Saintes-Maries-de-la-Mer

Saintes-Maries-de-la-Mer sijaitsee Etelä-Ranskassa Välimeren rannalla Camarguessa. Varsinainen kaupunki sijaitsee noin kilometrin verran itään Rhônen suiston läntisestä haarasta, Petit-Rhônesta, mutta kunnan alue ulottuu tämän suistohaaran molemmille puolille. Linnunteitse matkaa Arlesiin on noin 30 kilometriä.[3].

Kunnan pinta-ala on 374,61 neliökilometriä.[1] Maanpinnan korkeus merenpinnasta vaihtelee nollasta kuuteen metriin.[4]

Saintes-Maries-de-la-Mer on Ranskan kunnista pinta-alaltaan laajimpia. Varsinaisessa Ranskassa, kun merentakaisia alueita ei oteta huomioon, vain naapurikunta Arles[4] sekä Alpeilla sijaitseva Val-Cenis ovat laajempia. Suuri osa kunnan alueesta on lietemaata ja suota. Maatalousmaat sijaitsevat kunnan länsiosassa Petit-Rhônen varrella, kun taas suot ovat idässä, jossa on myös Vaccarèsin lampi.

Saintes-Maries-de-la-Mer'iin johtaa Arlesista 38 kilometrin pituinen valtatie 570. Bac du Sauvage -niminen lautta kulkee paikkakunnalta Petit Camargueen, josta johtaa tie Aigues-Mortesiin ja Montpellieriin. Sivutietä pitkin pääsee lähellä oleville majakoille, joita ovat Phare de la Gachole, Phare de Beauduc ja Phare de Faraman.

Paikkakunnalla ei ole rautatieasemaa, mutta sinne on säännöllinen linja-autoyhteys Arlesista.[5]

Varhaisin tunnettu maininta paikkakunnasta on 300-luvulta. Silloin runoilija ja maantieteilijä Avienus mainitsi, että alueella, josta hän käytti nimitystä Oppidum priscum Ra, asui useita kansanryhmiä. Gallian historiasta kirjoittanut Calmille Jullian sijoitti tämän paikan nykyisen kunnan alueelle. Termi Oppidium tarkoitti linnoitusta ja priscum vanhaa, joten kyseessä oli "Ran vanha linnoitus". Avienuksen mukaan Ra paikan nimessä viittasi egyptiläiseen Ra-jumalaan, jolle saari olisi ollut pyhitetty. Todennäköisemmin se kuitenkin johtui gallian kielen linnoitusta tarkoittavasta sanasta rātis, joka esiintyy myös esimerkiksi nimessä Île de Ré.

Vuonna 513 paavi Symmachus myönsi Césaire d'Arlesille oikeuden käyttää palliumia ja teki hänestä edustajansa Galliassa. Niihin aikoihin Arlesin piispa teki lähetystyötä seudulla, jossa pakanallisilla ja roomalaisilla kulteilla oli yhä vahva asema ja muutti tarvittaessa vanhoja kulttipaikkoja kristillisiksi kirkoiksi. Niinpä hän perusti Saintesiin luostarin tai kirkon, mikä viittaa siihen, että paikalla olisi aikaisemmin ollut pakanallinen temppeli. Ei tiedetä tarkoin, milloin kirkko otettiin käyttöön, mutta tiedetään, että kun Césaire d'Arles vuonna 542 kuoli, hän oli testamentannut luostarilleen paikan, jonka nimenä tuolloin oli Sancta Maria de Ratis.

Kylän nimeksi tuli nyt Saintes Maries de la Barque (tai Saintes Maries de Ratis. Joskus käytettiin myös nimiä Notre-Dame de la Barque tai Notre-Dame de Ratis.

Talella 859–860, joka oli vuosisadan ankarin, viikingit talvehtivat Camarguessa, todennäköisimmin juuri Saintesissa, ennen kuin jatkoivat matkaansa Rhônen alajuoksua pitkin Valenceen saakka, jossa Girart de Roussillon heidät pysäytti.

Linnoitetun kirkon läntinen portti

Syyskuussa 869 saraseenit tekivät yllätyshyökkäyksen Camargueen, kun Arlesin piispa Rotland parhaillaan tarkasti alueen puolustusmahdollisuuksia. Piispa vangittiin, mutta hänet luvattiin vapauttaa, jos lunnaiksi saatiin aseita, orjia ja muita rikkauksia. Vaikka arlesilaiset luovuttivat vaaditut lunnaat, he saivat kuitenkin takaisin vain piispan kuolleen ruumiin, joka tuotiin puettuna ja istuimelle asetettuna todennäköisesti juuri Saintes-Maries-de-la-Merin rannalle.

Kaupungin linnoitettu kirkko sai nykyisen muotonsa pääosin 1000- ja 1100-luvuilla, joskin sitä laajennettiin vielä 1700-luvun puolivälissä. Kellotapuli sen sijaan on rakennettu uudelleen useita kertoja, viimeksi vuonna 1901.

1100-luvulla paikkakunnan nimi muutettiin muotoon Notre-Dame-de-la-Mer.

Vuonna 1448 kuningas René d'Anjoun käynnisti etsinnät Maria Jakoben ja Salomen pyhäinjäännösten löytämiseksi.[9] Arlesin arkkipiispa Louis Aleman ei osallistunut hankkeeseen, sillä hänet oli Baselin kirkollis­kokouksen vuonna 1440 tekemällä päätöksellä ekskommunioitu. Hänen poissa­ollessaan paavia edustivat Pierre de Foix, Aix-en-Provencen arkkipiispa Robert Damiani ja Marseillen piispa Nicola de Brancas. Samassa yhteydessä purettiin kirkkolaivan sisällä ollut pienempi alkeellnen kirkko[9], joka mahdollisesti oli merovingien aikainen kappeli 500-luvulta.

