Saamelaisveri
Saamelaisveri (ruots. Sameblod, eteläsaameksi Saemien vïrre[1]) on Ruotsissa vuonna 2016 valmistunut elokuva. Suomessa sen ensi-ilta oli syksyllä 2017. Saamelaisveri on ensimmäinen eteläsaamenkielinen täyspitkä elokuva, toisena kielenä elokuvassa on ruotsi. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on Amanda Kernell, ja pääroolia esittää Lene Cecilia Sparrok.[2]
Saamelaisveri | |
---|---|
Sameblod / Saemien vïrre | |
![]() |
|
Ohjaaja | Amanda Kernell |
Käsikirjoittaja | Amanda Kernell |
Tuottaja | Lars G. Lindström |
Säveltäjä | Kristian Eidnes Andersen |
Kuvaaja | Sophia Olsson |
Leikkaaja | Anders Skov |
Tuotantosuunnittelija |
Olle Remaeus Ebba Forstenberg |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | |
Tuotantoyhtiö | Nordisk Film Production Sverige |
Levittäjä |
Hulu iTunes |
Ensi-ilta | 2017 |
Kesto | 107 min |
Alkuperäiskieli | |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Saamelaisveri kertoo takauman avulla 14-vuotiaasta eteläsaamelaistyttö Elle Marjasta 1930-luvun Ruotsissa[3]. Elle Marja on poronhoitajaperheen lapsi, joka lähetetään pikkusiskonsa Njennan (Mia Erika Sparrok) kanssa sisäoppilaitokseen. Siellä tyttöjä nöyryytetään saamelaisuutensa vuoksi ja pakotetaan puhumaan vain ruotsia. He joutuvat myös rotubiologisten tutkimusten kohteeksi. Elle Marja alkaa hävetä taustaansa ja päättää kaikin tavoin ruotsalaistua. Hän haluaa opiskella opettajaksi ja karkaakin tätä varten Uppsalaan, missä asiat eivät kuitenkin mene suunnitelmien mukaan.[4][5]
Elokuva on saanut useita palkintoja, muun muassa vuoden 2017 Göteborgin elokuvajuhlien parhaan pohjoismaisen pitkän elokuvan palkinnon ja Euroopan parlamentin Lux-palkinnon.[6][5]
Näyttelijöitä
Lene Cecilia Sparrok | … | Elle Marja |
Mia Erika Sparrok | … | Njenna |
Maj Doris Rimpi | … | Christina / Elle Marja aikuisena |
Hanna Alström | … | opettaja |
Julius Fleischanderl | … | Niklas |
Katarina Blind | … | äiti Anna |
Lillie Sparrok | … | isoäiti |
Tom Kappfjell | … | isoisä |
Katso myös
Lähteet
- Saemien vïrre Svenska Filminstitutet. Viitattu 23.6.2020. (eteläsaameksi)
- Sameblod – den första sydsamiska långfilmen sverigesradio.se. Viitattu 23.6.2020. (ruotsiksi)
- Olsson, Sofia: Recension: Strålande om Sverige och Sápmi i ”Sameblod” SVT Nyheter. 1.3.2017. Viitattu 9.8.2020. (ruotsiksi)
- Saamelaisveri elokuvauutiset.fi. Viitattu 23.6.2020.
- Saamelaisveri-elokuvan tähdet ovat väsyneitä stereotypioihin: "Olen... Ilta-Sanomat. Viitattu 23.6.2020.
- "Saamelaisveri" ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi Yle. Viitattu 23.6.2020.