Saariston vapaajoukko

Kun Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjästä 6. joulukuuta 1917, tiedot talvisessa saaristossa Ahvenanmaalla ja etenkin Turunmaalla kulkivat hitaasti ja epävarmasti lähinnä kuriiripostin ja puhelimen avulla. Turunmaalaiset papit ja opettajat ryhtyivät kokoamaan vapaaehtoisjoukkoja muun muassa Nauvossa, mutta saaristolaisilla ei juuri ollut sotilasvarusteita. Nauvon Lohmin saaren kasarmirakennuksessa oli komppanian verran venäläisiä täysissä aseissa. Saaristolaiset kokoontuivat alkuvaiheessa syrjäiseen Iniöön. Sieltä saaristolaisten joukko päätti siirtyä kohti punaisten käsissä olevaa mannermaata pohjoisesta.[2]

Turusta vetäytyneistä valkoisista koostuneet Uudenkaupungin suojeluskunnan joukot johtajanaan eversti V. J. Forsell kohtasi vapaaehtoisjoukot Kustavissa. Ryhmä oli jo vetäytymässä Ahvenanmaalle, kun samaan aikaan punaiset lähestyivät muun muassa Loimaan suunnalta ja Katanpään linnakkeen venäläiset olivat alkaneet ammuskella umpimähkään peläten suomalaisten valtaavan kasarmin. Saariston vapaajoukko liittyi heihin, ja he yhdessä päätyivät länteen aina Vårdöhön saakka Turunmaan saariston ollessa punaisten sekä venäläisten käsissä.[2]

Samanaikaisesti Ahvenanmaalla oli kuitenkin käynnissä Saksan ja Ruotsin maihinnousu. Ahvenanmaalla oli kuitenkin kerätty nimilistoja ruotsalaisen suojelun puolesta ja ruotsalainen sotilasosasto lähetettiin Eckerön redille. Koska osoittautui, ettei väkivaltaisuuksia esiintynyt, Ruotsi ja Venäjä sopivat, että venäläisten vetäytyessä Ahvenanmaalle tulleet suomalaiset sotilaat riisuttiin aseista ja siirretiin Haaparannan kautta takaisin Suomeen. Sopimus tehtiin Ahvenanmaan punaisten hävittyä Godbyn taistelun. Venäjä oli aiemmin uhannut tulittaa Maarianhaminaa tykein, ja Ruotsi oli vastannut ryhtyvänsä sotatoimiin, jos Venäjän uhkaus toteutuisi. Pääosin ruotsinkielisenä Vårdöhön piiloutunut Saariston vapaajoukko ei joutunut poistumaan punaisten mukana.[2]

Vapaajoukko sai mukaansa Saksassa koulutettuja jääkäreitä, jotka olivat saapuneet saarelle sukellusveneellä ja jotka johtivat siellä Ahvenanmaan vapaajoukkoa.Jääkärivääpeli Karl Granit sai johtaakseen kolmannen komppanian ja myöhemmin reservin kapteeni Karl Sundberg sai johtaakseen saman komppanian kiväärijoukkueen. Kolmas Ahvenanmaalla vapaajoukkoon liittynyt jääkäri oli Feldmeister Fredrik Wikström, joka ryhtyi johtamaan toista komppaniaa.[3][4]

Tilanne muuttui kevättalvella, kun Saksa puuttui asioiden kulkuun muun muassa Mannerheimin neuvottelujen seurauksena. Mecklenburgilainen jääkäripataljoona 14 (saks. Mecklenburgisches Jäger-Bataillon Nr. 14) miehitti Ahvenanmaan ja otti Saariston vapaajoukon koulutukseensa ja vahvuuteensa Vårdössä. Maaliskuun 18. päivänä 1918 pataljoona lähti kohti Manner-Suomea. Korppooseen asti valtaus kävi helposti, mutta Nauvossa punaiset tekivät aluksi vastarintaa. Joukko siirtyi Paraisten kautta Turkuun. Tässä vaiheessa valkoiset suomalaiset jääkärit ja suojeluskuntalaiset olivat jo vallanneet Tampereen, ja saksalaisten pääjoukko oli noussut maihin Hangossa.[2] Vapaajoukko vangitsi Turkuun jääneitä punaisia ja sellaisiksi epäiltyjä. Heidät vangittiin Tarkk'ampujain kasarmille; vankeja on voinut olla jopa 3 300. Vankien muistoksi paljastettiin muistomerkki vuonna 1994, jolloin Työväen sivistysliitto juhli 75-vuotispäiväänsä. Muistomerkin suunnitteli Turun piirustuskoulun rehtori Ismo Kajander.[5]

Saariston vapaajoukon muistomerkki - paljastettu elokuussa 1938 Pensarin saarella.

Huhtikuun lopulla vapaajoukon päälliköksi tuli ruotsalainen kreivi Carl August Ehrensvärd, jonka tilille on laitettu muun muassa Lounais-Suomen teloitusaalto.[6] Saariston noin 250 miehen vapaajoukko sai Turussa täydennystä, marssi 21. huhtikuuta Loimaalle 800 miehen vahvuisena ja Ernst Linderin komennossa Forssaan, jossa pakenevat punaiset tekivät jonkin verran vastarintaa. Riihimäellä osasto kohtasi saksalaisten pääjoukon. Punaisten antauduttua vapaajoukko osallistui Mannerheimin johtamaan katselmukseen Helsingissä ja hajaantui 23. toukokuuta 1918.[2][7]

Vapaajoukon kunniaksi pystytettiin 14. elokuuta 1938 muistomerkki Pensarin saarelle, jossa 1920- ja 30-luvuilla oli suojeluskuntien ja lottaliikkeen leiritoimintaa.[8]

• Nauvon taistelussa kaatuneiden saksalaisten muistomerkki (saksaksi)
• Saariston vapaajoukon juhlat Nauvon Pensarissa, Hakkapeliitta, 23.08.1938, nro 34, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot