Sa'd Zaghlul

Sa'd Zaghlul syntyi heinäkuussa 1857 Ibyanahissa Niilin suiston alueella Egyptissä.[1] Hänen perheensä kuului Egyptin maaseudun arabiankieliseen keskiluokkaan.[2] Koulutuksensa hän sai al-Azharin yliopistossa Kairossa ja Egyptin lainopillisessa koulussa.[1]

Zaghlul alkoi toimia Egyptin kansallisessa liikkeessä 1880-luvulta lähtien ja hän tuli pidätetyksi Egyptin Urabi-kapinan yhteydessä. Zaghlulin poliittinen ura eteni nopeasti kapinan jälkeen.[2] Hänestä tuli vetoomustuomioistuimen tuomari vuonna 1892 ja vuonna 1895 hän meni naimisiin tuolloisen pääministeri Mustafa Paša Fahmin tyttären kanssa. Vuonna 1906 hänestä tuli opetusministeriön johtaja ja oli mukana perustamassa Hizb al-Ummah-puoluetta.[1] Nimitys opetusministeriksi tehtiin egyptiläisten nationalistien lepyttelemiseksi Dinšawain selkkauksen jälkeen. Zaghlulin johdolla arabiasta tuli valtion peruskoulujen opetuskieli. Hän otti usein yhteen brittien kanssa[3] ja häntä on kuvailtu toisinaan ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi. Toisaalta hän oli karismaattinen ja kykeni tasapainoilemaan itsenäisyysliikkeen radikaaleimman ja maltillisimman siiven välillä. Hänellä oli myös toimiva keskusteluyhteys brittien kanssa.[2] Tietyissä nationalistissa piireissä Zaghlulin toiminta nähtiin petturuutena ja yhteistyönä maan miehittäjän kanssa.[1]

Vuonna 1910 Zaghlul siirtyi opetusministeristä oikeusministeriksi. Hän joutui kuitenkin eroamaan vuonna 1912 ajauduttuaan riitoihin Egyptin khediivi Abbas II:n kanssa. Seuraavan vuonna Zaghlul valittiin Egyptin parlamenttiin. Parlamentin valtaoikeudet olivat käytännössä rajalliset, mutta Zaghlul alkoi esittää edustajana kritiikkiä hallintoa kohtaan, mikä paransi hänen kuvaansa egyptiläisten nationalistien keskuudessa.[1] Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä britit tekivät Egyptistä protektoraattinsa vuonna 1914. Maahan julistettiin sotalait ja khediivi Abbas korvattiin ensin sedällään Husain Kamililla ja sittemmin Fuad Ahmadilla. Egyptissä sota merkitsi inflaatiota ja elintarvikepulaa. Tilannetta rauhoitellakseen britit lupailivat arvioida uudelleen Egyptin asemaa sodan jälkeen.[4]

Sa'd Zaghlul (alarivi keskellä) ja Wafd-puolueen edustajia valokuvassa.

Ensimmäisen maailmansodan päättänyt aselepo alkoi marraskuussa 1918.[1] Britit eivät olleet miettineet kovin pitkälle, miten sodanaikaisia lupauksia alettaisiin toteuttamaan. Uudessa tilanteessa niistä oli kuitenkin nyt mahdotonta perääntyä.[4] Nationalistien oli helppo muistuttaa brittejä lupauksistaan ja sodan päättyessä odotukset olivat korkealla. 13. marraskuuta 1918 Zaghlul johti entisten ministerien joukkoa tapaamaan brittien edustajaa Egyptissä Reginald Windgatea. Egyptiläinen delegaatio eli wafd vaati maan täyttä itsenäisyyttä.[2] Delegaation mukaan se oli myös Egyptin kansan todellinen edustaja hallituksen sijaan.[1] Windgate lupasi välittää vaatimukset edelleen Lontooseen, jossa hänen toiminnastaan raivostuttiin-. Brittihallinto ei ollut varautunut lainkaan esitykseen itsenäisyydestä ja Windgate oli saman tien tunnustanut Zaghlulin varteenotettavan neuvotteluosapuolena julkisuudessa ohi virallista hallintoa edustavan pääministerin Husain Rušdi Pašan. Brittien kiistellessä Zaghlul järjestäytyi kannattajineen Wafd-puolueeksi.[2]

Wafd vaati muun muassa tapaamista brittien ulkoministerin kanssa Lontoossa ja Egyptin pääsyä Pariisin rauhanneuvottelujen pöytään. Britit torjuivat molemmat ehdotukset ja niiden sijaan he yrittivät turhaan tukahduttaa nationalistista liikehdintää karkottamalla Zaghlulin Egyptistä Maltalle[2] maaliskuussa 1919. Liikkeen laantumisen sijaan tilanne kärjistyi.[1] Ympäri maata puhkesi väkivaltaisia mielenosoituksia ja mellakoita. Vuosi 1919 osoittautui verisimmäksi vuodeksi Egyptissä sitten Urabi-kapinan päättymisen.[2] Britit korvasivat tilanteen huonontuessa Windgaten Edmund Allenbyllä ja Zaghlulin karkotus päätettiin. Zaghlul osallistui myös Pariisin rauhanneuvotteluihin, vaikka niistä ei mainittavaa tulosta Egyptille ollutkaan. Zaghlulista oli joka tapauksessa tullut egyptiläisen yleisön silmissä kansallissankari.[1]

