Pohjoinen armeijaryhmä

Historia

Armeijaryhmä muodostettiin 1. huhtikuuta 1941 nimeämällä uudelleen Armeijaryhmä C ja sen vastuualueeksi määrättiin operaatio Barbarossan pohjoinen rintamanosa. Armeijaryhmän komentajaksi määrättiin sotamarsalkka Wilhelm Ritter von Leeb. Esikunta siirtyi 22. huhtikuuta Dresdenistä vain alle 100 kilometrin päähän Adolf Hitlerin sudenpesästä Waldfriedeniin ottaen samalla alueella jo olevat joukot komentoonsa. Muodostettaessa armeijaryhmään liitettiin kaksi armeijakuntainen (II ja X AK) Itä-Preussin alasektori (esikunta Bartensteinissa), kaksi armeijakuntainen (I ja XXVI AK) 18. armeija (esikunta Königsbergissä), panssariryhmä 4, Elbingissä ollut XXXVIII armeijakunnan esikunta, Marienburgissa ollut XXIII armeijakunnan esikunta sekä selusta-alue 101 (esikunta Stargardissa (nyk. Starogard Gdański)). Huhtikuun puolivälissä armeijaryhmään kuului kaikkiaan 16 jalkaväki-, 3 varmistus- ja 2 panssaridivisioonaa. Neljä divisioonista oli asetettu varmistamaan armeijaryhmän vastuulla ollut 230 kilometriä leveä rintama.[1]

Armeijaryhmän tehtävänä oli tuhota Baltian alueen neuvostojoukot, vallata alueen satamat, joihin sisällytettiin Kronstadt ja Leningrad, ja siten estää Neuvostoliiton laivaston toiminta. Sen tuli lisäksi erillisellä maavoimien esikunnan käskyllä edetä Keskustan armeijaryhmän tukena Smolenskiin. Tehtävänsä toteuttamiseksi armeijaryhmän tuli murtaa vihollisen puolustus ja edetä Dünaburgiin ja oikealla sivustalla etenevien joukkojen tuli ylittää Väinäjoki mahdollisimman pian Opochkan koillispuolella, mikä estäisi vihollisen joukkojen vetäytyminen Baltiasta ja nopeuttaisi Leningradin kukistumista.[2]

Operaatio Barbarossa

Rykmentinkomentajille annettiin 30. toukokuuta alustavat käskyt hyökkäyksestä ja joukot siirtyivät ryhmitysalueille Memelin ympäristöön 18. kesäkuuta mennessä. Armeijaryhmän joukot vastaanottivat koodisanan Düsseldorf 21. kesäkuuta kello 13, mikä tarkoitti hyökkäyksen aloittamista seuraavana aamuna. Tykistö aloitti 22. kesäkuuta 1941 kello 03.45 tulivalmistelun, joka kesti 45 minuutista kolmeen tuntiin. Tulivalmistelun päätyttyä joukot aloittivat etenemisen.[3]

Vasemmalla sivustalla edennyt marsalkka Georg von Küchlerin johtama Saksan 18. armeija suuntasi kohti Riikaa. Vasemman puoleisena pitkin Itämeren rannikkoa edennyt 291. jalkaväkidivisioona kohtasi 23. kesäkuuta Liepājassa Neuvostoliiton 67. kivääridivisioonan. Saksan 11. jalkaväkidivisioona valtasi Šiauliain 26. kesäkuuta. Ventspils antautui 26. kesäkuuta, jonka jälkeen 61. jalkaväkidivisioona ylitti Väinäjoen 30. kesäkuuta vallaten seuraavana päivänä Riian kohdaten vain vähäistä vastarintaa.[4]

Keskellä armeijaryhmän kärkenä oli kenraalieversti Erich Hoepnerin Saksan 4. panssariryhmä. Raseiniain taistelu oli ensimmäinen suuri taistelu armeijaryhmän vastuualueella ja sen päätyttyä eteneminen jatkui. Joukot loivat 1. heinäkuuta Väinäjoen taakse sillanpääaseman, josta eteneminen jatkui kohti Ostrovia ja edelleen kohti Leningradia.

