Salvador Dalí

Salvador Dalí syntyi 11. toukokuuta 1904 Figueresissa Kataloniassa. Salvador-isä oli ateisti ja Felipa-äiti harras katolilainen, mutta avioliitto oli onnellinen. Salvadorille syntyi pikkusisko Ana Maria. Salvadorin yksivuotiaana kuollut vanhempi veli oli myös ollut nimeltään Salvador. Dalí on kertonut, että hänelle tuli siitä pysyvästi tunne, että hän oli vain kuolleen veljensä korvike, mistä seurasi epävarmuutta ja huomionkipeyttä.[1]

Nuorena Dalí oli rauhaton ja kapinallinen. Hän menestyi koulussa vain kohtalaisesti ja oli kiinnostunut ainoastaan piirtämisestä, missä hän olikin jo taitava. Dalí sai 14-vuotiaana töitään Figuerasissa järjestettyyn yhteisnäyttelyyn. 17-vuotiaana hän kirjoittautui oppilaaksi Madridin taideakatemiaan, missä hän tutustui nuoriin intellektuelleihin, kuten elokuvaohjaaja Luis Buñueliin ja runoilija Federico García Lorcaan. Taiteellisesti hän ei akatemiasta enää hyötynyt, sillä hän piti jo tuolloin itseään paljon opettajiaan etevämpänä. Uppiniskaisuutensa vuoksi hänet erotettiin akatemiasta ensin määräajaksi ja vuonna 1926 lopullisesti hänen väheksyttyään opettajiensa pätevyyttä arvioimaan hänen työtään.[2]

Palava kirahvi, 1937.

Varhaisteoksissaan Dalí kuvasi usein sisartaan Ana Mariaa. Dalí saavutti menestystä vuonna 1925 näyttelyllään barcelonalaisessa avantgardegalleria Dalmaussa. Kun Pablo Picasso kertoi pitäneensä näyttelystä, Dalí otti häneen yhteyttä Pariisin-matkallaan seuraavana vuonna. Useiden tyylilajikokeilujensa jälkeen Dalí kiinnostui ensisijaisesti surrealismista. Hän teki Buñuelin kanssa vuonna 1928 historian ensimmäisen surrealistisen elokuvan Andalusialainen koira.[3]

Vuonna 1929 Dalí tutustui moniin surrealismin merkkihenkilöihin, joiden joukossa oli runoilija Paul Éluard vaimonsa Galan kanssa.[3] Erottuaan miehestään vuonna 1932 Galasta tuli Dalín muusa ja manageri; naimisiin he menivät vasta 1958. Dalín menestyksen tärkeänä osana on pidetty Galan liikevainua ja hänen ideoimiaan mainostemppuja.[3]

Löydettyään surrealismin Dalí teki vuosina 1929–1937 maalaukset, joista hän tuli maailmankuuluksi. Hän esitti tauluissaan unimaailmaan, jossa hän kuvasi jokapäiväisiä esineitä epänormaalisti sijoitettuina, epämuodostuneina tai muuten muotoa muuttaneina. Dalín tunnetuimpiin teoksiin tuolta ajalta kuuluu Muiston pysyvyys (1931), johon hän maalasi sulavia kelloja aavemaisen rauhallisessa ympäristössä.[4]

Dalí etääntyi 1930-luvun alussa surrealistien vasemmistolaisista aatteista yhä selvemmin ja muuttui vuosi vuodelta oikeistolaisemmaksi. Dalín tempaukset herättivät pahaa verta joissakin surrealismin johtohahmoissa, sillä heidän mielestään Dalín käyttäytyminen saattoi vahingoittaa liikettä ja sen radikaalivasemmistolaisuuteen perustuneita tavoitteita.[5] Dalí maalasi vuonna 1933 kiistellyn Leninin muotokuvan Wilhelm Tellin arvoitus sekä toiseen teokseensa hakaristin. Surrealistien johtaja André Breton järkyttyi ja järjesti vuonna 1934 surrealistien piirissä ”oikeudenkäynnin” Dalín erottamiseksi ryhmästä. Dalí puolustautui selittämällä, että hän oli maalannut Leninin ja Hitlerin näkemiensä unien pohjalta ja että hänen kiinnostuksensa Hitleriin oli epäpoliittista ja puhtaasti taiteellista.[6]

