Saharov-palkinto

Saharov-palkinto on Euroopan parlamentin vuosittain myöntämä palkinto ihmisoikeuksien ja mielipiteenvapauden hyväksi tehdystä työstä maailmassa.

Vuoden 2014 palkinnonjakotilaisuus, jossa palkittiin Denis Mukwege.

Saharov-palkinnolla palkitaan merkittävä saavutus jollakin seuraavista aloista: ihmisoikeuksien ja perusvapauksien, erityisesti sananvapauden, puolustaminen; vähemmistöjen oikeuksien suojeleminen; kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen tai demokratian kehittäminen ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen.

Palkinnon tausta

Palkinto on nimetty venäläisen fyysikon ja toisinajattelijan Andrei Saharovin (1921–1989) mukaan ja se myönnettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1988.[1] Vetypommin kehittäjä Saharov keskittyi myöhemmin totalitaarisen yhteiskunnan kritiikkiin ja ihmisoikeustaisteluun silloisessa Neuvostoliitossa. Hänelle myönnettiin vuonna 1975 Nobelin rauhanpalkinto.[1]

Saharov-palkinnon tarkoituksena on rohkaista esikuvansa Saharovin mukaan poikkeuksellisista saavutuksista niitä, jotka taistelevat rohkeasti ihmisoikeuksien ja perusvapauksien, erityisesti sananvapauden puolesta, suojelevat vähemmistöjen oikeuksia, puolustavat kansainvälisen oikeuden kunnioittamista tai edistävät demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden toteuttamista.

Palkinnon voi saada yksi tai useampi henkilö, ryhmä tai järjestö. Palkinto luovutetaan aina loppuvuodesta Euroopan parlamentissa Strasbourgissa ja sen rahallinen arvo on 50 000 euroa.[1]

Palkitut
Vuosi[1] Saaja[1] Kansalaisuus[2] Huomiot
1988 Nelson Mandela  Etelä-Afrikka Apartheidin vastainen aktivisti ja myöhemmin Etelä-Afrikan presidentti.
Anatoli Martšenko (postuumisti)  Neuvostoliitto Neuvostoliittolainen toisinajattelija, kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti.
1989 Alexander Dubček  Tšekkoslovakia Slovakialainen poliitikko, yritti uudistaa kommunismia Prahan kevään aikana.
1990 Aung San Suu Kyi  Myanmar Oppositiopoliitikko ja entinen NLD-puolueen pääsihteeri.
1991 Adem Demaçi  Kosovo Kosovon albaani poliitikko ja pitkäaikainen poliittinen vanki.
1992 Toukokuun aukion äidit  Argentiina Lapsensa Likaisessa sodassa menettäneiden äitien perustama argentiinalainen järjestö
1993 Oslobođenje-lehti  Bosnia ja Hertsegovina Suosittu sanomalehti, joka puolusti Bosnia ja Hertsegovinaa monikulttuurisena maana.
1994 Taslima Nasrin  Bangladesh Ex-lääkäri, feministinen kirjailija.
1995 Leyla Zana  Turkki Kaakkois-turkkilainen kurdipoliitikko, joka vangittiin 15 vuodeksi puolueen jäsenyydestä.
1996 Wei Jingsheng  Kiina Kiinalaisen demokratialiikkeen aktivisti.
1997 Salima Ghezali  Algeria Toimittaja ja kirjoittaja, naisoikeus- ja ihmioikeusaktivisti Algeriassa.
1998 Ibrahim Rugova  Kosovo Kosovon albaani poliitikko, Kosovon ensimmäinen presidentti.
1999 Xanana Gusmão  Itä-Timor Entinen militantti, josta tuli Itä-Timorin ensimmäinen presidentti.
2000 ¡Basta Ya!-järjestö  Espanja Terrorismin vastaisia poliittisia kantoja omaavia henkilöitä yhdistävä järjestö.
2001 Nurit Peled-Elhanan  Israel Rauhanaktivisti.
Izzat Ghazzawi  Palestiina Kirjailija ja professori
Zacarias Kamwenho  Angola Arkkipiispa ja rauhanaktivisti.
2002 Oswaldo Payá  Kuuba Poliittinen aktivisti ja toisinajattelija.
2003 Yhdistyneet kansakunnat  Yhdistyneet kansakunnat Nobelin rauhanpalkinnon saaja ja YK:n seitsemäs pääsihteeri.
Kofi Annan  Ghana
2004 Valko-Venäjän toimittajayhdistys BAM  Valko-Venäjä Valtiosta riippumaton järjestö, jonka tavoitteena on varmistaa sananvapaus sekä tiedon jakamisen ja vastaanottamisen oikeudet sekä journalismin ammatilliset standardit.
2005 Naiset valkoisissa -liike  Kuuba Oppositioliike. Vangittujen toisinajattelijoiden sukulaisia.
Toimittajat ilman rajoja  Ranska Kansalaisjärjestö, joka puolustaa lehdistönvapautta.
Hauwa Ibrahim  Nigeria Ihmisoikeusasianajaja.
2006 Aljaksandr Milinkevitš  Valko-Venäjä Opposition yhteisehdokas vuoden 2006 presidentinvaaleissa.
2007 Salih Mahmoud Osman  Sudan Ihmisoikeusasianajaja.
2008 Hu Jia  Kiina Aktivisti ja toisinajattelija.
2009 Memorial-ihmisoikeusjärjestö  Venäjä[3] Kansainvälinen järjestö kansalaisoikeuksille ja historialliselle yhteiskunnalle.
2010 Guillermo Fariñas  Kuuba[4] Lääkäri, toimittaja ja toisinajattelija.
2011 Asmaa Mahfouz  Egypti Viisi arabiväestön edustajaa, tunnustaa ja tukee heidän pyrkimyksiään vapauteen ja ihmisoikeuksiin.
Ahmed El-Senussi  Libya
Mohamed Bouazizi (postuumisti)  Tunisia
Ali Ferzat  Syyria
Razan Zaitouneh
2012 Jafar Panahi  Iran Iranilaiset aktivistit.
Nasrin Sotoudeh
2013 Malala Yousafzai  Pakistan Naisten oikeuksien ja koulutuksen puolesta kampanjoija.
2014 Denis Mukwege[5]  Kongon demokraattinen tasavalta Joukkoraiskauksen uhreja hoitava gynekologi.
2015 Raif Badawi  Saudi-Arabia Saudiarabialainen kirjoittaja ja aktivisti. Nettisivun Free Saudi Liberals tekijä.
2016 Nadia Murad
Lamiya Aji Bashar[6]		  Irak Jesidi-ihmisoikeusaktivisteja ja entisiä ISIS:n sieppamia.
2017 Venezuelan demokraattinen oppositio[7]  Venezuela Venezuelan demokraattisen opposition edustajat.
2018 Oleh Sentsov[8]  Ukraina Elokuvaohjaaja, poliittisten vankien vapauttamiseksi tehtävän työn symboli.
2019 Ilham Tohti[9] Itä-Turkestan Itä-Turkestan Uiguuritutkija
2020 Valko-Venäjän demokraattinen oppositio  Valko-Venäjä
2021 Aleksei Navalnyi[10][11]  Venäjä Venäläinen oppositiovaikuttaja ja poliittinen vanki.
2022 Ukrainan kansa ja johtajat[12]  Ukraina

