Saarnaajan kirja

Koheleth on ollut perinteinen kuningas Salomon nimitys. Myös kirjan kirjoittaja itse esittää itsensä kuningas Daavidin poikana, Israelin kuninkaana Jerusalemissa (Saar. 1:1, 12, 16; 2:7, 9). Hän antaa ymmärtää olevansa filosofi mahtavan hovin keskellä. Kuvaus sopii ainoastaan Salomoon, sillä hänen seuraajansa Jerusalemissa olivat ainoastaan Juudan kuninkaita.

Tämän vuoksi perinteiset rabbiiniset ja varhaiset kristilliset tulkinnat ovat laittaneet kirjan Salomon nimiin, jonka hän kirjoitti vanhalla iällä, kun taas nuorena hän kirjoitti Laulujen laulun ja keski-ikäisenä Sananlaskut. Toinen, mutta vaihtoehtoinen perinne, on yhdistänyt Sananlaskut ja Saarnaajan Hiskiaan. Kummastakaan tapauksesta ei ole varmuutta.

Jotkut nykyiset kriittiset tutkijat ovat kuitenkin hylänneet nämä käsitykset, ja pitävät kirjaa pseudepigrafisena perinteenä argumentoiden ja heidän näkemyksen mukaan Saarnaajan kirja kirjoitettiin vasta noin vuonna 250 eaa., ja sen kirjoittaja oli ei-hellenistinen älykkö Jerusalemin toisen temppelin ympäristössä. Kirja on kirjoitettu varmuudella ennen vuotta 180 eaa., sillä Jeesus Siirakin poika lainaa kirjaa usein enemmän kanonisena kuin oman aikansa tuotteena. Nämä tutkijat ovat yleisesti esittäneet vuosia 300 luvun eaa. ja 150 eaa. väliltä.

Saarnaajan kirjan heprea ei ole Salomon ajalle tyypillistä hepreaa, ja kirja sisältää sanoja, jotka on lainattu muista kielistä, kuten aramean ja persian kielistä. Näiden kielien vaikutus on tyypillistä myöhemmällä heprean kielelle, ja vaikutuksen oletetaan alkaneen sen jälkeen, kun babylonialaiset valtasivat Jerusalemin vuonna 587 eaa.

Näiden kielien käyttö saattaisi kuitenkin olla myös kirjoittajan tekemä viittaus Salomon laajaan kielitaitoon, jonka hän oli saanut kansainvälisen kaupan ja elinkeinojen kehittäjänä, sekä hänen hoviinsa kaukaa maailman eri puolilta matkustaneilta arvohenkilöiltä ja muilta kaukaisilta kontakteilta (1 Kun. 4:30, 34; 9:26–28; 10:1, 23, 24).

Saarnaajan päämääränä on selvittää, kuinka voi varmistaa itselle hyödyllisen elämän.

Saarnaajan mielestä kaikki saavutukset elämässä tuhoutuvat kuoleman välttämättömyyden edessä. Siksi Saarnaaja päättelee, että elämä (ja kaikki) on mieletöntä. Tämän johtopäätöksen seurauksensa Saarnaaja neuvoo lukijoitaan ottamaan elämästä kaiken irti, tarttumaan hetkeen, sillä ihminen ei voi olla varma huomispäivästä. Johtopäätöstä on usein verrattu epikurolaisuuteen. Saarnaajalle se on vain ilmiselvä lopputulos, koska hän epäonnistuu löytämään mielekkyyttä olemassaololle.

Johtopäätös kiteytyy Saarnaajan kirjan alussa olevassa tunnetussa lauseessa:

»Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta![3]»

Sana הבל, hebel, joka on käännetty "turhuudeksi" merkitsee kirjaimellisesti "höyryä" tai "henkäystä". Saarnaaja käyttää sitä metaforanomaisesti, ja sen tarkasta merkityksestä on väitelty paljon. Nykykielessä turhuus voi viitata turhamaisuuteen, ja tällöin se menettää alkuperäisen yhteyden tyhjyyteen. Muita käännöksiä voisivat olla "mielettömyys", "merkityksettömyys", "absurdius" tai "ohikiitävyys".

Latinaksi lause tunnetaan muodossa Vanitas vanitatum et omnia vanitas.

Saarnaajan kirjan tunnetuimpia osia on sen kolmannen luvun alussa oleva runo, joka alkaa sanoilla:

»1 Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

2 Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

3 aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa [...][4]»

Saarnaajan kirja käyttää ilmaisua haelohim, "Jumala", 32 kertaa. Sekä juutalaiset että kristillinen kirkko ovat aina katsoneet, että kirja on kirjoitettu Kaikkivaltiaan inspiroimana, ja niin se on aina katsottu osaksi pyhää kaanonia.

Saarnaajan kirja on myös harmoniassa muiden Raamatun kirjojen kanssa silloin, kun kirjat käsittelevät samoja aiheita. Kirja on Ensimmäisen Mooseksen kirjan kanssa samaa mieltä siitä, että ihminen on luotu maan tomusta, ja että häneen on puhallettu eläväksitekevä henki (Saar. 3:20, 21; 12:7; 1 Moos. 2:7; 7:22; Jesaja 42:5). Saarnaaja on yhtä mieltä myös siitä, että ihminen luotiin täydelliseksi ja täydelliseen maailmaan, mutta että ihminen valitsi omasta tahdostaan Jumalan tahdon vastustamisen (Saar. 7:29; 1 Moos. 1:31; 3:17; 5 Moos. 32:4, 5). Saarnajaa myös pitää Jumalaa luojana (Saar. 12:1; 1 Moos. 1:1), sekä yhtyy muun Raamatun näkemyksiin ihmisen tilasta kuoleman jälkeen (Saar. 9:5, 10; 1 Moos. 3:19; Ps. 6:5; 115:17).

Uudessa testamentissa on joitakin selviä viittauksia Saarnaajan kirjaan. Roomalaiskirjeen jae 8:20 on tunnetuin lainaus: "Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut", jossa "turhuus" esitetään kreikan kielen sanalla, jota Septuagintassa vastaa Saarnaajan käyttämä hebel.

• Raamattu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
  • Saarnaajan kirja (1992)
  • Saarnaaja (1933)
• Saarnaajan kirja. Suomenkieliset käännökset (1992, 1933 ja 1776), useita muita käännöksiä sekä hepreankielinen alkuteksti (Biblia Hebraica). Uskonkirjat.net.

• Gietmann, Gerhard: Ecclesiastes Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
• Jastrow, Morris, Jr. & Margoliouth, David Samuel: Ecclesiastes. Jewish Encyclopedia. 1906. (englanniksi)
• Koskenniemi, Erkki & Hujanen, Pasi & Kiviranta, Pekka: Saarnaaja – syvyyksien luotaaja. SLEY:n raamattuluennot.