Samuel Henley

Henley syntyi Englannissa vuonna 1740 (joidenkin tietojen mukaan 1745).[1][2] Vuoden 1769 tienoilla Henley opetti Cambridgen seudulla, mistä hänet värvättiin Virginian Williamsburgissa toimivaan College of William & Maryyn. Ennen lähtöään hänet vihittiin anglikaaniseksi papiksi, ja Lontoon piispa antoi hänelle 60 punnan rahallisen avustuksen matkakulujen kattamiseen sekä ohjeistuksen opettaa virginialaista nuorisoa retoriikassa, logiikassa, etiikassa ja kirjallisuudessa.[1]

Henley opetti William & Maryssä vuodet 1770–1775 moraalifilosofian professorin ominaisuudessa. Hän oli poliittisesti aktiivinen ja ystävystyi useiden paikallisten merkkihenkilöiden kanssa, joukossa tuleva presidentti Thomas Jefferson. Williamsburgissa Henley sai mainetta miehenä, jolla oli paljon ja voimakkaita mielipiteitä. Hänen saarnansa sisälsivät usein liberaaleja ajatuksia ja valistusvaikutteita, ja muutamia niistä myös painettiin, mutta niiden epäsovinnaisuus herätti myös vastustusta ja syytöksiä harhaoppisuudesta. Henleyn vaikutusvaltaisin vastustaja oli tuleva senaattori Robert C. Nicholas, jonka vaikutuksesta ennakkosuosikkina pidetty Henley jäi lopulta vaille paikallisen seurakunnan kirkkoherran virkaa. Toukokuussa 1773 hänestä tuli kuitenkin vastaperustetun Virginia Society for the Promotion of Useful Knowledge -yhdistyksen sihteeri.[1]

Henley palasi Englantiin toukokuussa 1775, Yhdysvaltain itsenäisyyssodan aattona.[1] Samoin menettelivät monet muutkin William & Maryssä opettavat tai opiskelevat lojalistit. Muodollisesti Henley lähti virkavapaalle, jolta ei milloinkaan palannut.[3] Häneltä jäi Virginiaan laaja kokoelma arvokkaita kirjoja ja painatteita, joista osa päätyi lopulta Jeffersonin haltuun. Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta Jeffersonin ja Henleyn välit pysyivät ystävällisinä ja he vaihtoivat sodan jälkeen kohteliaaseen sävyyn kirjoitettuja kirjeitä.[4]

Kotiinpaluunsa jälkeen Henley sai opettajanpaikan Harrow Schoolista ja hieman myöhemmin kappalaisen viran Northallin pikkukaupungista Middlesexistä. Vuonna 1778 hänestä tuli Society of Antiquaries -seuran jäsen, ja hän kävi laajaa kirjeenvaihtoa kirjallisuuteen ja antiikkiin erikoistuneiden oppineiden kanssa. Häneltä julkaistiin muutamia tieteellisiä, poleemisia ja teologisia tekstejä, ja hän lukeutui Monthly Magazine -lehden vakituisiin avustajiin. Toisinaan hän kirjoitti myös lyhyitä runoja ystäviensä iloksi. Vuonna 1779 Henley toimitti Henry Swinburnen matkakertomuksen Travels in the Two Sicilies.[2]

Vuosina 1783–1786 Henley käänsi englanniksi William Beckfordin itämaisen romanssin Hirmuvaltias. Beckford oli kirjoittanut alun perin ranskaksi eikä teosta ollut tuolloin vielä julkaistu. Henleyn käännös oli suhteellisen vapaa ja hänen ehdotuksestaan Beckford teki pieniä muutoksia tarinaan. Toimitustyönsä osana Henley lisäsi Hirmuvaltiaan loppuun suuren määrän huomautuksia, joissa selitti teoksen miljöötä ja viittauksia Lähi-idän kulttuuriin ja kirjallisuuteen. Henley julkaisi käännöksensä vuonna 1786 anonyyminä laitoksena, jonka hän väitti olevan käännös arabiankielisestä kertomuksesta. Tämän vuoksi Henleyä luultiin toisinaan Hirmuvaltiaan kirjoittajaksi, minkä hän kuitenkin kiisti.[5] Toimittajanakin Henleyn työ Hirmuvaltiaan parissa osoittautui varsin vaikutusvaltaiseksi: englanninkielinen laitos oli aikansa menestysteoksia ja sen sisältämien viitteiden jäljittelystä tuli itämaishenkisen kirjallisuuden klišee.[6]

Vuonna 1780 Henley avioitui[2] ja sai sittemmin myös lapsia.[1] Vuonna 1805 hän sai viran East India Collegen rehtorina. Hänelle myönnettiin myös teologian tohtorin arvo.[7] Henley irtisanoutui rehtorinpestistään tammikuussa 1815 ja kuoli saman vuoden joulukuussa.[2]