Kun Espanjan sisällissota puhkesi kesällä 1936, ulkomailla oleskellut Dalí sanoi kannattavansa tasavaltalaisia. Francon fasistien päästyä voitolle hän kuitenkin käänsi takkinsa varmistaakseen, että voisi palata sodan jälkeen Espanjaan.[7] Kun Dalí ei vastustanut Francon diktatuuria sisällissodan päättymisen 1939 jälkeen, Breton syytti Dalía fasistisista mielipiteistä, itsekeskeisyydestä, itsensä korostamisesta ja taloudellisesta ahneudesta, ja hän karkotti Dalín vuonna 1939 surrealistien piiristä lopullisesti.[5][8] Eräät myöhemmätkin kriitikot ovat nimittäneet Dalía fasistiksi.[9]

Dalí suunnitteli García Lorcan kanssa teatterihanketta vuonna 1934. Idea toteutettiin vuonna 1939 baletissa Bacchanale. Dalí lavasti myös baletit Labyrinth (1941) ja Kolloquium der Gefühle (1944).[10]

Dalí vuonna 1939.

Dalí osti vuonna 1939 itselleen huvilan Port Lligatin kylästä ja laajensi sitä.[11] Hän muutti 1940 Yhdysvaltoihin pakoon toista maailmansotaa ja oleskeli lähinnä New Yorkissa aina vuoteen 1948 saakka. Yhdysvalloissa vietetty aika toi Dalílle aiempaakin suurempaa menestystä. Hänen näyttelynsä kiersi maan suurimmissa kaupungeissa, ja hän julkaisi omaelämäkertansa, josta tuli myyntimenestys.[12] Hän teki yhteistyötä Walt Disneyn kanssa: he suunnittelivat surrealistista piirroselokuvaa Destino, mutta tuotanto keskeytettiin ja elokuva valmistui vasta vuonna 2003.[13] Alfred Hitchcockille Dalí suunnitteli lavasteet elokuvan Noiduttu (1945) unijaksoon.[12]

Yhdysvalloissa Dalí maalasi paljon kirjankuvistuksia sekä suunnitteli pukuja, näyteikkunasomistuksia ja koruja ja osallistui mainosten suunnitteluun ja työskenteli aikakauslehdille. Hän maalasi myös paljon yläluokan muotokuvia tilaustyönä. Dalín kaupallisen vaiheen innoittamana André Breton muodosti hänen nimestään anagrammin ”Avida Dollars” ’dollarinhimoinen’.[14]

Palattuaan 1948 Eurooppaan ja Port Lligatiin Dalí jatkoi uraansa. Hän suunnitteli valtavan määrän erilaisia kaupallisia tuotteita kuten tapetteja ja postimerkkejä. Hän esiintyi myös televisiomainoksessa esittäen hullua. Esiintymiset veivät asiantuntijoiden silmissä Dalílta uskottavuutta taiteilijana, mutta hänen näyttelynsä olivat suurmenestyksiä.[15]

Dalí maalasi 1970-luvulla enää vähän.[16] Hän teki kokeiluja hologrammeilla, mutta luopui kokeilusta pian tekniikan puutteellisuuden vuoksi.[17] Hän maalasi myös stereoskooppisia töitä erikoiskameralla otettujen valokuvien pohjalta.[18]

Dalí työskenteli ahkerasti aina 70-vuotiaaksi asti, kunnes hänen terveytensä alkoi 1970-luvun puolivälissä horjua. Gala kuoli 1982, ja Dalí vietti viimeiset vuotensa lähes erakkona. Hän sai vuonna 1986 palovammoja tulipalossa. Dalí kuoli 23. tammikuuta 1989. Hänet haudattiin Figueresiin.[19]

