Saksitaitto

Saksitaitto on lehden, kirjan, esitteen tai muun painotuotteen taitto, joka tehdään käsityönä leikkaamalla, liimaamalla ja reprokuvaamalla. Saksitaitto oli sivunvalmistuksen yleinen välivaihe 1970- ja 1980-luvuilla, kun kohopainotekniikasta oli siirrytty offset- tai syväpainoon, mutta tietokonepohjaiset julkaisuohjelmat eivät vielä olleet yleistyneet.[1]

Eri kirjoittajien tuottamat käsikirjoitukset toimitettiin konekirjoitusarkkeina työohjeiden kera kirjapainoon tai latomoon. Sieltä palautettiin julkaisun taittajien käyttöön paperiliuskoja, joille tekstit oli tuotettu valoladontana työohjeiden mukaan toivotun levyisiksi palstoiksi halutulla kirjasintyypillä. Nykyisin taitto tehdään tietokoneella, ja sen tekevät joko toimittajat tai taittajat lehden koosta riippuen.[2][3]

Taittajat leikkasivat ja liimasivat liuskoista julkaisun sivun mukaisia kokonaisuuksia eli leiskoja (engl. layout) ja jättivät tilaa kuville. Joskus taitto tehtiin valmiiksi peisteiksi (engl. paste-up), jolloin kirjapaino valmisti niistä suoraan painofilmit tai painolevyt. Valokuvat toimitettiin reprolaitokseen rasteroitaviksi, ja rasteroidut kuvat liimattiin sivulle. Sivut tehtiin viimeistään kirjapainossa valmiiksi peisteiksi ennen painolevyille kuvaamista.[3][2][1]

Käytetystä painotekniikasta riippuen kirjapaino joko latoi sivujen aineistot taittajien toimittamien sivumallien mukaan irtokirjakkeista palstoiksi ladottujen levyjen avulla tai jäljensi taittajien tuottaman paperisen sivun peist upin painopellille valokuvaamalla painofilmiksi ja syövyttämällä filmin mukaan painopellille.[3][2]

Saksitaittoaikakaudella kirjapainojen ammattinimikkeitä ja välineitä olivat valolatoja valolatomakoneineen, reprokuvaaja reprokameroineen sekä asemoija eli taittaja liimauslaitteineen, saksineen ja taittoveitsineen.[4]

Saksitaitto ei vaatinut enää samanlaista ammattitaitoa kuin kohopaino ja metalliladonta, mutta ammattiyhdistysliike piti monissa maissa yhä tiukasti kiinni toimenkuvien rajoista. Suomessakin taittohuoneessa vierailevaa toimittajaa käskettiin olla tarttumatta itse taittoveitseen tai seurauksena olisi työtaistelu.[5] Britanniassa kirjapainoalan ammattiliitot onnistuivat vastustamaan saksitaiton yleistymistä ja kohopainosta offsetiin siirtymistä 1980-luvun puoliväliin asti niin, että muun muassa The Guardian -⁠sanomalehti käytti kohopainoa vuoteen 1987 saakka. Rupert Murdochin onnistui uudistaa omien brittilehtiensä (The Times, The Sunday Times, The Sun ja News of the World) tekniikka salaisuuden verhossa rakennetun Wappingin painotalon valmistuttua 1986 niin, ettei metalli- tai edes valolatojia enää tarvittu lainkaan vaan toimittajien teksti siirtyi tietokoneen muistista suoraan painoaineistoon. Tämä kuitenkin onnistui vain käyttämällä liittoon kuulumatonta työvoimaa, mistä seurasi ay-liikkeen vuoden kestänyt tulokseton työtaistelu. Se oli suuren kaivoslakon 1984–1985 ohella yksi Britannian ammattiyhdistysliikkeen suurista tappioista Margaret Thatcherin pääministerikaudella.[6][7][8]