Saatananpalvonta

Saatananpalvonta viittaa saatanan tai yleensä henkilöllistyneen pahuuden palvontaan. Saatananpalvontaa ei pidä sekoittaa satanismiin, joka on saatanaan liittyviä symboleja käyttävä hedonistinen uskonnollinen oppi.[1]

Tutkimus

Niin sanottua saatanapaniikkia arvostelleiden tutkijoiden mukaan länsimaissa on kristillisessä kulttuuripiirissä 1970-luvulta lähtien ylläpidetty noitavainotyyppistä satanismipaniikkia yhteisöjen vihamielisyyden varoventtiilinä. Saatanahysterian avulla on pidetty yllä yhteisöjen omaksumaa moraalijärjestelmää. Yleinen epävarmuus ja näkymättömät uhkakuvat on liitetty saatanaan.[2]

Suomessa Merja Hermonen julkaisi uskontotieteen alan väitöskirjan Pimeä hehku: Saatananpalvonta ja satanismi 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa vuonna 2006.

Suomalaisissa tiedotusvälineissä rakentunutta kuvaa saatananpalvonnasta on tutkinut muun muassa uskontotieteilijä Titus Hjelm vuonna 2005 ilmestyneessä väitöskirjassaan Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta. Hjelmin väitöskirjassa käy ilmi muun muassa, kuinka herätyskristilliset piirit olivat mukana yhdessä median kanssa synnyttämässä 1990-luvun alun saatananpalvontailmiötä: suurin osa median haastattelemista saatananpalvonnan asiantuntijoista olivat herätyskristillisiä.[3]

Tutkijoiden mukaan satanismia on Suomessakin lähestytty lähinnä uskonnollisesta (kristillisestä) tai uskonnollistavasta näkökulmasta.[4]

Lähteet
  • Hermonen, Merja: Pimeä hehku: Satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 64. Helsinki: Loki-kirjat, 2006. ISBN 951-825-039-1.
  • Hjelm, Titus: Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 55. Helsinki: Yliopistopaino: Nuorisotutkimusverkosto, 2005. ISBN 951-570-619-X.

Viitteet
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Hermonen 2006, s. 34.
  3. http://www.helsinki.fi/tutkimus/tiedeuutiset/2005/vk26.shtml
  4. Hjelm 2005; Hermonen 2006, s. 34.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.