Samuil Samosud

Samuil Abramovitš Samosud (ven. Самуил Абрамович Самосуд; 14. toukokuuta 1884 – 6. marraskuuta 1964) oli venäläinen kapellimestari.[1]

Samuil Samosud

Samosud valmistui Tbilisissä suorittamistaan sellonsoiton opinnoista vuonna 1906.[2] Hän opiskeli myös Hanuš Wihanin johdolla Prahassa ja sitten Pariisissa Pablo Casalsin johdolla. Schola Cantorumissa hän sai opetusta Vincent d'Indyn sävellysluokalla, ja orkesterinjohdossa häntä opetti Édouard Colonne. Varhaisella urallaan Samosud esiintyi sellistinä.[1] Hän työskenteli orkesterisoittajana Pietarissa, kunnes pääsi kapellimestariksi Mariinski-teatteriin.[2] Vuonna 1918 Samosudista tuli Mihailovski-teatterin pääkapellimestari ja taiteellinen johtaja[1], jona hän toimi vuoteen 1936. Samalla hän työskenteli orkesterinjohdon opettajana Leningradin konservatoriossa.[2] Samosud johti Mihailovski-teatterissa kantaesitykset Dmitri Šostakovitšin oopperoista Nenä 1930 ja Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth 1935, Ivan Dzeržinskin oopperasta Hiljaa virtaa Don 1935 sekä Sergei Prokofjevin oopperasta Sota ja rauha (1946, 1955).[2][3]

Samosud toimi Bolšoi-teatterin pääkapellimestarina vuosina 1936–1943. Tämän jälkeen hän johti Stanislavski- ja Nemirovitš-Dantšenko-teatteria. Vuonna 1951 hän sai tehtäväkseen Moskovan filharmonisen orkesterin perustamisen. Uuden orkesterin pääkapellimestarina hän toimi vuoteen 1957. Viimeisinä vuosinaan Samosud kärsi halvauksesta, joka esti häntä johtamasta orkesteria. Hän sai Stalin-palkinnon kolmesti (1941, 1947, 1952).[2]

Samosud johti myös konserttiteosten, kuten Dmitri Šostakovitšin Leningrad-sinfonian ja Sergei Prokofjevin sinfonian nro 7 kantaesityksiä. Hän toimi kapellimestarina osassa Fjodor Šaljapinin esiintymisistä.[1]