Salomo Kortetniemi

Salomo Kortetniemi (1819–1904)[4] oli amerikansuomalainen lestadiolaissaarnaaja ja -johtaja.

Pohjois-Amerikan lestadiolaisuuden sukupuu. Sisältää myös kuolleet haarat.[1][2][3]

Elämä

Kortetniemi toimi Ylitornion suntiona vuosina 1845–1852, mutta hänet erotettiin, kun hänen ei katsottu huolehtivan hautojen riittävästä syvyydestä ja koska häntä pidettiin heränneistä pahimpana rauhanhäiritsijänä.[5] Hän oli nimittäin lestadiolaisuutta levittääkseen turvautunut niin sanottuun 'nyrkkikristillisyyteen', uskosta osattoman väkivaltaiseen taivutteluun.[6] Hän muutti perheineen Norjan Hammerfestiin 1866 ja Pohjois-Amerikan Calumetiin, Michiganin osavaltioon vuonna 1871.[7] Täällä hän syrjäytti aiemman lestadiolaisjohtajan Antti Vitikkohuhdan ja nousi kuuden vuoden ajaksi Kuparisaaren lestadiolaisten vapaaseurakunnan maallikkopapiksi. Hänen vaikutuksensa näkyi myös seurakunnan nimessä Salomo Kortetniemen luterilainen seura (Salomo Kortiniemi Lutheran Society)[8] Seurakunta toimi alkuvaiheessa jopa kaikkien Michiganin kaivosalueen suomalaisten seurakuntana, Kortetniemen suorittaessa kaikki kirkolliset toimitukset.[9]

Koska Jaakko Rovaisen kannattajat epäilivät Kortetniemeä liljebladin eriseuraan menneeksi puoliheränneeksi, eivätkä hyväksyneet hänen autoritääristä johtamistapaansa, eivätkä Jumalan palvelusten muotomenoja tai Barbergin toimintatapoja, alkoivat Rovaisen kannattajat järjestää Cokatossa vuonna 1876 omia erillisiä seuroja[10]. Sen johdosta Amerikan lestadiolaisuus jakaantui vuoden 1876 hajaannuksessa kahteen osaan, joista ylivoimaisesti suurempaa johtivat Kortetniemi ja Barberg, mutta pienempää oppositioryhmää johtivat Jaakko Rovainen ja N. P. Stark. Euroopan lestadiolaisjohtajat puolustivat kuitenkin hajaannuksessa Rovaisen ja Starkin johtamaa vähemmistöryhmää. Juhani Raattamaa lähetti Juho Takkisen Amerikkaan syrjäyttämään Kortetniemen papin virasta, jonka seurauksena Amerikan hajaannus päättyi vastentahtoiseen sovintoon vuonna 1878. Takkisesta tulikin Calumetin seurakunnan maallikkopappi vuoden 1877 marraskuun loppuun mennessä.[11] Kortetniemi liittyi myöhemmin haalilaisuuteen.[12][13]

Lähteet
  • Lohi, Seppo: Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry (SRK), 2007. ISBN 978-951-843-109-4.
  • Talonen, Jouko: Iustitia 14, STI-aikakauskirja, Lestadiolaisuuden monet kasvot. Lestadiolaisuuden hajaannukset (pdf). Suomen teologinen instituutti (STI), 2001. ISBN 952-9857-11-X.
  • Hepokoski, Warren: The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861-2000 2002. Warren Hepokoski. Viitattu 31. heinäkuuta 2012. (pdf-versiossa on sivunumerot) (englanniksi)
  • Mauri Kinnunen: Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870–1939. Jyväskylän yliopisto, 2004. 951-39-1815-7. pdf-dokumentti (PDF).

Viitteet
  1. Talonen 2001, s. 25, 30.
  2. Hepokoski 2002, s. 28, 40–41, 43–45, 85–91, 108.
  3. Kinnunen 2004, s. 438.
  4. Lohi 2007, s. 20.
  5. Lohi 2007, s. 20–21.
  6. Lohi 2007, s. 116.
  7. Lohi 2007, s. 21.
  8. Lohi 2007, s. 146.
  9. Lohi 2007, s. 148.
  10. Lohi 2007, s. 148–149.
  11. Lohi 2007, s. 148–158.
  12. Talonen 2001, s. 30.
  13. Hepokoski 2002, s. 31.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.