Saint Helena

Saint Helena on saari eteläisellä Atlantilla, 1 950 kilometriä Afrikan lounaisrannikosta. Saari kuuluu Britanniaan osana Saint Helenan, Ascensionin ja Tristan da Cunhan merentakaista aluetta. Saaren pinta-ala on 122 neliökilometriä, ja sen asukasmäärä vuonna 2021 oli 4 439. Saaren pääkaupunki ja satama on Jamestown.

Hollantilaiset löysivät asumattoman Saint Helenan 1502, ja vuonna 1659 Englannin Itä-Intian kauppakomppania perusti sinne siirtokunnan. Saari oli pitkään merkittävä merenkulun välisatama, ja sitä käytettiin myös vankisiirtolana. Napoleon eli siellä viimeiset vuotensa maanpaossa. Suezin kanavan avaamisen 1869 jälkeen Saint Helenan merkitys pieneni. Siellä kehitettiin sen jälkeen pellavateollisuutta, mutta sen kaaduttua 1966 saari on ollut Britannian tuen varassa. Saint Helenasta tuli 2010-luvulla hieman aiempaa helpommin saavutettava, kun sinne avattiin lentoasema.

Maantiede
Näkymä mereltä Saint Helenan pääkaupunkiin Jamestowniin.

Sijainti ja pinnanmuodot

Saint Helena sijaitsee eteläisellä Atlantilla noin 1 950 kilometriä Afrikan lounaisrannikosta. Saaren pinta-ala on 122 neliökilometriä. Ascension sijaitsee siitä noin 1 100 kilometriä luoteeseen ja Tristan da Cunha 2 100 kilometriä etelään.[2]

Saint Helena on syntynyt aikoinaan kahdessa tulivuorenpurkauksessa[3], mutta saarella ei ole nykyään vulkaanista toimintaa.[4] Saari nousee jyrkästi merestä 490–700 metrin korkeuteen, ja saaren keskiosassa on puoliympyrän muotoinen vuoristo, jossa on myös sen korkeimmat kohdat. Diana’s Peakin huippu on 818 metriä merenpinnasta.[4][3] Vuoriston eteläpuolella on rotkoja, laaksoja ja useita kirkasvetisiä lähteitä.[4]

Ilmasto

Saint Helena sijaitsee eteläisen Atlantin viileiden pasaatituulten vyöhykkeellä. Sen ilmasto on lauhkea: kesät ovat lämpimät ja talvet vain hieman viileämmät.[4] Saint Helenan rannikkoalueet saavat vain noin 200 millimetriä sadetta vuodessa, mutta sisämaan ylängöllä sataa yli 1000 millimetriä vuodessa.[5] Vuodessa on kaksi sadekautta, toinen maaliskuussa ja toinen elokuussa.[6]

Luonto
Maailman vanhin kilpikonna, Jonathan vuonna 2018.

Saint Helenan kotoperäinen kasvi- ja eläinlajisto ovat kehittyneet eristyneen sijainnin ansiosta omaperäisiksi. Ihmisen ja monien vieraslajien takia kotoperäiset lajit ovat kärsineet,[4] mutta kotoperäisiä lajeja on edelleen noin viisisataa. Saarella ei ole yhtään alkuperäistä maanisäkästä, mutta sitäkin enemmän lintuja, kuten uhanalainen sainthelenantylli. Myös saarta ympäröivillä koralliriutoilla elää ainutlaatuisia lajeja.[7]

Saari voidaan jakaa kolmeen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Rannikolla on noin 1,6 kilometrin levyinen kivinen ja karu alue, jossa kasvaa kaktuksia. Keskivyöhyke ulottuu 0,4–1,6 kilometriä edellisestä alueesta sisämaahan. Siellä on ruohoisia rinteitä ja metsää. Keskivyöhyke on noin 5 kilometriä pitkä ja 3 kilometriä leveä, ja siellä kasvaa muun muassa monet saaren kotoperäisistä puulajeista.[4]

1800-luvulla saarelle tuotiin aldabranjättiläiskilpikonnia, joista vanhin, nimeltään Jonathan, on luultavasti yli 180-vuotias ja siten maailman vanhin kuivalla maalla elävä eläin.[7][8]