Oikealla sivustalla eteni kenraalieversti Ernst Buschin johtama Saksan 16. armeija, jonka tehtävänä oli suojata panssariryhmän oikea sivusta, edetä Väinänlinnaan sekä yhteyden pitäminen keskustan armeijaryhmään. Kahdessa päivässä 121. jalkaväkidivisioona eteni Neuvostoliiton 11. armeijan esikuntakaupungin Kaunasin edustalle. Puolustajat olivat tuhonneet Niemen ja Neris-jokien sillat, mutta Saksan X armeijakunnan pioneerit rakensivat uuden 25. kesäkuuta mennessä. Seuraavana päivänä puna-armeija teki vastahyökkäyksen, jonka torjuminen vaati jokaisen miehen. Brandenburg rykmentin miehet valtasivat marssireitillä 24 siltaa, mikä mahdollisti nopean etenemisen. 3.–4. heinäkuuta välisenä yönä 30. jalkaväkidivisioona valtasi Väinäjoen ylittävän sillan lähellä Livania.[4]

Leningradin piiritys
Pääartikkeli: Leningradin piiritys

Neuvostoliiton piiritysrenkaan murtamiseksi keväällä 1942 aloittamat Toropets-Holmin ja Lupanan offensiivit helpottivat painetta Leningradissa. Hyökkäys päättyi kuitenkin tappioon ja koko Andrei Vlasovin johtama Neuvostoliiton 2. iskuarmeija tuhoutui huhtikuun lopulla. Kesällä Adolf Hitler määräsi Saksan 11. armeijan komentajan marsalkka Erich von Mansteinin, joka oli juuri vallannut Sevastopolin, valtaamaan Leningradin. Elokuun lopulla, vain paria viikkoa ennen saksalaisten hyökkäystä, aloitti Olhavan rintama piirityksen murtamiseksi hyökkäyksen Vahriselässä, minkä torjuminen kulutti saksalaisia joukkoja. Stalingradin taistelun vuoksi Saksan maavoimien esikunta keskeytti von Mansteinin hyökkäyksen.

Tammikuussa 1943 Leningradin rintama lännessä ja Olhavan rintama idässä aloittivat kenraali Georgi Žukovin johdolla operaatio Iskraksi kutsutun hyökkäyksen piirityksen murtamiseksi. Rintamat kohtasivat 18. tammikuuta 1943 avaten maayhteyden piiritettyyn kaupunkiin. Saavutetun menestyksen innoittamana puna-armeija aloitti samalla alueella operaatio Poljarnaja Zvezdan, jonka saksalaisjoukot kuitenkin kykenivät torjumaan. Huhtikuun jälkeen rintama pysyi paikoillaan vuoden loppuun.

Vasta puna-armeijan operaatio Bagration karkotti saksalaiset linnoittamaltaan Leningradin ja Moskovan väliseltä valtatieltä lopettaen 872 päivää kestäneen Leningradin piirityksen 27. tammikuuta 1944.

Baltian offensiivi

Neuvostoliiton puna-armeija aloitti Baltian alueella suurhyökkäyksen 14. syyskuuta 1944. Rintaman sotatoimet voidaan jakaa Riian offensiiviin (24. syyskuuta – 23. lokakuuta), Tallinnan offensiiviin (17.–26. syyskuuta), maihinnousuihin rannikon saarille (27. syyskuuta – 24. marraskuuta) ja Memelin taisteluun (5.–22. lokakuuta). Saksalaisten vastatoimina olivat operaatiot Cäsar ja Aster, joilla pyrittiin säilyttämään yhteys armeijaryhmien välillä sekä pitämään joukot kasassa. Taisteluiden tuloksena muodostui kaksi mottia Memeliin ja Kuurinmaalle. Suurhyökkäys päättyi 24. marraskuuta.

Lakkauttaminen

25. tammikuuta 1945 Adolf Hitler uudelleen nimesi armeijaryhmät ja saarretusta pohjoisesta armeijaryhmästä tuli Kuurinmaan armeijaryhmä (saks. Heeresgruppe Kurland). Samassa yhteydessä Keskustan armeijaryhmä nimettiin Pohjoiseksi armeijaryhmäksi ja armeijaryhmä A uudeksi Keskustan armeijaryhmäksi.

Kokoonpano kesäkuu 1941[5]

Komentajana oli marsalkka Wilhelm Ritter von Leeb

Komentajat

Pohjoisen armeijaryhmän komentajat:[6]

Lähteet
  • Haupt, Werner: Army Group North The Wehrmacht in Russia 1941-1945. Atglen, Pennsylvania, Yhdysvallat: Schiffer Military History, 1997. ISBN 0-7643-0182-9. (englanniksi)
  • Kirchubel, Robert: Operation Barbarossa 1941 (2) Army Group North. Oxford: Osprey Publishing, 2005. ISBN 978-1-84176-857-1. (englanniksi)

Viitteet
  1. Haupt, Werner s. 18
  2. Haupt, Werner s. 16
  3. Kirchubel, Robert s. 31–33
  4. Kirchubel, Robert s. 39
  5. Kirchubel, Robert s. 26
  6. Office of United States Chief of Counsel For Prosecution of Axis Criminality: AFFIDAVIT TO ACCOMPANY MEMORANDUM ON THE GERMAN GENERAL STAFF AND HIGH COMMAND Last-Modified: 1999/11/17. Nizkor Project. Arkistoitu 6.6.2007. Viitattu 1.4. 2007. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.