Sambian historia

Sambiasta on löydetty jälkiä asumisesta jo varhaispaleoliittiselta kaudelta miljoonien vuosien takaa. Vuonna 1921 Kabwen läheltä löytyi Homo rhodesiensisin luuranko. Sambian alueelta on löytynyt useita alkeellisia aseita, kuten kirveitä. Ennen nykyaikaa ainoa Sambian aluetta asuttanut kansa oli khoisanit, jotka olivat metsästäjiä ja keräilijöitä. Heille ei kuitenkaan ollut tyypillistä perustaa kaupunkeja tai kyliä, vaan heitä pidetään nomadeina. Noin 300-luvulta eaa. lähtien bantut levittäytyivät koko eteläiseen Afrikkaan ja myös Sambiaan. He toivat mukanaan rautaiset työkalut sekä uudet viljelymenetelmät. Bantut viljelivät erityisesti durraa, banaania ja jamssia. Tällöin syntyi myös pysyvää asutusta, joka lisäsi heimojen ja heimopäälliköiden valtaa. 1000-luvulta löytyy merkkejä, että kupari on ollut hyvin merkittävä materiaali tuolloin Sambian alueella. Merkittävä valtio alueella oli šonien Mwene Mutapa, joka levittäytyi myös Sambiaan.[1][2][3]

David Livingstone oli ensimmäinen eurooppalainen Sambian alueella.

Ensimmäisen kerran eurooppalaiset saapuivat Sambesin alueelle vuonna 1512. Ensimmäiset saapuneet olivat portugalilaisia, jotka olivat kiinnostuneita alueelta löytyneestä kullasta. Samalla alkoi orjakauppa. Tämä johti heimojen välisiin taisteluihin, jossa vihollisheimon jäsenet myytiin portugalilaisille orjina. Suurimmilta osin orjat vietiin Brasiliaan. Kauppa käytiin nykyisen Mosambikin kautta. 1830-luvulla Shaka Zulu valloitti ison osan Sambesin alueesta. Kololot valloittivat suuren osan lozien alueesta Länsi-Sambiassa, joskin lozit valloittivat osan alueista takaisin 1860-luvulla. Ngonit pitivät valtaa Itä-Sambiassa.[4][2][5]

Cecil Rhodes

Vuonna 1889 lozien kuningas Lewanika myi Barotsemaan Cecil Rhodesin omistamalle British South Africa Companylle (BSAC). Lewanikan tarkoituksena oli hankkia suojelua Ndebele-kuningaskuntaa vastaan ja antaa vastapalveluksi luvan kaivosten perustamiseen. Lewanikan toiveena oli, että britit perustaisivat samalla kouluja Sambiaan. Rhodes lahjoi samalla tavalla myös muita heimoja, kuten lunguja. Bembat eivät suostuneet brittien lahjontaan, vaan heidän alueensa jouduttiin valloittamaan väkivallalla. Samoin Kaakkois-Sambiassa ngonit vastustivat brittien valloitusta, mutta hävisivät heidän armeijalleen, jolla oli konekivääreitä. Vuonna 1895 BSACin alueita alettiin kutsua Rhodesiaksi. Rhodes ei kuitenkaan löytänyt Sambian alueelta arvokkaita mineraaleja, vaan pelkästään kuparia ja sinkkiä. Tämän jälkeen vuonna 1898 Sambiassa otettiin käyttöön niin sanottu majavero (engl. hut tax), joka oli maksettava käteisellä. Jos ei pystynyt maksamaan, joutui orjaksi Zimbabwen ja Etelä-Afrikan kaivoksille. Jos tätä vastustettiin, koti poltettiin ja mies vangittiin. Eurooppalaiset toivat 1800-luvun lopulla mukanaan isorokon, karjaruton ja muita ruttoja Sambiaan.[2][8][3]

