Saksa Eurovision laulukilpailussa

Saksa on osallistunut vuotta 1996 lukuun ottamatta jokaiseen Eurovision laulukilpailuun vuoden 1956 ensimmäisestä kilpailusta lähtien, useammin kuin mikään muu maa. Saksa oli jakautunut vuodesta 1945 vuoteen 1990, jolloin vain Länsi-Saksa osallistui kilpailuun. Itä-Saksa ei koskaan osallistunut kilpailuun, sillä Neuvostoliitto oli kylmän sodan aikana kieltänyt itäblokin mailta Euroopan yleisradiounionin jäsenyyden.[1] Vuonna 1996 järjestettiin erillinen karsintavaihe, jossa oli mukana 29 maata. 22 parasta meni jatkoon ja Saksa oli sijalla 24.

Saksa
Paikallinen TV-asema NDR
Toiminut isäntämaana 1957, 1983, 2011
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 65
Ensiesiintyminen 1956
Paras sijoitus 1. (1982, 2010)
Huonoin sijoitus 26. (2015, 2016)
Paras pistemäärä 340 (2018)
Huonoin pistemäärä 0
Viimeinen sija 9 (1964, 1965, 1974, 1995, 2005, 2008, 2015, 2016, 2022)
Ilman pisteitä 3 (1964, 1965, 2015)
Saksa voitti kilpailun toisen kerran vuonna 2010 Lena Meyer-Landrutin esittämällä kappaleella Satellite.

Kielisäännön vapautumisen jälkeen kappaleet on laulettu pääosin englanniksi. Saksan kieltä on käytetty viimeksi vuonna 2007. Saksan kappaleet on laulettu osittain Turkin kielellä vuosina 1999 ja 2004.

Vaikka Saksan menestys euroviisuissa on ollut vaihtelevaa, on euroviisuinnostus ollut Saksassa perinteisesti suurta. Euroviisujen semifinaalit näyttää paikallisradioyhtiö NDR ja finaalin ARD.

Vuoden 1982 kilpailut

Saksa voitti ensimmäisen kerran kun teini-ikäinen Nicole voitti vuonna 1982 kappaleellaan Ein bißchen Frieden. Laulun oli kirjoittanut Ralph Siegel. Laulusta tuli Saksassa valtava hitti ja se pysyi muun muassa singlelistan kymmenen parhaan joukossa 16 viikkoa. Kilpailut järjestettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Nicole sai yhteensä 161 pistettä. Eroa seuraavana tulleeseen Israeliin kertyi 61 pistettä. Ralph Siegel on sen jälkeen kirjoittanut useita Saksan euroviisuja. Vuonna 2010 Saksa sai toisen viisuvoiton 28 vuoden tauon jälkeen Lena Meyer-Landrutin esittämällä kappaleella Satellite.

Äänestys

Vuoden 1998 puhelinäänestykseen siirtymisen jälkeen Saksa on perinteisesti antanut korkeita pisteitä Turkin edustajille. Saksassa asuu suuri turkkilainen vähemmistö. Turkki on useina vuosina saanut jopa yli puolet pisteistään Saksalta.