Opiskeluaikoinaan Dalí kokeili rinnakkain useita tyylejä, kuten impressionismia ja dadaismia. Hän sai omaan fotorealistiseen tyyliinsä erityisen paljon vaikutteita Pablo Picasson klassisistisista teoksista. Vuoden 1924 lopulla Dalí suosi uusasiallista tyyliä maalatessaan sisartaan.[26]

Dalí ryhtyi sijoittamaan vapaan assosiaation tuottamia aiheita epätodelliselta vaikuttaviin maisemiin vuonna 1926 saatuaan vaikutteita Joan Mirólta, Giorgio de Chiricolta ja Yves Tanguylta. Hän maalasi Costa Bravan kalliotaustoihin vartalon, raajojen ja kasvojen kappaleita sekä aasinruhoja ja lintujen luurankoja mätänemisen kohteina. Näitä maalauksia on tulkittu elämäkerrallisesti sekä pyrkimyksenä luoda maalauksia, jotka esittävät Dalín sanoin ”konkreetin irrationaalisuuden käsin tehtyä värivalokuvausta”.[27]

Dalí kehitti 1920-luvulla oman merkki- ja symbolikielen, jota hän käytti joskus myöhemmässäkin tuotannossaan. Yksi näistä symboleista oli eläimen raadon ja sitä syövien muurahaisten kautta kuvattu mätäneminen, jolla Dalí pilkkasi vihaamaansa poroporvarillista ja vanhoillista yhteiskuntaa.[28] Toinen Dalín suosima aihe oli lipasto, joka avautuu ihmisen vartalosta tai raajoista. Dalílle laatikot olivat muistin ja piilotajunnan symboleita sekä viittasivat ”lokeroajatteluun”, jonka käsitteen hän omaksui Sigmund Freudin teoksista.[29]

Dalín surrealistinen vaihe kattoi vuodet 1929–1936, jolloin hän maalasi tunnetuimmat teoksensa. Hän myös selosti ajatuksiaan ja niiden toteutusta lukuisissa esseissään, joita ilmestyi surrealistisissa julkaisuissa.[30] Dalí teki lisäksi surrealistisia esineitä ja kirjoitti niistä. Hänen mukaansa merkitykseltään symboliset esineet eivät soveltuneet mekaaniseen käyttöön, vaan perustuivat mielikuviin ja fantasioihin, jotka ilmentävät piilotajuista toimintaa. Hänen mukaansa tällaiset esineet täyttäisivät maailman ja murentaisivat tarpeettomuudellaan yhteiskunnan sovinnaisuussääntöjä.[31]

Surrealistisena maalarina Dalí kertoi pyrkivänsä ”materialisoimaan läpikotaisin irrationaalisia kuvia hyperrealistisella tarkkuudella” ja kutsui taulujaan ”käsin maalatuiksi univalokuviksi”. Luomisprosessiaan Dalí nimitti ”paranoidis-kriittiseksi menetelmäksi”.[32]

Vuosina 1936–1939 Dalín maalauksissa nähdään tyylillistä varmuutta ja kypsyyttä. Hän maalasi myös piilokuvia, kuten Loputon arvoitus (1938), joissa katsoja voi nähdä erilaisia sisältöjä.[33]

Palattuaan Yhdysvalloista sodan jälkeen Eurooppaan Dalí sovelsi paranoidis-kriittistä menetelmäänsä vanhoihin mestariteoksiin, joista hän tuotti uudenlaisia toisintoja.[34] Vuodesta 1958 alkaen hän maalasi suuria historiallisia maalauksia. Hän kiinnostui klassisista kompositiomenetelmistä, varsinkin kultaisesta leikkauksesta.[35]