Vuonna 1905 saatiin valmiiksi rautatiesilta, joka ylitti Sambesin. Tällöin perustettiin myös Livingstonen kaupunki sekä nykyinen pääkaupunki Lusaka, jonka tarkoituksena oli palvella Kabwen kaivoskaupunkia. 1907 nykyinen Sambian alue jaettiin kahteen osaan: Koillis- ja Luoteis-Rhodesiaan. Vuonna 1911 osat yhdistettiin, jolloin syntyi Pohjois-Rhodesia, jonka pääkaupunki oli Livingstone. Asukkaita oli noin yksi miljoona, joista puolitoista tuhatta eurooppalaisia. Maa osallistui ensimmäiseen maailmansotaan taistellen saksalaisia vastaan Tansaniassa. Noin 3 500 sambialaista sotilasta osallistui taisteluihin Tansaniassa. Noin 50 000–100 000 sambialaista liittyi brittien armeijaan.[2][3]

Vuonna 1923 asenne siirtomaita kohtaan oli muuttunut Euroopassa ja Pohjois-Rhodesiasta tehtiin protektoraatti. Vuonna 1925 Pohjois-Rhodesiaan perustettiin valtuusto, mutta siihen ei kuulunut mustia ihmisiä. 1920-luvun lopulla Sambian alueelta löytyi rikkaita kupari- ja kobolttiesiintymiä. Tämä toi Sambiaan muun muassa yhdysvaltalaisia ja eteläafrikkalaisia kaivosyrityksiä. Vuonna 1936 perustettiin Kitwen kaupunki, joka toimi kuparikaivauksien keskuksena. Vuonna 1939 Sambiasta oli tullut maailman suurin kuparintuottaja. Tämä lisäsi valkoisten ihmisten muuttoa Sambiaan erityisesti Etelä-Afrikasta. Huolimatta brittien hallinnon päätöksestä jakaa Pohjois-Rhodesian maat siten, että osa on alkuperäiskansoille ja osa kolonialisteille, niin suurin osa sambialaisista joutui työskentelemään edelleen orjina: iso osa työvoimasta oli Zimbabwen ja Tansanian alueilla plantaaseilla. Huonot työolosuhteet johtivat vuonna 1935 lakkoihin, jotka vaimennettiin väkivalloin. Samaan aikaan, kun kaivosteollisuus kasvoi merkittävimmäksi elinkeinoksi Pohjois-Rhodesiassa, erityisesti lähetyssaarnaajien perustamat koulut kouluttivat alkuperäisväestöä.[2][3]

Toisen maailmansodan aikaan Sambia oli merkittävä kuparilähde briteille. Vuonna 1940 kaivostyöläiset lakkoilivat huonoa palkkaa vastaan. Lakon vaikutuksena palkka määräytyi kokemuksen mukaan. Maailmansodan jälkeen ammattiliitot yleistyivät, ja vuoteen 1949 mennessä puolet kaivostyöntekijöistä kuului ammattiliittoon.[3]

1930-luvulla heimopäälliköille annettiin enemmän valtaa paikallisessa hallinnossa. Vuonna 1943 perustettiin maakuntavaltuustot, jotka koostuivat lähinnä kyläpäälliköistä, mutta osa valtuutetuista oli valittu vaalein. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Afrikassa leviämään, erityisesti Afrikan kansalliskongressin (ANC) vaikutuksesta, halu itsenäistyä. Kolonialistit pelkäsivät menettävänsä vallan hallitsemillaan alueilla. Vuonna 1953 perustettiin Rhodesian ja Njassamaan liittovaltio eli Keski-Afrikan liittovaltio, joka koostui Etelä-Rhodesiasta, Pohjois-Rhodesiasta ja Njassamaasta eli nykyisen Malawin alueesta. Kyseessä oli brittiläisen kruunun alainen kuningaskunta. Kuningaskunnalla oli yhteinen hallinto. Hallinto otti haltuunsa suurimman osan tuloista, joita saatiin kaivoksilta. Samalla Pohjois-Rhodesian alueelle perustettiin uusia kaupunkeja, kuten Kalulushi ja Chingola. 1950-luvulla kuparintuottamisen ohelle kasvoi merkittävä jalokivikaivosteollisuus. Samalla eurooppalaisten, erityisesti brittien, määrä kasvoi Pohjois-Rhodesian alueella. Vuonna 1955 eurooppalaisia oli noin 3 % väestöstä.[2]

Kenneth Kaunda oli Sambian presidentti vuosina 1964–1991.

