Salaviinanpolttajat

Elokuvan kuvamateriaali ja käsikirjoitus ovat tuhoutuneet.[1] Tästä huolimatta elokuvan juoni on suhteellisen hyvin tiedossa, sillä sen tekijät ovat kertoneet siitä muistelmissaan ja siitä on säilynyt lehti-ilmoitusten juonitiivistelmiä.[2] Helsingin Sanomissa oli seuraava kuvaus:

»Kaksi viinan polttajaa ovat korpeen rakentaneet salapolttimon, jossa salaa polttaa kituuttavat viinaa kaikessa rauhassa ja sovinnossa, ovatpa vielä sikanassunkin sinne kulettaneet rankkia syömään. Saatuaan keitoksensa valmiiksi ja maistettuaan iloliemensä hyvyyttä tulee heidän luokseen kaikkien tuttava Junkkari korpirojua ostamaan. Maistettuaan ostamaansa tavaraa ja saatuaan keittäjiltä muutamia naukkuja kaupantekijäisiksi ryhtyvät ystävykset kortinlyöntiin joka kuitenkin päättyy ilmitappeluun Junkkarin tekemän pelipetoksen vuoksi. Tappelun parhaillaan riehuessa huomaa Junkkari kutsumattomia vieraita, nimismiehen ja poliisin, saapuvan paikalle ja lähtee käpälämäkeen, jättäen mestarit viinoineen ruununmiesten kouriin tekemään tiliä luvattomista toimistaan.»
(Helsingin Sanomat 29. toukokuuta 1907.[3])

Sakari Toiviaisen mukaan elokuvatuotanto Suomessa oli itsenäisyyden ensi vuosiin asti ”suppeaa ja haparoivaa, mutta löysi vähitellen linjansa kansallisen identiteetin ja kulttuurin rakennustyöstä: kansalliset aiheet olivat arvo sinänsä, samalla kun korostettiin kotimaisen tuotannon tärkeyttä, eroa ja kilpailuasetelmaa ulkomaiseen elokuvaan nähden”.[4]

Elokuvan aiheen löytämiseksi valokuvaamo Atelier Apollo järjesti tammikuussa 1907 käsikirjoituskilpailun johon tuli 652 ehdotusta. Kilpailun voittajaksi valittiin nimimerkki JV-s:n Salapolttimo-niminen ehdotus;[5] toiseksi kilpailussa tuli kuplettilaulaja J. Alfred Tanner Esteluistelukilpailu-nimisellä ehdotuksellaan. Kilpailun voittajan on kerrottu olleen nimismies, mutta tämä tieto on kyseenalaistettu.[5] Hannu Salmen mukaan nimimerkkiä JV-s olisi käyttänyt John Hedberg.[6]

Kansallisteatterin näyttelijä Teuvo Puro, joka esitti myös Salaviinanpolttajien pääosaa, lienee ollut vahvasti kiinni myös elokuvan ohjaustyössä. Elokuvan toiseksi toteuttajaksi on mainittu Suomessa vaikuttanut ruotsalainen taidemaalari Louis Sparre. Elokuvan kuvaaja Frans Engström oli alun perin ruotsalainen, Ståhlbergin Atelier Apolloon palkkaama kuvaaja. Engström koulutti alalle kaksi toimijaa, kuvausapulaisina toimineet Hjalmar Hårdhin ja Oscar Lindelöfin. Järjestäjänä ja lavastajana oli myöhempien aikojen lavastajamestari ja ohjaaja Karl Fager.

Elokuvan kuvaukset aloitettiin maaliskuussa 1907 Helsingin Mäntymäellä. Kuvauksia tehtiin myös Alppilassa.[7] Kuvausten alkuvalmistelut sujuivat Oscar Lindelöfin ja Teuvo Puron mukaan talkoohengessä. Viinapannua esittänyt kuparikattila lainattiin museosta ja sika Helsingin teurastamosta sekä muuta rekvisiittaa Kansallisteatterista. Mäntymäki oli valittu kuvauspaikaksi, koska siellä toivottiin olevan tarpeeksi lunta talvinäkymää varten.[8]

Salaviinanpolttajien ensi-ilta oli 29. toukokuuta 1907 Maailman Ympäri -teatterissa Mikonkatu 5:ssä.[1] Esityksessä oli ajalle tyypillisesti myös muitakin elokuvia, mutta Salaviinanpolttajat oli niistä keskeisimmässä asemassa. Sen juoni selostettiin ohjelmatiedoissa tarkimmin. Salaviinanpolttajien lisäksi teatterissa esitettiin Alaskan kullankaivajista ja eskimoista kertova Nykyajan Klondyke ja päähineiden valmistuksesta kertova Olkihattujen valmistus Italiassa sekä kolme lyhyempää elokuvaa.[9]

Pietarilaisen Aleksandr Drankovin tuottama näytelmäelokuva Stenka Razin on vuotta myöhempi kuin Salaviinanpolttajat eli vuodelta 1908. Venäläiset katsovat yleensä oman elokuvahistoriansa alkavan tästä vajaan kymmenen minuutin mittaisesta elokuvaesityksestä, jonka ensi-ilta oli 15. lokakuuta 1908 Pietarissa.[10]

Ilmoitusten lisäksi ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva oli lehdistössä esillä vain niukkasanaisin kiitosmaininnoin. Kansan Lehden nimimerkki Lipon mukaan ”huvittava kuvasarja oli suomalainen Salaviinanpolttajat, jonka kreivi Louis Sparre on järjestänyt ja Kansallisteatterin näyttelijät esittäneet varsinaisesti Atelieri Apolloa varten”. Uusi Aura kirjoitti, että ”ohjelma oli varsin hauska saaden erityisen kotimaisen viehätyksen sen kautta, että siellä esitettiin ensimmäinen suomalainen kinematograaffinen näytelmä Salaviinanpolttajat, jossa esiintyvät päähenkilöt ovat Kansallisteatterin näyttelijöitä. Sangen hauskan kotoisen tunnelman sai kuvaa katsellessaan.”[11]

Vaikka Salaviinanpolttajat olikin aiheeltaan ajankohtainen, lehdissä ei kommentoitu sen sisältöä ja suhdetta alkoholiin. Kansalaisjärjestöt alkoivat vuosina 1907–1908 huolestua Suomen siveettömyydestä, mutta elokuvien moraalittomuudessa kiinnitettiin lähinnä huomiota ulkomaalaisiin teoksiin.[12]

Vuonna 2017 kerrottiin, että Juho Kuosmanen ohjaa elokuvasta uusintaversion. Tuotantoryhmä oli lähes sama kuin Kuosmasen elokuvassa Hymyilevä mies.[13] Elokuvan ensi-ilta oli 23. huhtikuuta 2017 Tampereella Loud Silents -tapahtumassa.[14]

• Salmi, Hannu: Kadonnut perintö – näytelmäelokuvan synty Suomessa 1907–1916. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-346-4.
• Piispa, Lauri: Venäläisen elokuvan synty. Venäjän aika nro 3, 2008.
• Uusitalo, Kari (toim.): Suomen kansallisfilmografia, osa 1: 1907–1935. Edita, 1996. ISBN 951-37-1901-4.