Historia

Saint Helena oli asumaton vuoteen 1502 asti, jolloin João da Novan johtamat portugalilaiset merimiehet löysivät sen.[9] Portugalilaiset käyttivät sitä jonkin aikaa itsenäisesti, mutta saaren olemassaolo tuli myös muiden tietoon,[5] kun englantilainen Thomas Cavendishin retkikunta vieraili saarella 1588.[9]

Hollanti julisti 1633 Saint Helenan kuuluvaksi itselleen, mutta se ei asuttanut sitä. Englannin Itä-Intian kauppakomppania perusti sinne siirtokunnan 1659. Hollantilaiset ajoivat heidät saarelta 1673, mutta vain muutaman kuukauden päästä kauppakomppania valtasi sen uudestaan. Saint Helena oli pitkään kauppakomppanian hallussa, mutta vuonna 1834 saaresta tuli kruununsiirtomaa.[5]

Saint Helenassa Intiasta tulevat tai sinne menevät laivat täyttivät muonavarojaan. Saaren työvoimaksi tuotiin orjia erityisesti Madagaskarilta sekä myöhemmin myös siirtotyöläisiä Kiinasta.[5] Saaren orjat vapautettiin 1826–1836.[9]

Saint Helenan syrjäinen sijainti houkutteli eurooppalaiset lähettämään Napoleon Bonaparten sinne maanpakoon. Hän asui Longwood Housessa viimeiset elinvuotensa 1815–1821.[9][10] Saarelle vietiin paljon myös buurivankeja toisen buurisodan aikana 1900–1902.[5]

Saint Helenan merkitys merenkululle pieneni muun muassa höyrylaivojen ja Suezin kanavan avaamisen jälkeen 1869. Saaren talous on horjunut sen jälkeen pienen kokonsa ja syrjäisen sijaintinsa takia. Pellavan viljelyä ja jalostamista kehitettiin paljon vuosien 1907–1966 aikana. Parhaimmillaan pellavateollisuus työllisti lähes puolet työvoimasta. Synteettisten kuitujen kehittämisen takia pellavateollisuus kaatui 1966. Sen jälkeen Saint Helenan maatalouden merkitys työvoimalle on pienentynyt.[5]

Sainthelenalaiset menettivät vuonna 1983 Britannian kansalaisuuden uuden kansallisuuslain seurauksena. Melkein 20 vuotta kestäneen taistelun ansiosta merentakaisten alueiden asukkaat saivat kansalaisuudet takaisin 2002.[11] Brittihallinto rakennutti saarelle 2010-luvulla lentoaseman, jonka tarkoituksena on auttaa saarta omavaraisemmaksi.[12]

Hallinto
Saint Helenan lippu

Saint Helenan, Ascensionin ja Tristan da Cunhan saaret muodostavat Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha -nimisen Britannian merentakaisen alueen, jonka toimeenpanovalta on Britannian monarkilla. Saarilla on yhteinen kuvernööri, kruununjuristi, korkein oikeus ja vetoomustuomioistuin.[13]

Saint Helenalla, Ascensionilla ja Tristan da Cunhalla jokaisella on sisäinen itsehallinto merentakaisen alueen osina. Jokaisella on myös omat lakinsa ja lainsäädäntöelimensä.[14] Saint Helenan valtuustossa on 12 vaaleilla valittua edustajaa sekä puhemies, varapuhemies ja oikeuskansleri.[15]

Saint Helena on jaettu kahdeksaan piirikuntaan, jotka toimivat myös tilastointi- ja vaalialueina.[16]

Ranskan valtio omistaa muutaman Napoleonin viimeisten vuosien kannalta tärkeitä tontteja saarella. Vuonna 1858 Ranska osti Longwood Housen ja Napoleonin hautalaakson, ja vuonna 1951 rakennuksen alkuperäisen omistajan jälkeläiset lahjoittivat Briarsin paviljongin Ranskalle. Yhteensä Ranska omistaa Saint Helenalla 16 hehtaaria maata, joka on maan ulkoministeriön alaisuudessa.[17][18]