Sambian itsenäistyttyä Kaunda aloitti Sambian presidenttinä. Juuri itsenäistyneellä valtiolla oli kuitenkin suuria ongelmia: maassa oli noin 100 korkeakoulutettua sambialaista, maan infrastruktuuri oli kehnoa, kouluja oli vähän ja 90 % viennistä oli kuparia. Kaunda aloitti suuren julkisen sektorin tukemisen: tuki suuntautui erityisesti sairaaloihin ja infrastruktuuriin. Samalla koulutettujen sambialaisten määrä lähti kasvuun. 1960- ja 1970-luvuilla Sambian talous kukoisti kuparin hinnan ollessa korkealla, mutta hinnan romahdettua 1974, se vaikutti suuresti Sambian talouteen. Kaunda ajoi sosialistista politiikkaa, jonka johdosta 1980-luvun lopulla valtion omistamat yritykset tuottivat 80 % BKT:sta.[2]

Sambia pyysi apua Englannilta Rhodesiaa vastaan. Ensimmäiset englantilaiset lentokoneet saapuivat Lusakaan 3. joulukuuta 1965. Sambian ja Rhodesian välinen rautatiekriisi huipentui 26. toukokuuta 1966, kun Lusakasta ilmoitettiin, että sambialaista kuparia ei enää kuljetettaisi Rhodesian halki. Heinäkuun 12. päivänä 1966 Sambia uhkasi erota kansainyhteisöstä Englannin Rhodesian kysymyksessä omaksuman asenteen vuoksi.[9]

Kaundan poliittinen valta heikkeni 1960-luvun lopussa. Vuoden 1969 UNIPin enemmistö pieneni hallinnossa. Vuonna 1971 Simon Kapepwe perusti United Progressive Partyn eli UPP:n. Kapepwe syytti Kaundaa bembojen sortamisesta. Koska Kaunda pelkäsi UPP:n ja ANC:n liittoutuvan vuoden 1973 vaaleissa, hän teki oppositiopuolueet laittomiksi vuonna 1972. Tämä johti joidenkin oppositiojohtajien pidättämiseen ja osa lahjottiin tarjoamalla heille hyvin palkattuja töitä. Vuosien 1973, 1978, 1983 ja 1988 vaaleissa Kaunda oli ainoa ehdokas, jolloin sai äänestää vain "kyllä" tai "ei". Samanaikaisesti korruptio lisääntyi voimakkaasti Sambiassa, kun erityisesti tärkeitä töitä ja virkoja annettiin sopiville henkilöille.[2][7]

1970-luvulla Sambia tuki naapurimaiden itsenäistymispyrkimyksiä, mikä aiheutti konflikteja maan alueella. Tämän seurauksena Sambian rajat suljettiin, mikä johti ongelmiin ulkomaankaupan ja energiansaannin kanssa. Kun lopulta naapurimaat itsenäistyivät, niin Sambiaan saapui pakolaisia.[7]