Kappaleet

Vanha pistejärjestelmä

Vuosi Artisti Kappale Sijoitus Pisteet Pisteytysjärjestelmä Lisätietoja
1956 Walter Andreas SchwarzIm Wartesaal zum großen Glück -* Kullakin televisioyhtiöllä oli kaksi tuomaria kilpailupaikalla. Äänestystapa on tuntematon.
 Freddy QuinnSo geht das jede Nacht -* Kullakin televisioyhtiöllä oli kaksi tuomaria kilpailupaikalla. Äänestystapa on tuntematon.
1957 Margot HielscherTelefon, Telefon 4 / 108Kunkin televisioyhtiön tuomaristossa oli 10 jäsentä. Jokainen antoi 1 pisteen parhaimmaksi katsomalleen laululle.
1958 Margot HielscherFür zwei Groschen Musik 7 / 105Sama kuin vuonna 1957.
1959 Alice & Ellen Kessler Heute abend wollen wir tanzen geh’n8 / 11 5Sama kuin vuosina 1957 ja 1958.
1960 Wyn HoopBonne nuit, ma Chérie 4 / 1311Sama kuin vuosina 1957, 1958 ja 1959.
1961 Lale AndersenEinmal sehen wir uns wieder 13 / 163Sama kuin vuosina 1957, 1958, 1959 ja 1960.
1962 Conny Froboess Zwei kleine Italiener6 / 16 9Kullakin televisioyhtiöllä käytössään pisteet 3-2-1 kolmelle parhaimmaksi katsomalleen laululle.
1963 Heidi BrühlMarcel9 / 16 5Kunkin televisioyhtiön tuomaristolla oli käytössään pisteet 5-4-3-2-1.
1964 Nora Nova Man gewöhnt sich so schnell an das Schöne 13 / 16010-henkisten tuomaristojen käytössä olivat pisteet 5-3-1.Jaettu viimeinen sija
1965 Ulla WiesnerParadies, wo bist Du? 15 / 180Sama kuin vuonna 1964.Jaettu viimeinen sija
1966 Margot EskensDie Zeiger der Uhr 10 / 187Sama kuin vuosina 1964 ja 1965.
1967 Inge BrückAnouschka8 / 17 7Kullakin televisioyhtiöllä käytössään vapaavalintaisesti 10 pistettä. Tästä vuodesta alkaen tuomaristoissa piti olla puolet alle ja puolet yli 30-vuotiaita.
1968 Wencke MyhreEin Hoch der Liebe 6 / 1711Sama kuin vuonna 1967.
1969 Siw MalmkvistPrimaballerina9 / 16 8Sama kuin vuosina 1967 ja 1968.
1970 Katja EbsteinWunder gibt es immer wieder 3 / 1212Sama kuin vuosina 1957, 1958, 1959, 1960 ja 1961.
1971 Katja EbsteinDiese Welt3 / 18 100Kunkin televisioyhtiön kahden tuomarin oli annettava jokaiselle laululle pisteitä arvosteluasteikolla 5-1.
1972 Mary RoosNur die Liebe läßt uns leben 3 / 18107Sama kuin vuonna 1971.
1973 GitteJunger Tag 8 / 1785Sama kuin vuosina 1971 ja 1972.
1974 Cindy & BertDie Sommermelodie 14 / 173Kullakin televisioyhtiöllä oli käytössään yhteensä 10 pistettä. Minimi oli 1, maksimi 5.Jaettu viimeinen sija

Nykyinen pistejärjestelmä

Vuonna 1975 kehitettiin uusi äänestyskäytäntö. Jokaisesta osallistujavaltiosta annetaan ääniä 10 parhaimmalle esitykselle. Parhaalle esitykselle annetaan 12 pistettä, toiselle 10 pistettä ja seuraaville pisteet 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1.

Vuosi Artisti Kappale Sijoitus Pisteet Lisätietoja
1975 Joy FlemingEin Lied kann eine Brücke sein 17 / 1915
1976 Les Humphries SingersSing Sang Song 15 / 1812
1977 Silver ConventionTelegram8 / 18 55
1978 Ireen SheerFeuer6 / 20 84
1979 Dschinghis KhanDschinghis Khan 4 / 1986
1980 Katja EbsteinTheater2 / 19 128
1981 Lena ValaitisJohnny Blue2 / 20 132
1982 NicoleEin bißchen Frieden 1 / 18161Voittaja
1983 Hoffmann & HoffmannRücksicht 5 / 2094
1984 Mary RoosAufrecht geh’n13 / 19 34
1985 WindFür alle2 / 19 105
1986 Ingrid PetersÜber die Brücke geh’n 8 / 2062
1987 WindLaß die Sonne in Dein Herz 2 / 22141
1988 Maxi & Chris Garden Lied für einen Freund14 / 21 48
1989 Nino de AngeloFlieger14 / 22 46
1990 Chris Kempers & Daniel Kovac Frei zu leben9 / 2260
1991 Atlantis 2000Dieser Traum darf niemals sterben 18 / 2210Ensimmäinen kilpailu yhdistyneen Saksan aikana
1992 WindTräume sind für alle da 16 / 2327
1993 Münchener FreiheitViel zu weit 18 / 2518
1994 MekadoWir geben ’ne Party3 / 25 128
1995 Stone & StoneVerliebt in Dich 23 / 231Viimeinen sija
1996 LeonPlanet of Blue XXEi läpäissyt Euroviisujen esikarsintaa
1997 Bianca ShomburgZeit18 / 25 22
1998 Guildo HornGuildo hat Euch lieb! 7 / 2586
1999 Sürpriz Reise nach Jerusalem – Küdüs’e seyahat 3 / 23140
2000 Stefan RaabWadde hadde dudde da? 5 / 2496
2001 MichelleWer Liebe lebt8 / 23 66
2002 Corinna MayI Can’t Live Without Music 21 / 2417
2003 LouLet’s Get Happy12 / 26 53

Kaksivaiheinen loppukilpailu

Vuonna 2003 EBU:ssa päätettiin muuttaa laulukilpailun rakennetta. Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä ja laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on edellisenä vuonna 10 parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Ne valtiot, jotka eivät päässeet suoraan finaaliin, kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa. 10 parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin.

