Saaristolaisleipä

Saaristolaisleipä on musta ja tiivis hapanimeläleipä, jota valmistetaan perinteisesti Suomen lounaisrannikolla ja -saaristossa. Se on tavallisesti tiilenmuotoinen ja leivotaan piimästä tai vedestä, kaljamaltaista, rukiista ja siirapista.[1][2] Ahvenanmaalainen mustaleipä on hyvin samantapainen mutta muodoltaan pyöreä ja litteä leipä.[2]

Saaristolaisleipää.

Saaristolaisleipää voi ostaa nykyään useimmista suurista kaupoista koko Suomessa mutta syntysijoillaan Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla sitä saa pienistä lähikaupoistakin. Se säilyy pitkään, jopa kuukausia, mikä on ollut tärkeä ominaisuus pitkillä purjehdusmatkoilla, joilla leipä on ollut muonituksen perusta.[1][2]

Saaristolaisleivän historiaa ei juurikaan tunneta. Sen arvellaan saaneen vaikutteita saksalaisesta tummasta leivästä, jota hansakauppiaat toivat Suomeen 1600-luvulla. Toisaalta Lounais-Suomessa on leivottu aikaisemmin saaristolaisleivän tapaista varileipää, joka on makeutettu imelletyillä maltailla sokerin tai siirapin sijaan.[3] Saaristolaisleivän valmistus kestää nykyisillä, hiivaa hyödyntävillä resepteillä joitakin tunteja mutta perinteisellä tavalla siihen kului kolme päivää: ensimmäisenä päivänä leivottiin hapantaikina ja toisena siihen lisättiin imellettyä taikinaa ja oluenpanosta jäänyttä mäskiä. Kolmantena päivänä leivät lopulta paistettiin ja jätettiin vielä yön ajaksi jäähtyvään uuniin imeltymään.[1]

Aiheesta muualla

Lähteet

  1. Varsinais-Suomen saaristolaisleipä 1.10.2022. Maa- ja kotitalousnaiset. Viitattu 20.11.2022.
  2. Simola, Sami: Leivistä mustin (Maksumuurin takana) Helsingin Sanomat. 9.7.2009. Viitattu 23.11.2022.
  3. Saaristolaisleivän tarkka historia on pimennossa Kaupunkimedia Aamuset. 23.5.2015. Viitattu 20.11.2022.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.