Vincent van Goghin maalaus Purjeveneet Saintes-Maries'issa vuodelta 1888

Kuja Saintes-Maries-de-la-Merissä, valokuvattu maalis­kuussa 2005

Vuonna 1720 rutto surmasi puolet Marseillen ja kolmasosan Arlesin asukkaista. Toisin kuin vuonna 1348, tällä kertaa Saintes-Maries-de-la-Mer säästyi epidemialta, sillä Arlesista paenneita ihmisiä ei päästetty paikka­kunnalle. Ranskan vallan­kumouksen aikana vuosien 1794 ja 1797 välillä paikka­kunnalla ei suoritettu uskonnollisia menoja. Kirkon ampuma-aukot purettiin ja niiden kivet myytiin, mutta ne rakennettiin uudestaan vuonna 1873.

Vuonna 1801 kylä sai nykyisen nimensä Saintes-Maries-de-la-Mer.[1] Romanien pyhiinvaellus lienee saanut alkunsa 1800-luvun puolimaissa; joka vuosi toukokuussa he saapuvat suurin joukoin kaikkialta Euroopasta kunnioittamaan suojeluspyhimystään, Saaraa, "Mustaa neitsyttä". Kesäkuun alussa 1888 Vincent van Gogh, joka oli juuri saapunut Provenceen, vietti viisi päivää Saintesissa. Hän piirsi ja maalasi varsinkin veneitä rannalla, kylää rannan dyyneitlä nähtynä ja joitakin järviruo'on peittämiä mökkejä.

Elokuussa 1898 avattiin Arlesin ja Saintes-Marie-de-la-Mer'in välinen rautatie, jonka omisti Chemins de fer de Camargue -niminen yhtiö. Linja kävi kannattamattomaksi autoliikenteen kehittyessä, ja se suljettiin lokakuussa 1953.

Vuonna 1899 markiisi Folco de Baroncelli-Javon asettui Saintesiin Sauvagen tien varrelle. Hän osallistui härkätaistelun paikallisen muodon, course camarguaisen sääntöjen kehittämiseen. Vuonna 1909 hän perusti Nacioun gardiano -nimisen järjestön vaalimaan ja ylläpitämään camarguelaisia perinteitä.

1800-luvun lopulta lähtien mutta varsinkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen paikkakunnalla ovat käyneet monet taiteilijat ja kirjailijat kuten Ivan Pranišnikoff vuonna 1899, Hemingway vuonna 1920 sekä Picasso ja Brayer 1950-luvulla. Siellä on kuvattu myös useita elokuvia. Vuonna 1975 Bob Dylan vietti paikkakunnalla muutaman päivän toukokuun pyhiinvaelluksen aikana.

Vuonna 1948 Ranskan apostolinen nuntius Angelo Giuseppe Roncalli, josta myöhemmin tuli paavi Johannes XXIII, osallistui Saintesissä pyhiinjäännösten löytämisen 500-vuotisjuhlallisuuksiin.

1960-luvulta lähtien matkailu on ollut paikkakunnan pääelinkeino, ja sitä on kehitetty varsinkin 1980 luvulta lähtien. Kunta on kokenut huomattavia muutoksia. Sen väkiluku on kasvanut: vuonna 1946 siellä oli 1687 asukasta[1], vuonna 2006 heitä oli jo 2341.[10] Ennen heistä suuri osa oli maanviljelijöitä ja kalastajia, joita kumpiakin on enää vähän. Sen sijaan siellä on entistä enemmän kauppiaita sekä myös eläkeläisiä, joista suuri osa on muualta kotoisin. Paikkakunnalle on rakennettu myös uusi satama.

Saintes-Maries-de-la-Mer'in määrin virastotalo

Saintes-Maries-de-la-Mer'n määreinä ovat toimineet:[11]

• 1870–1871: Honoré Coulomb
• 1871–1872: Marc Coulomb
• 1872–1877: Guillaume Soulès
• 1877–1884: Jean Bertrand
• 1884–1886: Alexandre Savoye
• 1886–1999: Jean Roche
• 1999–1892: Georges Lagorce
• 1892–1904: Paul Peyron
• 1904–1906: Honoré Pioch
• 1906–1920: Joseph Espelly
• 1920–1921: Joannin Audibert
• 1921–1934: Esprit Pioch
• 1934–1942: Joannin Aidibert
• 1942–1944: Roger Laurent
• elokuusta syyskuuhun 1944: Marius Sellier
• 1944–1945: Georges Vendran
• 1945–1972: Roger Delagnes
• 1972–1995: Hubert Manaud
• 1995–  : Roland Chassain

Saintes-Maries-de-la-Merin ystävyyskaupunkeja ovat:[12]:

• Cillamanrique de la Condesa Espanjassa vuodesta 2000 ja
• Grosseto Italiassa vuodesta 2000.

Paikkakunnalla on kuvattu useita elokuvia kuten

• Crin-Blanc (1952)
• D'où viens-tu Johnny? (1963)
• La course du lièvre à travers les champs (1972)
• Pitkä vaalea punatukkainen (ransk. La moutarde me monte au nez, 1974).

Myös elokuvan Le Professionel (1981) alkukohtaus on kuvattu Saintes-Maries-de-la-Merissä, vaikka sen tapahtumat suurimmaksi osaksi sijoittuvat Afrikkaan.