Tilanne rauhoittui joksikin aikaa Zaghlulin karkotuksen päättämisen jälkeen. Allenbyn suosituksesta britit nimittivät Egyptiin maan asemaa harkitsevan Alfred Milnerin johtaman komission. Zaghlulin johdolla egyptiläiset boikotoivat komission toimintaa. Zaghlul pyrki näin asettumaan ainoaksi mahdolliseksi neuvottelutahoksi brittien kanssa. Milner tapasi Zaghlulin useampaan otteeseen kesällä 1920. Tapaamisten aikana käytyjen neuvottelujen lopputuloksena oli Milnerin taipuminen Zaghlulin jo Windgatelle esittämien vaatimusten kaltaisiin myönnytyksiin. Brittien protektoraatti purettaisiin ja korvattaisiin maiden välisellä liittolaisuudella. Zaghlul itse oli kuitenkin nyt hyvin epäileväinen ja hän uskoi minkä tahansa brittien kanssa solmitun sopimuksen vaarantavan hänen oman asemansa Egyptissä. Niinpä hän palasi Egyptiin tukematta virallisesti mitään sopimusta. Milnerin selvitys julkaistiin tästä huolimatta helmikuussa 1921 ja selvityksessä suositeltiin protektoraatin lakkauttamista ja vaihtoehtoisen sopimuksen neuvottelua egyptiläisten kanssa.[1]

Valokuvassa vuodelta 1924.

Egyptissä Adli Paša Yakanin hallitus yritti saada aikaan sopimusta brittien kanssa. Yritykset osoittautuivat kuitenkin lähes mahdottomiksi, koska Zaghlulilla oli suosionsa takia käytännössä veto-oikeus mihin tahansa sopimukseen. Adli erosi ja Zaghlul esti kannattajineen uuden hallituksen muodostamisen mielenosoituksin. Lopulta Allenby antoi pidätyttää Zaghlulin ja hänet karkotettiin maasta jo toistamiseen[1] Zaghlul oli karkotettuna Seychelleillä, Adenissa ja Gibraltarilla vuoteen 1923 saakka.[3] Britit julistivat Lontoon diplomaattien hankoilun jälkeen protektoraatin päättyneeksi 28. helmikuuta 1922, ja Egypti tunnustettiin itsenäisenä valtiona. Tunnustus oli selvä voitto nationalistiselle liikkeelle, vaikka britit eivät luopuneetkaan esimerkiksi valtaoikeuksistaan Suezin kanavan valvontaan, Egyptin puolustamiseen "suoralta tai epäsuoralta" aggressiolta, vähemmistöjen ja ulkomaiden intressien suojelusta ja Sudanin hallinnasta. Itsenäisyys jäi näin symboliarvostaan huolimatta käytännössä muodolliseksi.[2]

Zaghlul palasi Egyptiin vuoden 1923 perustuslain laatimisen jälkeen.[3] Egyptin sisäpolitiikka leimasi nyt Zaghlulin Wafd-puolueen, Egyptin kuningas Fuadin ja brittien suurlähettiläs Allenbyn kolmitahoinen valtakamppailu. Wafd otti murskaavan voiton tammikuussa 1924 järjestetyissä vaaleissa, jossa se sai edustajainhuoneen 215:ta paikasta 188. Zaghlulista tuli maan pääministeri. Fuad yritti vastata puolueen voittoon määräämällä parlamentin hajotettavaksi, mutta Wafd pystyi suuren kannattajakuntansa avulla vastaamaan yrityksiin suurilla mielenosoituksilla Kairossa. Kuninkaan vaikutusvaltainen liittolainen oli kuitenkin Britannia. Sudanin kuvernööri Lee Stack murhattiin Kairossa marraskuussa 1924. Allenby piti äärinationalistin tekemää murhaa Zaghlulin syynä. Zaghlulilla on tuskin ollut henkilökohtaista osallisuutta murhaan.[2] Hän ei kuitenkaan pääministerinä kyennyt hillitsemään itse aikaisemmin kannustamaansa nationalistista liikehdintää.[1] Allenby antoi egyptiläisille uhkavaatimuksen, jonka mukaan näiden oli maksettava suuret korvaukset ja vetää sotilaansa pois Sudanista. Zaghlul pakotettiin puolestaan eroamaan pääministerin virasta.[2]

Zaghlulin hautarakennus Kairossa.

Zaghlul ei enää sittemmin toiminut merkittävässä poliittisessa virassa.[2] Egyptiin muodostettiin uusi koalitiohallitus, ja Zaghlul tyytyi puhemiehen asemaan. Hän kuoli Kairossa 23. elokuuta 1927.[1] Pitkälti Zaghlulin persoonan varaan rakentunut Wafd menetti sittemmin merkityksensä. Hänen seuraajastaan Mustafa al-Nahhasista ei tullut yhtä arvovaltaista hahmoa.[2] Zaghlulia pidetään joka tapauksessa Egyptin poliittisen itsenäisyyden isänä.[3] Hänen merkityksensä korostui maanviljelijä- ja arabitaustasta, kun perinteisesti Egyptin vaikuttajat olivat yläluokkaisia ja turkkilaisia.[1]