Salminen Savonlinnassa
SALMINEN SAVONLINNASSA – Matin muotokuva Savonlinnan oopperajuhlien kehyksissä on suomalainen televisiodokumentti maailmanmaineeseen nousevasta oopperalaulajasta. [1] Erkki Pohjanheimon käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musiikkipitoisessa ohjelmassa Teija Sopanen haastattelee Matti Salmista. Tämä kertoo oopperatyöstään Münchenissä ja laulu-uransa alkuajoista, poikakuorossa laulamisesta ja iskelmälaulajan taipaleestaan. Silloin hän esiintyi nimellä Esa Pasa. Alun perin Matti Salminen oli puuseppä.
![](../I/Matti_Salminen._%22Lesken_lempi%22_ohjelmassa_%22Salminen_Savonlinnassa%22.jpg.webp)
Savonlinnan kesäisissä maisemissa kuvatuissa haastattelujaksoissa kuullaan Matti Salmisen ajatuksia laulajien pinnallepääsystä ja kovasta kilpailusta. Ohjelman kuvauksen aikoihin Salminen kertoo hallitsevansa 15 oopperaroolia muun muassa Taikahuilun Sarastron ja Kuningas Filipin.
Savonlinnalaisessa kellariravintolassa kuvatussa jaksossa Matti Salmisen pöytäseurueessa oopperalaulajat Matti Heinikari, Martti Wallén, Kalevi Koskinen ja Heikki Toivanen vertailevat suomalaista ja saksalaista oopperamaailmaa ja työmahdollisuuksia. He keskustelevat myös suomalaisten opiskelijoitten sijoittumismahdollisuuksista ja apurahoista.
Dokumentin loppupuolella leikataan ristiin Savonlinnan oopperajuhlien päätösgaalassa juhlivien laulajien kuten Taru Valjakan, Matti Lehtisen ja Kim Borgin sekä torilla 42 vuotta työskennelleen kalakauppias Kala-Helmin ajatuksia oopperasta ja laulajien työstä.
Ohjelma on kuvattu vuonna 1973 Savonlinnan oopperajuhlien aikaan Savonlinnassa ja lähiympäristössä 16 mm:n negatiivivärifilmille, mutta siitä valmistettiin vain mustavalkoinen kopio. Kuvasuhde on 4:3. Ohjelman kesto on 41’09”
Televisio-ohjelman laulut
- Pjotr Tšaikovski: Greminin aaria – Jevgeni Onégin
- Erkki Salama: Lesken lempi
- Olavi Kontio: Balladi Olavinlinnasta
- Kaj Chydenius: Sinua, sinua rakastan
- Otto Nicolai: Fallstaffin aaria, Windsorin iloiset rouvat. Matti Salminen ja kvartetti Matti Heinikari, Martti Wallén, Kalevi Koskinen sekä Heikki Toivanen
- Suomalainen kansanlaulu: Niin kauan minä tramppaan
Ohjelman tekijät
- Musiikin johto: Kari Tikka ja Olli Heikkilä
- Kuvaus: Frej Andersin, Hannu Torvinen
- Äänitys: Ville Kontio, Sirkka Lehtiö
- Musiikin äänitys: Kari Tamminen
- Leikkaus: Maisa Pitkänen
- Järjestäjä: Pentti Saares
- Puvut: Anneli Wirtavuori
- Kuvaussihteeri: Kaarina Luoma
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Erkki Pohjanheimo
Televisiolähetykset
Tietoa muualla
Triviaa
Kun ohjelma uusittiin Yle Teemalla 14.8.1984. Hannu-Ilari Lampila kirjoitti silloin Helsingin Sanomissa näin: ”Pohjanheimon mustavalkoisella ohjelmalla on jo melkoinen dokumenttiarvo. Matti Salmisesta on tullut tällä välin suurlaulaja. Sitä paitsi Salminen lauloi suurenmoisesti jo 1973.”…” Olavinlinnan mystiikkaa ei moni ollut osannut käyttää ennen Pohjanheimoa hyväkseen vastaavissa merkeissä. Kuvaus tuo ohjelmaan oman taiteellisen ulottuvuutensa: tietyt klassiset leikkausratkaisut antavat sille jopa tiettyä jännittävää patinaa, joka lisää muotokuvan nostalgista muistoarvoa.” [8]
Lähteet
- Helsingin Sanomat 12.1.1974, tv-palsta
- Helsingin Sanomat 12.1.1974, tv-palsta, viitattu 25.9.2020
- Helsingin Sanomat 21.6.1974, tv-palsta, viitattu 25.9.2020
- Katso-lehti 33/1984, Ossi Kallioinen: "Mahtava ääni", viitattu 25.9.2020
- https://areena.yle.fi/1-2736463, viitattu 30.9.2020
- Helsingin Sanomat 10.7.2015, Televisio, viitattu 26.10.2020
- https://areena.yle.fi/tv/opas?t=2020-09-24, viitattu 30.9.2020
- Helsingin Sanomat 14.8.1984, tv-palsta