimissä. Perustuu tekijän lisensiaatintyöhön Lapin yliopistossa. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja. Sarja C, 46. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 2006. ISBN 952-484-058-8.
    • Tiilikka, Päivi: Journalistin sananvapaus. Perustuu osin tekijän väitöskirjaan Sananvapaus ja yksilönsuoja. Helsinki: WSOYpro, 2008. ISBN 978-951-0-33177-4.
    • Vuortama, Timo & Kerosuo, Lauri: Viestinnän lait ja säännöt. 6. kokonaan uudistettu laitos. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 2004. ISBN 951-882-409-6.

    Aiheesta muualla

    Järjestöjä

    Artikkeleita

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.