Dalin atomimystiikan kausi kattoi vuodet 1948–1958. Hän paneutui syvällisesti luonnontieteellisiin ilmiöihin ja atomiteoriaan. Hän maalasi myös klassis-uskonnollisia aiheita, kuten ristiinnaulitsemiskuvia ja enkeleitä. Dalín atomimystiikan kauden aikaiset maalaukset yhdistelivät omaperäisesti uskonnollisia ja mystisiä aiheita luonnontieteellisiin aiheisiin. Atomin löytymisen vaikutuksesta Dalí purki maalaustensa aiheita pienempiin osiin. Tällä hän pyrki tuomaan näkyvästi esiin hiukkasten välillä vaikuttavat voimat ja lähentämään omaa luomistyötään uuteen luonnontieteelliseen maailmankuvaan. 1960-luvulla Dalí kiinnostui maailmankaikkeuden alkuperää ja syntyä koskevista kysymyksistä.[36]

Viimeisissä töissään Dalí kokeili myös abstraktia ekspressionismia ja poptaidetta sekä teki joukon uskonnollisia töitä.[37]

Maalauksen pehmeä, sulava taskukello edustaa Dalín teoriaa ”pehmeydestä” ja ”kovuudesta”, joka oli keskeinen hänen ajattelulleen tuona aikana. Dawn Adesin mukaan ”Pehmeät kellot ovat alitajuntainen symboli tilan ja ajan suhteellisuudesta, surrealistinen pohdinta käsittämämme kiinteän kosmisen järjestyksen romahduksesta.”[38]

Maalaus ilmaisee Espanjan sisällissodan aikaista tuhoa. Maalauksen hirviö on itsetuhoinen, kuten sisällissotakin. Maalaus ei pyri kuvaamaan jommankumman osapuolen valitsemista, vaikka Dalílla oli useita syitä osapuolen valitsemiseen: Tasavallan puolesta taistelevat kommunistisotilaat kiduttivat ja vangitsivat hänen sisarensa ja fasistinen teloituspartio murhasi hänen hyvän ystävänsä taidekoulun ajoilta.^lähde?

Maalauksessa Narkissos istuu altaassa tuijottaen alaspäin. Hänen lähellään on rapistuva kivihahmo, joka muistuttaa Narkissosta, mutta joka on myös erilainen. Hänen kädessään on lamppu tai muna, josta kasvaa Narkissos. Dalín muissa maalauksissa munaa on käytetty seksuaalisuuden symbolina. Taustalla on alastomia hahmoja ja kolmas Narkissoksen kaltainen hahmo ilmestyy horisontissa.^lähde?

Maalausta hallitsevat ruskeakuoriset päärynät eponyymisessa, jalallisessa hopeisessa hedelmävadissa, joka muistuttaa jossain määrin viinilasia. Eponyymin ihmiskasvon tarkoituksella luotu optinen illuusio toistui uudestaan Dalín myöhemmissä teoksissa.^lähde?

Dalí valitsi maalaustensa aiheiksi sellaisia, joita hän piti spirituaalisina ja pyrki paljastamaan niissä olevia piileviä voimia. Hän uskoi, että kaikissa esineissä on tällaisia voimia ja halusi vangita ne maalauksiinsa ja itselleen niitä maalaamalla. Tätä edisti hänen kiinnostuksensa atomipommiin, joka oli hänen mielestään erityisen mystinen ja voimakas. Käyttämällä klassismia Dalí pyrki käyttämään hyväkseen sen realismia päästäkseen lähemmäksi kaikissa substansseissa olevaa henkisyyttä, ja siksi lähemmäksi ylhäisyyttä. Maalaus on ensimmäinen, jossa hän käytti klassismia tällä tavalla ja siinä ennakoitiin muita teemoja, joita Dalín kiinnostus henkisyyteen toi myöhemmin mukanaan, kuten levitointi ja painovoiman neutralisointi.[39]

Vuonna 2009 The Guardianin taidekriitikko Jonathan Jones luonnehti maalausta ”kitschinä ja sokeeraavana”, mutta huomioi maalauksen olevan ”hyvässä tai huonossa, luultavasti kaikkein kestävin visio ristiinnaulitsemisesta, joka on maalattu 1900-luvulla."[40]