Saaristolaivasto

Kaleeri oli ikivanha alustyyppi, jonka Pietari Suuri toi Pohjolaan. Se pystyi sekä soutamaan että purjehtimaan. Se oli aluksi saaristolaivaston tärkein alustyyppi. Kaleerilla oli kuitenkin kolme suurta heikkoutta, jotka tekivät siitä epäsuositun:

1. Heikko tykistö. Kaleerin tykistö oli sijoitettu keulaan joten se käsitti vain pari kolme tykkiä.
2. Suuri miehistö. Kaleerilla oli noin 250 miestä, joista suurin osa soutajia. Tämä aiheutti ongelmia huollolle.
3. Kömpelyys. Kaleerin merikelpoisuus oli huono, mikä heikensi avomerikäyttöä.

Syiden seurauksena kaleerien käyttö rajoittui kuljetustehtäviin ennen Kustaan sotaa, jossa ne kuitenkin havaittiin yllättävän hyödyllisiksi ja ne ottivat osaa kaikkiin tärkeimpiin taisteluihin.

Fredrik Henrik af Chapman

Pääartikkeli: Saaristofregatti

Uusimaa luokan saaristofregatti Ingeborg

Saaristo- eli soutufregatilla tarkoitetaan Fredrik af Chapmanin Augustin Ehrensvärdin aloitteesta suunnittelemia uusia laivatyyppejä, joilla haluttiin korvata kaleerit. Niiden suunnittelun lähtökohtana olivat Venäjällä Välimeren shebekkien pohjalta rakennetut alukset, jotka kuitenkin todettiin liian suojattomiksi.

Saaristofregatit otettiin käyttöön Pommerin sodan kokemusten seurauksena. Ne olivat liikkuvampia kuin kaleerit. Lisäksi niiden tulivoima oli huomattavasti suurempi, sillä niiden tykit olivat laidoilla kuten linjalaivoissa. Myös miehistö oli pienempi kuin kaleerissa. Ehrensvärd sijoitti saaristofregatit Viaporiin, kun taas kaleerit oli sijoitettu Tukholmaan.

Saaristofregattien neljä laivatyyppiä olivat Suomen maakuntien mukaan nimettyjä: uusimaa (udenma), hämeenmaa (hämmema), turunmaa (turkoma) ja pohjanmaa (påjama).

Tykkisluupit olivat saaristolaivaston pienimpiä aluksia. Ne olivat soutualuksia, mutta niissä oli myös raakapurje purjehtimista varten. Tykkisluuppien aseistuksena oli yksi tai kaksi tykkiä perässä tai keulassa.

Kustaa III:n sodassa tykkisluuppien hyvät ominaisuudet huomattiin ja niitä rakennettiin runsaasti lisää.

Tykkijollat olivat pieniä purjeveneitä, joiden aseistuksena oli yksi perään asetettu kanuuna. Myös tykkijollia rakennettiin runsaasti sodan aikana.

Sodan sytyttyä 1788 Ruotsin tykkisluupit aloittivat sotatoimet hyökkäämällä venäläisten kaleerien kimppuun Haminassa. Anjalan liiton jälkeen sotatoimet kuitenkin puuroutuivat. Venäläisten johto käytti tilannetta hyväkseen, ja elokuussa venäläinen laivasto-osasto saartoi Hankoniemen. Kuningas lähetti Michael Anckarswärdin johtaman osaston murtamaan saartoa. Tämän tykkisluupit aiheuttivat venäläisille niin paljon tappioita, että he vetäytyivät lokakuussa.

Seuraavana vuonna venäläiset uusivat saartonsa, tällä kertaa Porkkalassa. Ruotsin joukot kärsivät tappioita, mutta venäläiset vetäytyivät jälleen talven ajaksi.

Samaan aikaan Kymijoen itäisten suuhaarojen edustalla käytiin Ruotsinsalmen I meritaistelu. Ruotsalaisten itäistä laivastoa komensi Carl August Ehrensvärd. Taistelu päättyi Ruotsin joukkojen tappioon.

Toukokuussa kuninkaan itsensä johtama saaristolaivasto teki hyökkäyksen Haminaan. Ruotsalaiset voittivat taistelun selvästi. Haminaa ei edelleenkään kyetty valtaamaan.

Tämän jälkeen saaristo- ja avomerilaivasto hyökkäsivät yhdistynein voimin Koivistolle ja Viipurinlahdelle. Mitään ratkaisevaa menestystä ei saavutettu. Sen sijaan venäläiset saartoivat laivaston Viipurinlahdelle.

Lopulta Ruotsin laivaston oli pakko murtautua ulos. Tätä ulosmurtoa kutsuttiin Viipurin kujanjuoksuksi. Viipurin kujanjuoksussa kärsittiin paljon tappioita, ja avomerilaivasto joutui jälleen pois pelistä.

Saaristolaivasto asettui puolustusasemiin Ruotsinsalmen lähettyville. Se voitti venäläiset Ruotsinsalmen II meritaistelussa. Tämä mahdollisti rauhan solmimisen.

Viimeisen kerran saaristolaivasto otti osaa sotatoimiin Suomen sodassa vuosina 1808–1809.

Kun Viapori antautui jo toukokuussa 1808 joutui siellä talvehtinut huomattava osa saaristolaivastosta venäläisten käsiin. Merkittävimmät aluksista olivat kaksi hämeenmaata, Styrbjörn ja Hjalmar. Venäläiset ottivat ne omaan käyttöönsä, joskin Styrbjörn tuhoutui jo samana purjehduskautena Lövön kahakassa Jungfrusundissa.

Loput venäläisten haltuun ottamat saaristolaivaston alukset palvelivat aina Oolannin sotaan, jonka jälkeen ne hiljalleen poistuivat käytöstä. Ruotsin laivastolle jääneet soutufregatit poistuivat luonnollista tietä, koska niitä ei enää rakennettu lisää hävityn sodan jälkeen.