Ein deutsches Requiem

Muista sielunmessuista poiketen teos ei perustu latinankieliseen tekstiin vaan saksankielisiin Martti Lutherin kääntämiin raamatunkohtiin (muutama lause on otettu myös apokryfikirjoista). Vaikka teoksen nimi on sielunmessu, se ei ole hautajaismusiikkia, vaan on se luotu enemmänkin elävien lohduksi kuin kuolleiden muistoksi. Brahms korosti teoksen inhimillistä luonnetta ja jopa vältti käyttämästä suorasti kristinuskoon viittaavia jakeita, vaikka teksti onkin Raamatusta. Tekstin nähdään heijastavan Brahmsin syvällistä raamatuntuntemusta sekä hänen henkilökohtaista uskonelämäänsä, joka tähdensi vapaamuotoista uskonnollisuutta. Teos on luonteeltaan kuoroteokseksi varsin melodinen, pitkiin teemoihin perustuva.

Brahms oli suunnitellut sielumessun säveltämistä jo kauan, ja usein arvellaan, että Robert Schumannin kuolema vuonna 1856 antoi suunnitelmalle lisäpontta. Schumann ja Brahms olivat olleet läheiset ystävät. Brahms näyttikin valmiin sielunmessunsa partituurin ensimmäiseksi Robertin leskelle Clara Schumannille, joka oli teoksesta erittäin innostunut. Teosta säveltäessään Brahms menetti myös äitinsä.

Teoksen kolme ensimmäistä osaa esitettiin joulukuussa 1867 Wienissä. Sävellys ei vielä tuolloin saavuttanut mainittavaa menestystä. Seuraavana vuonna teoksen kokonaisesitys (ilman sopraano-osuutta) pitkänäperjantaina Bremenin tuomiokirkossa seuraavana vuonna sai jo enemmän suosiota. Teoksen ensimmäisestä versiosta puuttui sopraano-osuus Ihr habt nun Traurigkeit, ja Brahms lisäsi sen vuonna 1869. Ensimmäinen lopullisen version esitys oli 18. helmikuuta vuonna 1869 Leipzigissa. Kun teos alkoi saada lopullisena versiona suurta suosiota, se nosti Brahmsin säveltäjänä pian laajemman yleisön tietoisuuteen. Tuolloin Brahms ei ollut vielä säveltänyt ainuttakaan sinfoniaa, ja laajalle yleisölle sielunmessu oli Brahmsin ensimmäinen merkkiteos. Saksankielistä sielunmessua esitettiin ensimmäisen kymmenen vuoden aikana jo pelkästään saksankielisissä maissa yli sata kertaa, ja se kuuluu yhä musiikinhistorian suosituimpiin suuriin kuoroteoksiin. Vuonna 1869 Brahms julkaisi teoksesta myös nelikätisen pianosovituksen Lontoon-esitystä varten.

1. Kuoro: "Selig sind, die da Leid tragen"
2. Kuoro: "Denn alles Fleisch, es ist wie Gras"
3. Baritoni (soolo) ja kuoro: "Herr, lehre doch mich"
4. Kuoro: "Wie lieblich sind deine Wohnungen"
5. Sopraano (soolo) ja kuoro: "Ihr habt nun Traurigkeit"
6. Baritoni (soolo) ja kuoro: "Denn wir haben hie keine bleibende Statt"
7. Kuoro: "Selig sind die Toten"

Baritonisolisti esiintyy kolmannessa ja kuudennessa osassa. Sopraanosoolo on viidennessä osassa. Teos kestää noin 65–75 minuuttia.

Teoksen tunnetuin levytys, jota monet klassisen musiikin CD-oppaat yhä suosittelevat, on Otto Klempererin vuonna 1962 brittiläisen Filharmonisen kuoron ja orkesterin kanssa tekemä levytys, jossa solisteina ovat Dietrich Fischer-Dieskau ja Elisabeth Schwarzkopf.

• Teoksen partituuri kokonaisuudessaan.