Samuel Richardson

Samuel Richardson (1689 Derbyshire – 4. heinäkuuta 1761[1]) oli englantilainen kirjailija.

Samuel Richardson

Richardsonin tunnetuin teos, romaani Pamela (Pamela, or Virtue Rewarded, 1740), on julkaistu suomeksi kahtena niteenä, Pamela vainottuna ja Pamela naimisissa. Moraalikysymyksiä käsittelevä kirja koostuu päähenkilö Pamela Andrewsin kirjoittamista kirjeistä. Romaani oli omana aikanaan tunnettu bestseller, ja se synnytti monia mukailuja ja parodioita, kuten Henry Fieldingin kirjoittaman Joseph Andrewsin, joka kertoo Pamelan veljestä. Pamelaa pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena rakkaus- ja kirjeromaanina.

Richardson loi nykyaikaisen perheromaanin. Hän aloitti kirjanpainajana Lontoossa ja sai sekä arvostusta että varallisuutta. Hän oli jo 50-vuotias, kun hän ystävien kehotuksesta alkoi laatia mallikirjeitä ja kirjoitti kirjemuotoon opettavaisen kertomuksen, ja tämän uuden kirjallisuudenlajin edustajana hänessä näki päivänvalon lahjakkuus, josta kenelläkään ei ollut ollut aavistustakaan.[1]

Kyseinen romaani, Pamela or virtue rewarded (1740–1741 suom. 1919, 1923), on kertomus kauniista ja hyveellisestä tytöstä, joka vastustaa isäntänsä viettely-yrityksiä ja josta lopulta tulee tämän vaimo. Kirja on ensimmäinen eurooppalainen opettavainen romaani, joka käsittelee alempien yhteiskuntaluokkien elämää, ja psykologisen totuutensa ja arkielämän pienten yksityiskohtien ansiosta siitä tuli menestys. Richardsonin toinen ja paras romaani Clarissa Harlowe (1748), sekin kirjemuotoinen, on proosan mestariteos. Ylvään ja puhdassydämisen Clarissan on suojattomana puolustauduttava epätoivoisesti dekadentin maailmanmiehen Lovelacen viettely-yrityksiltä, vaikka hän tätä oikeastaan rakastaa. Richardson kehittää tarinassa aidon traagisen paatoksen, eikä kirjallisuudessa ole kovin monta täydellisempää henkilökuvausta kuin Clarissa ja Lovelace.[1]

Vähäpätöisempi on Richardsonin viimeinen romaani Sir Charles Grandison (1754), jossa hän pyrki esittämään mallin hyveellisestä ylimyksestä mutta sai aikaan ainoastaan abstraktin ja epäaidon tyypin, sillä ylhäisöpiirien elämäntyyli oli hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella. Richardsonin opettavaisuutta arvostelivat jo hänen aikalaisensa, ja Henry Fielding parodioi Pamelaa Joseph Andrewsissa.[1]

Richardson ylistää hyveellisyyttä ja varoittaa paheista korostaen niiden seurauksia tässä elämässä. Hyve ei hänelle ole juuri muuta kuin eräänlaista elämänviisautta. Romaanien kirjemuodon avulla Richardson saattoi antaa henkilöhahmojen itsensä hitaasti ja hienosti kehittyvien piirteidensä kautta ilmentää omaperäisyyttään, ja siten niiden subjektiivisuus korostuu. Hänellä oli kyky asettua naisen sisimpiin tunteisiin. Huolimatta esitystavan laajuudesta hänellä on harvinainen kyky vangita lukijan huomio.[1]

Richardsonin romaaneja luettiin pian lähes koko Euroopassa. Ranskassa Richardsonista tuli melkein yhtä ihailtu kuin kotimaassaan. Rousseau kehui häntä ja jäljitteli hänen kirjemuotoaan, samoin Diderot, Prévost d’Exiles ja monet muut. Saksassakin häneen ihastuttiin. Häneltä ovat saaneet enemmän tai vähemmän vaikutteita Gellert, Bodmer, Klopstock, Wieland ja Goethe. Richardsonin kootut teokset ilmestyivät 1783 ja 1901. Kirjeenvaihtoa ilmestyi 1804 nimellä Correspondence, ja se on hyvin valaiseva hänen naishahmojensa herkkyyden ja turhamaisuuden suhteen.[1]