Saksan 12. jalkaväkidivisioona

Divisioona asetettiin liikekannalle ensimmäisten yhtymien joukossa 12. heinäkuuta 1939 ja se siirrettiin heinäkuun lopulla meritse Pillauhun, jossa se liitettiin erilliseen armeijakuntaan. Divisioona hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta armeijakunnan mukana.

Divisioona osallistui Ranskan valtaukseen, missä se kunnostautui liittoutuneiden vastahyökkäyksen torjunnassa. Sotatoimien päätyttyä divisioona jäi Ranskaan miehitysjoukoksi, kunnes se siirrettiin takaisin Itä-Preussiin.

Operaatio Barbarossan alkaessa divisioona ylitti 22. kesäkuuta 1941 Neuvostoliiton rajan 16. armeijan osana. Se valtasi Dvinskin edeten kohti Leningradia. Vuonna 1942 osallistui II armeijakunnan vapauttamiseen Demjanskin motista. Syyskuussa 1943 divisioonan kolmessa krenatöörirykmenttissa oli ainoastaan kaksi pataljoonaa jäljellä.[1]

Neuvostoliiton kesähyökkäys 1944 murskasi divisioonan puolustuksen ja se joutui heinäkuussa 1944 antautumaan puna-armeijalle keskustan armeijaryhmän tuhouduttua Minskin ja Vitebskin alueen moteissa. Mikään divisioonan taisteluosista ei selvinnyt tuholta.[2]

Divisioona perustettiin kesän ja syksyn aikana vuonna 1944 uudelleen Itä-Preussissa ja sen vahvuus oli lopulta 14800 miestä. Se oli myös täysin kalustettu, mikä oli harvinaista viidentenä sotavuonna. Se nimettiin 12. kansankrenatööridivisioonaksi ja divisioona lähetettiin syyskuun puolivälissä länsirintamalle Aacheniin komentajanaan eversti Gerhard Engel.[2]

Divisioona osallistui Ardennien taisteluihin osana I SS-panssariarmeijakuntaa ja se oli Yhdysvaltain tiedustelun mukaan 6. panssariarmeijan paras jalkaväkidivisioona. Divisioona jäi länsirintamalle, vaikka 6. panssariarmeija lähti itään. Se yritti torjua helmikuussa 1945 Yhdysvaltain 9. armeijan Roerin ylitystä. Divisioona oli kuitenkin kulutettu loppuun ja sen vastarinta oli heikkoa. Se jäänteet antautuivat Ruhrin motissa huhtikuussa 1945 armeijaryhmä B:n jäänteiden kanssa.[2]