Talous ja infrastruktuuri

Talous

Saint Helenan taloutta vaikeuttavat saaren syrjäinen sijainti, taloudelliseen toimintaan sopivan maan vähyys ja työvoiman puute.[19] Saaren budjetista noin kaksi kolmasosaa tulee tukiaisena Britanniasta, ja loput hallitus kerää postimerkkien myynnillä sekä tulli- ja satamamaksuilla.[20] Saint Helenan postimerkit ovat suosittuja ympäri maailmaa, ja saaren postitoimisto julkaisee vuodessa kuusi sarjaa.[21]

Saint Helenaa ei alkujaan tarkoitettu omavaraiseksi yhdyskunnaksi, vaan sen piti olla sotilastukikohta ja laivojen täydennysvarasto.[22] Saint Helenan ensimmäinen teollisuustuote oli tähkäliljasta eli uudenseelanninpellavasta saatu kuitu. Ala kuitenkin kaatui 1964, kun sille myönnetyt tuet lakkautettiin.[23]

Vain alle kolmasosa Saint Helenasta soveltuu maatalouteen. Tärkeimmät viljelykasvit ovat maissi, peruna ja vihreät vihannekset. Saarella kasvatetaan myös siipikarjaa, lampaita, vuohia, karjaa ja sikoja. Kahvia puolestaan viljellään vientiin.[20] Kahvin lisäksi vain kalatuotteet ovat olleet merkittäviä vientituotteita. Kalan vienti loppui 2020–2021, kun St Helena Fisheries Corporation lopetti toimintansa.[24]

Liikenne

{{{alt}}}
Lentoaseman sijainti itärannikolla

Saint Helenalle pääsi ennen vuotta 2017 ainoastaan laivalla. Nopein reitti oli kahden päivän matka lentokentälliseltä Ascensionilta tai kolmen ja puolen päivän matka Namibiasta.[25] Saarelle avattiin lentokenttä huhtikuussa 2016.[26] Vuonna 2012 alkaneen rakentamisen vaikeutta kuvaa se, että kiitotien kohdalla oleva sata metriä syvä rotko piti täyttää maa-aineksella.[27] Mereen päättyvä kiitotie on noin kaksi kilometriä pitkä, eli se ei mahdollista saarelta suoraan Eurooppaan lentämistä.[28] Saint Helenan hallinto teki 2017 sopimuksen eteläafrikkalaisen Airlinkin kanssa. Saarelle on viikoittainen yhteys Johannesburgista sekä kuukausittainen charter-lento Ascensionille.[29]

RMS Saint Helena kävi James Bayn satamassa noin 30 kertaa vuodessa ja kulki Etelä-Afrikan Kapkaupungin, Walvis Bayn, Ascensionin, Espanjan Teneriffan, Vigon ja Britannian Isle of Portlandin väliä. Se on yksi viimeisistä Britannian kuninkaallisen postilaitoksen postilaivoista. Alus oli tarkoitus poistaa käytöstä lentokentän valmistumisen aikaan vuonna 2016[30], mutta viimeisen matkansa se teki vasta kaksi vuotta myöhemmin.[31] Sen korvasi rahtiliikenteessä MV Saint Helena.[32]

Energia

Saint Helenan vuotuinen sähköntuotanto on noin 11–12 gigawattituntia. Siitä noin neljäsosa tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla, mutta loput edelleen dieselvoimalaitoksella. Tämän lisäksi joillakin yksityisillä ja yrityksillä on omia aurinkopaneeleitaan verkon ulkopuolella.[24]

Väestö

Saint Helenassa oli vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan 4 439 asukasta, joista sainthelenalaisia oli 4 118. Asukasluku oli laskenut vuoden 2016 laskennasta noin sadalla. Laskuun oli osittain vaikuttamassa saaren lentoaseman valmistuminen ja useiden sitä rakentamassa olleiden ihmisten poistuminen. Asukasluku on tasaantunut 2010-luvulla noin 4 500:aan. Vuoden 1987 väestönlaskennassa asukkaita oli noin 5 500, mutta sen jälkeen monet muuttivat töiden takia pois. Asukasluku oli kasvanut 80 vuodessa kuitenkin tasaisesti vuoden 1901 noin 3 300 asukkaasta.[33]