Kuparin hinnan romahdettua, Sambia oli pakotettu ottamaan valtion velkaa. Vuonna 1985 Sambia pääsi Kansainvälinen valuuttarahaston ohjelmaan, joka pakotti vähentämään julkisen sektorin henkilöstöä 25 %. Samalla erilaisia tukia leikattiin, mikä aiheutti levottomuuksia. Kun vuonna 1986 leikattiin ruokatukia, syntyi voimakkaita mellakoita, jotka tukahdutettiin väkivallalla. Tämä johti 20 ihmisen kuolemaan. Samalla inflaatio nousi koko ajan. Heikko taloustilanne aiheutti kirkon ja ammattiliittojen vallan nousua. Vuonna 1990 ruoan hinta kaksinkertaistui, mikä aiheutti laajoja mellakoita. Kesäkuussa 1990 Kaunda höllensi organisaatioiden oikeuksia ja heinäkuussa perustettiin Movement for Multi-Party Democracy eli MMD. Opposition vaatimuksesta lokakuussa 1991 pidettiin monipuoluevaalit, joissa MMD sai 125 paikkaa 150 paikkaisesta edustajistosta. Samalla Frederick Chiluba voitti presidentinvaalit saaden 81 % äänistä.[2]

PF-puolue vallassa

Vuoden 2011 vaaleissa presidentiksi valittiin Michael Sata. Sata edusti Patriotic Front -puoluetta.[10] Sata kuoli lokakuussa 2014, minkä jälkeen tehtävää hoiti Guy Scott.[11] Tammikuussa 2015 Edgar Lungu valittiin presidentiksi. Lungu edustaa Patriotic Front -puoluetta.[12] Lungua on kritisoitu, sillä hänen aikanaan köyhien määrä on lisääntynyt lokakuuhun 2015 mennessä 85 prosenttiin sambialaisista, kun tammikuussa 2015 se oli 60 %.[13][3]

Edgar Lungu, Sambian presidentti vuodesta 2015

Elokuussa 2016 presidentinvaaleissa istuva presidentti Edgar Lungu voitti ensimmäisellä kierroksella 50,3% äänistä, joten toista kierrosta ei tarvittu. Presidentti Lungu edustaa hallitsevaa PF (Patriotic Front, Isänmaallinen rintama) -puoluetta ja merkittävin vastaehdokkaansa oppositiossa olevaa UPND (United Party for National Developement, Kansallisen kehityksen yhdistynyt puolue) -puoluetta.[14] Oppositio syytti hallitusta vaalivilpistä, mutta tulos vahvistettiin.[15]

MMD hallitsi Sambiaa 20 vuotta vuoteen 2011, minkä jälkeen se on huomattavasti heikentynyt. Tärkeimmät puolueet ovat PF (Patriotic Front, Isänmaallinen rintama), UPND (United Party for National Developement, Kansallisen kehityksen yhdistynyt puolue) sekä MMD. Nykyinen presidentti Edgar Lungu sekä hänen edeltäjänsä vuosina 2011–2014 presidenttinä toiminut Michael Sata ovat molemmat valittu PF:n ehdokkaina. Hallitseva PF on ollut taipuvainen epädemokraattisiin otteisiin oppositiota, erityisesti UPND:tä, kohtaan ja poliisi on häirinnyt opposition kokoontumisia.[16]

Parlamenttivaalit on viimeksi pidetty vuonna 2016 ja maan parlamentin paikoista 53,3% on PF:n hallinnassa ja 33,9% UPND:n hallinnassa. MMD:llä on vain 3% paikoista.[17]

Vuonna 2018 Sambian korkein oikeus linjasi, että presidentti Lungu voi asettua ehdolle myös vuoden 2021 presidentinvaaleissa, vaikka presidentin virkakausien määrä on perustuslaissa rajoitettu kahteen. Oikeuden mukaan presidentti valittiin vuonna 2016 ensimmäiselle täydelle viisivuotiskaudelleen, sillä sitä ennen hän oli toiminut presidenttinä vain edeltäjänsä Michel Satan presidenttikauden loppuun.[18]

• A. J. Wills: An Introduction to the History of Central Africa. 4. painos. Oxford: Oxford University Press, 1985. ISBN 0-19-873076. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sambian historia Wikimedia Commonsissa