Saigonin kukistuminen

Pohjois-Vietnamin joukkojen eteneminen kaupungin ympärille kartalla huhtikuun lopulla 1975.

Amerikkalaissotilas ja evakuoiva helikopteri operaatio Frequent Windin aikana.

Pohjois-Vietnamin asevoimien aloitettua uuden offensiivin maaliskuussa 1975 Etelä-Vietnamin asevoimat olivat alkaneet luhistua nopeasti. Romahdus oli nopeudeltaan niin yllättävä, että Pohjois-Vietnamissakaan siihen ei ollut kunnolla varauduttu. Taistelujen oli oletettu jatkuvan aina vuoteen 1976 saakka. Pohjois-Vietnamin armeijan komentaja kenraali Văn Tiến Dũng sai 25. maaliskuuta Pohjois-Vietnamin politbyroolta ohjeistuksen Vallata Etelä-Vietnamin pääkaupunki Saigon ja päättää Vietnamin sota.[1]

Etelä-Vietnamin asevoimat suojasivat Saigonia kaupunkiin johtavien viiden tien varrella. Puolustusasemien itäosassa sijaitsi Xuân Lộc, jota vastaan pohjoisvietnamilaiset iskivät 9. huhtikuuta. Xuân Lộcin taistelun alussa etelävietnamilaiset puolustautuivat vielä yllättävän kiivaasti, mikä herätti jonkin aikaa uusia toiveita kyvystä puolustaa maata. Yhdysvalloissa presidentti Gerald Fordin hallinto vei läpi vielä yhden tukipaketin Etelä-Vietnamille. Taistelut päättyivät kuitenkin lopulta pahoin kärsineiden puolustajien vetäytymiseen kohti Saigonia. Etelä-Vietnamin presidentti Nguyễn Văn Thiệu erosi 21. huhtikuuta ja tie kohti pääkaupunkia oli avoin.[1]

Kaupungin puolustaminen oli sotilaallisessa mielessä mahdotonta, vaikka tietyt tahot uskoivat edelleen diplomaattiseen ratkaisuun. Yhdysvallat alkoi järjestää evakuointeja Vietnamista. Niin sanottu operaatio Babylift siirsi Yhdysvaltoihin vietnamilaisia orpolapsia ja operaatio Frequent Wind aloitettiin 29. huhtikuuta. Vietnamin sodan kaksi viimeistä amerikkalaista kaatunutta olivat saaneet surmansa edellisenä päivänä Saigonin lähellä sijainneen Tân Sơn Nhứtin lentoaseman tulituksessa. Operaatio Frequent Windin evakuoinnit jatkuivat aina Saigonin kukistumispäivään saakka.[1]

Nykyisin näytteillä oleva Itsenäisyydenpalatsille edennyt panssarivaunu.

Văn Tiến Dũng aloitti viimeisen offensiivin kohti kaupunkia 26. huhtikuuta. Kaupunki oli jo piiritetty, mutta Etelä-Vietnamin asevoimat jatkoivat edelleen vastarintaa. Erityisen kiivaita taisteluja käytiin Long Thànhissa Saigonin itäpuolella. Ylivoimaiset pohjoisen joukot murtautuivat kuitenkin puolustajien läpi. Saigonin keskustaa alettiin tulittaa rakettitulella 27. huhtikuuta alkaen.[1]

Saigonissa jotkin etelävietnamilaisista ja Yhdysvalloissa amerikkalaisista poliitikoista eivät vieläkään hyväksyneet tilanteen vakavuutta. Sen sijaan uskottiin edelleen neuvottelujen mahdollisuuteen. Tuolloinen Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Kissinger julisti uskovansa neuvotteluratkaisuun ja 28. huhtikuuta Etelä-Vietnamin presidentiksi nostettiin Dương Văn Minh, jonka hänenkin tavoitteenaan oli neuvotteluratkaisu kommunistien kanssa. Virkaan astuessaan Minh piti puheen, jossa hän ehdotti tulitaukoa ja koalitiohallitusta. Joitakin minuutteja puheen jälkeen Pohjois-Vietnamin ilmavoimien koneet iskivät Tân Sơn Nhứtin lentoasemalle. Isku ei varsinaisesti liittynyt Minhin puheeseen, mutta kuvasti kuitenkin kuinka kommunistit eivät ottaneet neuvottelujen mahdollisuutta vakavasti.[1]

Văn Tiến Dũng määräsi lopullisen hyökkäyksen Saigoniin alkamaan 29. huhtikuuta. Hyökkäys alkoi kello 4 aamulla rakettitulella. Aamulla 30. huhtikuuta Pohjois-Vietnamin joukot olivat alkaneet työntyä kaupungin sisään. Osa Etelä-Vietnamin asevoimien johdosta halusi jatkaa vielä taisteluja, mutta Dương Văn Minh antoi määräyksen joukoilleen taistelujen lopettamisesta kello 10.24. Sotilaat alkoivat hylätä aseitaan ja univormujaan samalla, kun Pohjois-Vietnamin joukkojen panssarivaunut etenivät kaupungin keskustaan ilman vastarintaa. Panssarivaunujen saapuessa Etelä-Vietnamin hallinnon hermoksekuskelle Itsenäisyydenpalatsille yksi vaunuista murskasi dramaattisesti palatsin portit ajaen sen pihaan. Sisällä rakennuksessa oli Dương Văn Minh ja Etelä-Vietnamin muu johto. Tarkoituksena oli järjestää virallinen antautuminen. Pohjoisvietnamilainen upseeri tiedotti heille, että valta oli nyt vallankumouksellisilla ja he eivät voineet luopua vallasta, jota heillä ei enää ollut.[1]

Etelävietnamilaisia pakolaisia Saigonista yhdysvaltalaisen lentotukialuksen kannella.

Nyt vangiksi jäänyt Văn Tiến Dũng pakotettiin antamaan toinen julkinen antautumisilmoitus radiossa iltapäivällä. Kaupungin valtaajat julistivat Saigonin vapautetuksi ja vanhan hallinnon antautuneen ehdoitta. Saigonin kukistuminen päätti Vietnamin sodan.[1]

Saigon nimettiin valtauksen jälkeen uudelleen Hồ Chí Minhin kaupungiksi Hồ Chí Minhin mukaan. Etelästä lähti sodan seurauksena tuhansia pakolaisia. Hieman ennen kaupungin kukistumista Saigonista pakeni noin 40 000 vietnamilaista meriteitse. He tulivat tunnetuksi niin sanottuina venepakolaisina ja tulevina vuosina vielä sodan jälkeen heidän määränsä kasvoi edelleen.[1]

Saigonin kukistumispäivä 30. huhtikuuta on nykyisin juhlapäivä Vietnamissa. Päivää vietetään jälleenyhdistymisen päivän nimellä.[2]

• Fall of Saigon - Lyhytfilmi Saigonin kukistumisesta (vuodelta 1975; 27 min) katsottavissa/ladattavissa Internet Archivessa