Sadutus

Sadutus on yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen kannustava kertomiseen ja kuuntelemiseen perustuva menetelmä, jossa vapaasti soljuva kertomus, uusi satu tai tarina syntyy kertojan ja saduttajan välillä, kun kuuntelija sanatarkasti kirjaa kuulemaansa.

Psykologi, VTT Monika Riihelä kehitti sadutusmenetelmän työskennellessään koulupsykologina lasten parissa 1980-luvun alussa. Menetelmä sai alkunsa etsittäessä lasten ja ammattilaisten kohtaamisten merkitysulottuvuuksia, esteitä ja mahdollisuuksua lapsi-instituutioissa. Tutkimus "Mitä teemme lasten kysymyksille?" (- väitös -tutkimuksessa, Riihelä, 1996)[1] selvitti kuuntelemisen esteitä. Kehittyi sadutusmenetelmä, vapaasti soljuvan kertomuksen kirjaamisen ehdot, jotta kertojan itse valitsema tarina taltioituu kertojan toivomalla tavalla. Saduttamisessa asetutaan kuuntelemaan, mitä lapset tai aikuiset ajattelevat ja minkälaisista asioista he kertovat. Kertomista ei ohjailla tehtävillä tai kysymyksillä. Saduttaja ei esitä omia mielipiteitään, vaan asettuu kertojan tarinan virtaan.

Menetelmä koostuu neljästä vaiheesta, jotka erottavat sen muista narratiivisista menetelmistä. Kertoja saa oman tarinansa sana- ja äännetarkasti kirjattuna. Kun satu, kertomus on valmis saduttaja lukee sen ääneen ja kysyy haluaako kertoja tehdä jotakin korjauksia. Välineinä käytetään kynää ja paperia. Kertojalla on tekijänoikeus satuunsa ja hän saa kirjoitetun sadun omakseen.

Mikäli satua halutaan käyttää muussa yhteydessä, kuten päiväkodin, koulun, neuvolan, vanhustenhoidon, ystävyys- tai maahanmuttotyössä, tai perheen arkistoissa, tai tutkimustarkoituksiin, on tästä pyydettävä kertojalta, hänen perheeltään lupa.

Sadutus on silloin kun sitä käytetään ryhmässä, kuten koulutuksessa, neuvotteluissa tms. vahvasti ryhmäännyttävä. Sadutettaessa jaetaan kertojan ehdoilla ajatuksia, tunnelmia, kokemuksia ja tarinoita, astutaan ikään kuin vakiintuneiden roolien ulkopuolelle, kuten lapsen/hoitajan, oppilaan/opettajan, potilaan/terapeutin, lapsen/vanhemman jne. On mahdollista saavuttaa uudenlaista yhteistymmärrystä, joka on vapaa molemminpolisista ennakko-odotuksista. Hoitotilanteissa, esim. tulevat usein näkyviin vahvuudet ja ongelmat jäävät taka-alalle.

Yhteistyötä saduttaen on ....

Saduttaja aloittaa kertomalla miten itse aikoo kuunnella:

"Kerro satu (tai tarina), juuri sellainen kuin haluat.

Minä kirjoitan sen ylös sana sanalta, niin kuin sinä sen kerrot.

Kun satu on valmis, minä luen sen sinulle,

jotta voit korjata sitä, mikäli haluat."

Sadutusmenetelmää käytettäessä ei ennakoida eikä ohjata keskustelun kulkua. Kertomusta ei myöskään arvioida. Kertoja päättää itse, mistä ja miten hän haluaa kertoa. Hän päättää myös siitä, mitä hän haluaa jättää sanomatta. Saduttaminen perustuu ajatukseen, että jokaisella iästä, sukupuolesta, kulttuurista, koulutustasosta tai vammaisuudesta huolimatta, on sanottavaa ja että jokainen, myös pieni lapsi ja iäkäs vanhus osaavat pukea ajatuksensa sadun tai tarinan muotoon.

Saduttaa voi kaksin tai ryhmässä, intiimissä tilanteessa tai julkisella paikalla. Sadutus yhdistää ja lähentää, se rohkaisee ja lohduttaa. Sadutuksen avulla ihmiset löytävät keskinäisistä suhteistaan usein yllättävää syvyyttä. Sadutus pysäyttää kiireen ja auttaa keskittymään olennaiseen, sanoihin ja sanojen välissä olevan hiljaisen puheen viesteihin. Sadutusmenetelmän voima piilee siinä, että saduttaja ja kertoja asettuvat hetkeksi samalle aaltopituudelle, ikiaikaisten sadunkertojien tavoin vapaasti soljuvan tarinan vietäviksi mielikuvien ja toden rajamaille.

Sadutus on vuorovaikutustapahtuma, jossa saduttaja pääsee toisen ihmisen sisäisen dialogin osapuoleksi. Menetelmä perustuu siihen, että jokaisella on omia kokemuksia ja niistä muodostunutta erityistä tietoa, jota kellään muulla ei ole. Kun vuorovaikutus sadutuksessa on arvioinnista vapaa, se antaa mahdollisuuden kertojalle asettaa sanansa niin, että ne aidosti heijastavat hänen omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

Liisa Karlsson on myös kehittänyt sadutusta. Hän on osoittanut väitöskirjassaan (2000) ja muissa tutkimuksissa (mm. 1999, 2003, 2009), että sadutuksen avulla keskustelukulttuuria voidaan muuttaa demokraattisemmaksi. Hiljaiset saavat äänensä kuuluviin ja puheliaat kiinnostuvat kuuntelemisesta. Sadutettavat tutustuvat toisiinsa uudelta pohjalta. Saduttamisella on ryhmäännyttävä vaikutus, jota voidaan hyödyntää lähipiirissä mutta myös kansainvälisesti. Tietoisuus vieraista kulttuureista ja elintavoista syvenee maitten välisillä satusilloilla. Tästä ovat esimerkkinä suomalaisten, palestiinalaispakolaisten, kirkuklaisten ja srilankalaisten lasten omien satujen kirjeenvaihtokumppanuus Kissah Wa Tawasul (Libanon), Prdi Chirok (Kirkuk) ja Lotus Hill – vammaisten lasten kuntoutushanke Baddegamassa (Sri Lanka). Sadutus on osoittautunut toimivaksi tutkimuksen aineistontuottamisen menetelmäksi (Karlsson 2010).

Sadutusmenetelmää on käytetty yli kolmekymmentä vuotta, esimerkiksi seuraavissa maissa: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Saksa, Britannia, Libanon, Palestiina, Irak, Sri Lanka, Bangladesh, Nepal, Kiina, Australia, Yhdysvallat, Ecuador, Brasilia, Etelä-Afrikka, Namibia, Sambia, Swazimaa, Kenia, Uganda ja Etiopia.

Menetelmää on sovellettu eri-ikäisten ihmisten parissa kodeissa, neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, kerhoissa, taidekasvatuksessa, sairaaloissa, vanhainkodeissa ja taidenäyttelyissä, lasten kesken ja aikuisten työkokouksissa, koulutuksessa ja terapiatyössä, vammaisten hoidossa, vanhustyössä, kansainvälisyyskasvatuksessa ja solidaarisuustyössä.