Lähteet
  1. Saharov-palkinto mielipiteenvapauden puolesta Euroopan parlamentti. Viitattu 1.10.2013.
  2. Saharov-palkinto ― ihmisoikeuksien puolesta maailmassa 2006. Euroopan parlamentti. Viitattu 13.4.2013.
  3. Saharov-palkinto venäläiselle Memorial-järjestölle 22.10.2009 (päivitetty 28.5.2012). Yle Uutiset. Viitattu 1.10.2013.
  4. Saharov-palkinto kuubalaiselle toisinajattelijalle 21.10.2010 (päivitetty 5.6.2012). Yle Uutiset. Viitattu 1.10.2013.
  5. Kerola, Päivi: EU:n Saharov-ihmisoikeuspalkinnon saa kongolainen gynekologi Yle Uutiset. 21.10.2014. Viitattu 21.10.2014.
  6. Hannula, Tommi: Saharov-palkinto myönnettiin kahdelle Isisin orjaksi joutuneelle jesidinaiselle HS.fi. 27.10.2016. Viitattu 27.10.2016.
  7. Venezuelan oppositio sai EU-parlamentin Saharov-palkinnon 26.10.2017. Turun Sanomat. Viitattu 27.10.2017.
  8. Teemu Kakko: EU:n Saharov-palkinto venäläisellä työleirillä olevalle ukrainalaisohjaaja Oleg Sentsoville Yle.fi, uutiset. 25.10.2018. Viitattu 25.10.2018.
  9. Anu Kerttula: EU:n Saharov-palkinto tunnetulle uiguuritutkijalle Ilham Tohtille Yle.fi, uutiset. 24.10.2019. Viitattu 24.10.2019.
  10. Venäläiselle oppositiopoliitikolle Aleksei Navalnyille myönnettiin EU:n ihmisoikeuspalkinto 20.10.2021. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 21.10.2021.
  11. Alexei Navalny awarded the European Parliament’s 2021 Sakharov Prize 20.10.2021. Euroopan parlamentti, europarl.europa.eu. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  12. Mielipiteen­vapauden Saharov-palkinnon saivat Ukrainan kansa ja johtajat HS.fi. 19.10.2022. Viitattu 19.10.2022.
    Rauhanpalkinnot

    Albert Einsteinin rauhanpalkinto • Bruno Kreisky -palkinto  (1979–) • Félix Houphouët-Boignyn rauhanpalkinto (Unesco 1991–) • Gandhin kansainvälinen rauhanpalkinto (1995–) • Geuzenpenning-mitali (1987–) • Indira Gandhin rauhanpalkinto (1985–) • Kungfutsen rauhanpalkinto (2010–) • Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto (Neuvostoliitto 1949–1991) • Maailman  rauhanneuvoston rauhanpalkinto (1951–) • Muammar Gaddafin kansainvälinen rauhanpalkinto (1989–2011) • Nobelin rauhanpalkinto (1901–) • Olof Palme -palkinto (1987–) • Saharov-palkinto (Euroopan parlamentti 1988–) • Saksan kirjakauppiaiden rauhanpalkinto (1950–) • Soulin rauhanpalkinto (1990–) • Student Peace Prize (1999–) • Thorolf Rafton muistopalkinto (1987–) • Unescon rauhankasvatuspalkinto (1980–) • U Thantin rauhanpalkinto (1986) •

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.