Vuosi Esittäjä Laulu Finaali Lisätietoja
Sijoitus Pisteet
2004 MaxCan’t Wait Until Tonight8 / 24 93
2005 GraciaRun & Hide24 / 24 4Viimeinen sija
2006 Texas LightningNo No Never15 / 24 36
2007 Roger CiceroFrauen regier’n die Welt19 / 24 49

Kaksi semifinaalia

Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kahdessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata. Vuosina 2004–2010 Espanja, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa pääsivät automaattisesti finaaliin. Italia palasi kisoihin vuonna 2011 ja isona rahoittajamaana on automaattisesti finaalissa.[2]

Vuosi Esittäjä Laulu Finaali Lisätietoja
Sijoitus Pisteet
2008 No AngelsDisappear23 / 25 14Jaettu viimeinen sija
2009 Alex Swings Oscar SingsMiss Kiss Kiss Bang20 / 25 35
2010 Lena Meyer-LandrutSatellite1 / 25 246Voittaja
2011 Lena Meyer-LandrutTaken by a Stranger10 / 25 107
2012 Roman LobStanding Still8 / 26 110
2013 CascadaGlorious21 / 26 18
2014 ElaizaIs it Right18 / 26 39
2015 Ann SophieBlack Smoke27 / 27 0Jaettu viimeinen sija.

Uusi pisteidenlaskujärjestelmä

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi pisteidenlaskujärjestelmä, jolla halutaan pitää jännitys loppuun asti. Ennen vuotta 2016 voittaja saattoi selvitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa pisteidenlaskua. Tämän ja usein moititun pisteiden vääristymisen takia haluttiin antaa molemmille äänestysryhmille täysin oma valta, joten pisteet jaettiin. Uudessa systeemissä jokaisen osallistujamaan raadit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12. Sen jälkeen puhelinäänet julistetaan könttäsummina. Näin ollen voittaja selviää vasta kun eniten puhelinääniä saanut maa saa pisteet.

Vuosi Esittäjä Laulu Finaali Lisätietoja
Sijoitus Pisteet
2016 Jamie-Lee KriewitzGhost26 / 26 11Viimeinen sija
2017 LevinaPerfect Life25 / 26 6
2018 Michael SchulteYou Let Me Walk Alone4 / 26 340
2019 S!stersSister25 / 26 24
2020 Ben DolicViolent ThingEuroviisut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
2021 Jendrik SigwartI Don’t Feel Hate25 / 26 3
2022 Malik HarrisRockstars25 / 25 6Viimeinen sija

-*=Tiedossa vain voittaja.

Kapellimestarit

Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[3] Saksan kappaleet esitettiin ilman orkesterisäestystä vuosina 1989, 1997 ja 1998. Vuonna 1998 nähtiin kuitenkin kappaleen säveltäjän Stefan Raabin kumarrus ennen Saksan kilpailukappaletta.

Saksan kapellimestarit
1956–1995
Vuosi Nimi
1956 Fernando Paggi
(kilpailun sveitsiläinen
pääkapellimestari)
1957 Willy Berking
1958 Dolf van der Linden
(kilpailun hollantilainen
pääkapellimestari)
1959 Franck Pourcel
(kilpailun ranskalainen
pääkapellimestari)
1960 Franz Josef Breuer
1961 Franck Pourcel
(kilpailun ranskalainen
pääkapellimestari)
1962 Rolf-Hans Müller
1963 Willy Berking
1964
1965 Alfred Hause
1966 Willy Berking
1967 Hans Blum
1968 Horst Jankowski
1969 Hans Blum
1970 Christian Bruhn
1971 Dieter Zimmermann
1972 Paul Kuhn
1973 Günther-Eric Thöner
1974 Werner Scharfenberger
1975 Rainer Pietsch
1976 Les Humphries
1977 Ronnie Hazlehurst
(kilpailun brittiläinen
pääkapellimestari)
1978 Jean Frankfurter
1979 Norbert Daum
1980 Wolfgang Rödelberger
1981
1982 Norbert Daum
1983 Dieter Reith
1984 Pierre Cao
(kilpailun luxemburgilainen
pääkapellimestari)
1985 Rainer Pietsch
1986 Hans Blum
1987 László Bencker
1988 Michael Thatcher
1990 Rainer Pietsch
1991 Hermann Weindorf
1992 Norbert Daum
1993
1994
1995 Hermann Weindorf

[4]

Lähteet

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.