Sakariini

Sakariini on vanhin keinotekoinen makeutusaine. Sen kehittivät Ira Remsen ja Constantin Fahlberg vuonna 1879 Johns Hopkinsin yliopistossa Baltimoressa tutkittuaan tervan johdannaisia. Löytö oli sattumaa, sillä Fahlberg huomasi makeuden vasta siirryttyään kiireessä aterioimaan laboratoriatyöskentelynsä päätteeksi, unohtaen pestä kätensä.[1]

Sakariini
Tunnisteet
CAS-numero	81-07-2
IUPAC-nimi	3-okso-2,3-dihydrobentso(d)isotiatsoli-1,1-dioksidi
SMILES	C1=CC=C2C(=C1)C(=O)NS2(=O)=O
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava	C7H5NO3S
Moolimassa	183,1845 g/mol g/mol
Tiheys	0,828 g/cm3 g/cm³
Sulamispiste	226–230 °C
Liukoisuus	4 g/l (25 °C)
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kemialliselta rakenteeltaan sakariini on aromaattinen kaksoisrengas, joka sisältää rikkiä ja typpeä. Makeudeltaan sakariini on noin 300–500-kertainen sakkaroosiin nähden. Sakariini ei sinänsä ole erityisen vesiliukoinen, ja siksi sitä käytetään lähinnä natriumsuolana eli natriumsakariinina.

Natriumsakariinia

Sakariinia käytetään makeutusaineena urheilijoille tarkoitetuissa proteiinivalmisteissa.

Nimi sakariini juontuu kreikan kielen sokeria tarkoittavasta sanasta σακχαρον (sakharon).

Sakariinista käytetään myös nimiä sakkariini, bentsosulfimidi, 3-okso-2,3-dihydrobentso(d)isotiatsoli-1,1-dioksidi ja 1,2-bentsoisotiatsoli-3(2H)-oni-1,1-diaksidi. Sen kemiallinen kaava on C₇H₅NO₃S, moolimassa 183,1845 g/mol, sulamispiste 226–230 °C ja CAS-numero 81-07-2.

Sakariinin E-koodi on E954. Samalla E-koodilla ovat myös sakariinin suolat natriumsakariini, kaliumsakariini ja kalsiumsakariini. Näiden aineiden päivittäinen enimmäismäärärajoitus eli ADI-arvo on 5 mg/kg/vrk.