Samuel Hearne

Samuel Hearne (1745 Lontoo – marraskuu 1792 Lontoo) oli englantilainen turkiskauppias, tutkimusmatkailija, kirjailija ja luonnontieteilijä. Hänen vanhempansa olivat Samuel ja Diana Hearne.[1]

Samuel Hearne

Samuel Hearnen isän kuoltua vuonna 1748 hänen äitinsä muutti perheen Beaminsteriin Dorsetin kreivikuntaan. Jonkin aikaa peruskoulua käytyään Hearne liittyi vuonna 1756 kuninkaalliseen laivastoon, jossa hän toimi Samuel Hoodin palvelijana. Palvellessaan laivastossa seitsenvuotisen sodan aikana hän osallistui useisiin taisteluihin. Hearne erosi laivastosta sodan päätyttyä vuonna 1763. Historia ei tunne hänen toimiaan seuraavien kolmen vuoden ajalta.[1]

Helmikuussa 1766 Hearne pestautui perämieheksi Hudson's Bay Companyn sluupille matkalla Churchilliin, Rupertinmaalla (nykyisin osa Kanadaa). Saavuttuaan Churchillissa sijaitsevaan Prince of Wales Fort -linnakkeeseen hän kävi turkiskauppaa paikallisten inuiittien kanssa. Noin kaksi vuotta myöhemmin hänet komennettiin perämieheksi brikantiini Queen Charlottelle, laiva oli osa HBC:n lyhyeksi jäänyttä mustavalaan saalistus operaatiota.[1]

Vuonna 1769 Churchilliin tuotiin näytteitä kuparimalmilöydöksestä Coppermine Riverin läheisyydessä. Hearnea painostettiin matkaamaan alueelle suorittamaan lisätutkimuksia ja löytämään vesireitti rahtilaivoille kuljettamaan malmia. Hearne lähti ensimmäiselle matkalleen 6. marraskuuta 1769, mutta hänen intiaanioppaansa hylkäsi hänet pian lähdön jälkeen erämaahan. Hän lähti toiselle tutkimusmatkalleen 23. marraskuuta 1770, hänen intiaanioppaansa eksyi ja antoi paikallisten intiaanien ryöstää Hearnen seurueen, joten Hearne teki päätöksen palata takaisin Churchilliin. Hän lähti kolmannelle tutkimusmatkalle 7. joulukuuta 1770. Retkikunta saapui Copperminejoelle 14. kesäkuuta 1771. Saavuttuaan joelle Hearne kuitenkin havaitsi joen olevan sopimaton rahtilaivoille. Hearnen määräykset olivat suorittaa rauhanomaista kanssakäymistä alueen asukkaiden kanssa, mutta seurueen tavatessa pienen inuiittijoukon, hänen intiaanioppaansa teurastivat heidät kaikki Hearnen vastustuksesta huolimatta. Kolme päivää myöhemmin seurattuaan jokea he saavuttivat Jäämeren, josta he suuntasivat pian noin 48 kilometriä etelään kuparikaivoksille. Tutkittuaan aluetta perusteellisesti hän löysi ainoastaan yhden alle kahden kilon kuparimalmikimpaleen. Retkikunta saapui takaisin Churchilliin 30. kesäkuuta 1772.[1]

Vuonna 1773 HBC päätti Hearnen suosituksesta perustaa tukikohtia syvemmälle erämaahan. Hän lähti Churchillista matkalle 23. kesäkuuta 1774, perustamaan Cumberland Housen tukikohtaa Saskatchewanjoen pohjoishaaran varteen. Tukikohdan paikaksi valittiin keskeinen piste itä-länsi suuntaisessa liikenteessä, lännessä jokiverkosto ulottui aina Kalliovuorille saakka ja idässä Winnipegjärven kautta aina Churchilliin ja Hudsoninlahdelle. Hearne oli innokas perustamaan uusia tukikohtia, mutta tästä huolimatta hänet nimitettiin Prince of Wales Fortin johtajaksi, jonne hän saapui 17. tammikuuta 1776. Hearne luopui linnakkeen johtajan virasta 16. elokuuta 1787 terveydellisistä syista.[1]

Jäätyään eläkkeelle hän palasi takaisin Lontooseen ja syventyi kirjoittamaan matkakertomuksia ja tieteellisiä julkaisuja. Hänen tunnetuin teoksensa on A journey from Prince of Wales’s Fort, in Hudson’s Bay, to the northern ocean . . . in the years 1769, 1770, 1771, & 1772.[1]