Saint Helenan väestö on pääosin eurooppalaisten, etelä- ja itäaasialaisten ja afrikkalaisten jälkeläisiä. Englanti on ainoa puhuttu kieli, ja suurin osa asukkaista on anglikaaneja.[34] Vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan anglikaaneja oli 63,2 prosenttia saaren asukkaista ja kristittyjä yleensä 78,5 prosenttia. Saarella on kuitenkin myös joitakin muslimeita ja Bahai-uskon seuraajia.[35] Asukkaista 82,1 prosenttia on syntynyt Saint Helenalla, 8 prosenttia Britanniassa, 3,6 prosenttia Etelä-Afrikassa ja 2,8 prosenttia Ascensionilla.[36]

Lähteet
  • Britt-Gallagher, Susan & Hayne, Tricia: St Helena. Ascension. Tristan Da Cunha. Chalfont St Peter: Bradt Travel Guides Ltd, 2015. ISBN 978-1-84162-939-1. Google-kirjat (viitattu 25.2.2023).
  • Royle, Stephen: St. Helena: A Geographical Summary. Geography, 1991, 76. vsk, nro 3, s. 266–268. Geographical Association.
  • Saint Helena Encyclopædia Britannica. 2.12.2022. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
  • St Helena 2021 Population & Housing Census: Main Report (PDF) Jamestown, St Helena: St Helena Statistics Office. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)

Viitteet
  1. Saint Helena Ascension, and Tristan da Cunha. The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. Saint Helena: Introduction Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
  3. Geology of Saint Helena sainthelenaisland.info. Viitattu 4.3.2022.
  4. Saint Helena: Land Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
  5. Royle, s. 266.
  6. Weather sainthelenaisland.info. Viitattu 4.3.2022.
  7. St Helena Wildlife Highlights Natural World Safaris. Viitattu 4.3.2022.
  8. Elizabeth Gamillo: At 190, Jonathan the Tortoise Is the World’s Oldest Smithsonian Magazine. 4.2.2022. Viitattu 4.3.2022.
  9. Saint Helena: Land Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
  10. Napoleon’s Final Days (PDF) Napoleonic Society. Viitattu 15.10.2012.
  11. Britt-Gallagher & Hayne, s. 22.
  12. St Helena, Ascension, Tristan da Cunha profiles BBC News. 4.10.2022. BBC. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  13. Saint Helena: Government and society Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
  14. General Introduction to Legislation St Helena Government. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  15. Legislative Council St Helena Government. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  16. St Helena 2021 Population & Housing Census: Main Report, s. 6.
  17. The French Domains of St Helena Fondation Napoleon. 2023. Viitattu 11.1.2023. (englanniksi)
  18. Consul General Laurent Alberti visits Saint Helena Island Consulat Général de France au Cap. Viitattu 11.1.2023. (englanniksi)
  19. St Helena’s Sustainable Economic Development Plan (PDF) St Helena Government. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  20. Saint Helena: Economy Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  21. Coins & Stamps St Helena Government. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  22. Britt-Gallagher & Hayne, s. 23.
  23. The Flax Industry on St Helena (PDF) Museum of St Helena. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  24. St Helena in Figures (PDF) Statistics Office of the St Helena Government. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  25. Scott, Kirsty: St Helena prepares to see the flights The Guardian. 15.3.2005. Viitattu 15.12.2017. (englanniksi)
  26. Remote UK island colony of St Helena to get airport BBC News. 3.11.2011. Viitattu 12.2.2016. (englanniksi)
  27. First project variation order signed – Additional Runway Works to Allow for Future Expansion St Helena Airport. 23.7.2012. St Helena Government Access Office. Arkistoitu 18.4.2013. Viitattu 12.2.2016. (englanniksi)
  28. First flight lands on remote St Helena BBC News. 14.10.2017. Viitattu 3.9.2018. (englanniksi)
  29. Airlink St Helena Airport. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  30. "Airport Approved"[vanhentunut linkki] The St Helena Herald, Volume XI Number 28, 4th November 2011, p. 4
  31. Former St Helena sea link, turned into “floating paddock” for Extreme E competitions visiting Uruguay 8.11.2022. MercoPress. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  32. Island’s cargo shipping service under review 11.11.2022. St Helena Government. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
  33. St Helena 2021 Population & Housing Census: Main Report, s. 5.
  34. Saint Helena: People Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
  35. St Helena 2021 Population & Housing Census: Main Report, s. 17.
  36. St Helena 2021 Population & Housing Census: Main Report, s. 9.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.