S/S Turso

Helsingin kaupunki tilasi Turson[2] korvaamaan vanhaa ja pienitehoista S/S Herculesta. Sataman liikenteen hoitamisessa uuden hinaajan oli tarkoitus huolehtia laivojen sijoittamisesta laituriin ja irrottamisesta laiturista. Helsingin suurempi jäänmurtaja Otso avustaisi kauppa-aluksia satamasta väylille ja väylistä satamaan sekä avustaisi laivoja myös saaristoväylillä.

Satamalaitos olisi halunnut saada aluksen käyttöönsä jo helmikuussa 1943. Höyrykattilan levyjen toimitusaika oli kuitenkin 12 kuukautta tilauksesta, ja kattilan valmistaminen kestäisi lisäksi kolme kuukautta. Lyhyen rakennusajan pelättiin myös huonontavan työn laatua. Laivan arvioitiin siksi olevan satamalaitoksen käytössä marraskuussa 1943. Telakka oli valmis kiirehtimään laivan rakentamista niin paljon kuin sodanaikaiset olot sallivat.

Sota-ajan aiheuttama raaka-aineiden niukkuus ja käytettävissä olevan työvoiman vähyys viivästyttivät rakentamista niin, että laiva valmistui vasta seuraavan vuoden puolella.[3]

Kaupunginvaltuusto hyväksyi aluksen hankinnan kesällä 1942. Hankintasopimuksen laatimisessa avustivat kaupungin satamakapteeni, merikapteeni Juho Lehtonen ja insinööri K. Albin Johansson. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Johansson suunnitteli murtajan[2], johti sen piirustustöitä ja toimi rakennustöiden valvojana.

Hankintasopimuksen allekirjoittivat kaupungin puolesta satamalautakunnan puheenjohtaja Ivar Lindfors ja satamalaitoksen toimitusjohtaja Kaarle Hoppu. Aluksen hinta oli 16,3 miljoonaa markkaa. Puolet hinnasta maksettiin tilausta tehtäessä, ja vesillelaskun jälkeen maksettiin 25 prosenttia sekä loppusumma aluksen valmistuttua. Maksamattomalle osalle maksettiin indeksin osoittama korko. Turson lopulliseksi hinnaksi tuli 18 483 118 markkaa.

Uudisrakennuksen kastoi Tursoksi Kaarle Hopun puoliso, rouva Saima Hoppu.[3]

Luovutusta edeltäneenä päivänä Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö antoi luvan asentaa Tursoon radiopuhelinlaitteet ja käyttää tätä radioasemaa 10 vuoden ajan. Koska Tursoa käytettiin korvausta vastaan hinauksiin, oli sitä pidettävä kauppa-aluksena. Siksi se merkittiin 18. marraskuuta Helsingin kaupungin alusrekisteriin numerolla 931, Tunnuskirjaimikseen se sai OFGR.

Turson koe- ja luovutusmatkalla 15. maaliskuuta 1944 laivan päällikkönä oli aluksi merikapteeni U. Niemelä.[4] Syväys keulassa oli 3,28 metriä ja perässä 3,65 metriä.

Lähtö Hietalahden telakalta Kruunuvuorenselälle tapahtui kello 10. Aluksen luovutuksen ja lipunvaihdon aikaan kello oli 10.20. Uuden aluksen kunniaksi esitettiin kolminkertainen eläköönhuuto. Koematkan aikana jään paksuus oli 23 senttimetriä, ja jään päällä oli 10–13-senttinen lumipeite. Turso selviytyi jään murtamisesta moitteetta. Kello 11.15 saavuttiin Eteläsatamaan jättämään kutsuvieraat pois aluksesta. Samalla aluksen päällikkyyden otti vastaan Toivo Ilmari Saarinen.

Samassa yhteydessä pidettiin Tursossa kokous, jossa satamajohtaja Hopulle luovutettiin

• laivanrakennustodistus
• 4. maaliskuuta 1944 päivätty koestuspöytäkirja
• 10. maaliskuuta 1944 päivätty koestuspöytäkirja
• mittauskirja
• kompassi- ja valaisintodistus
• ankkuriketjutodistus

Koematkalla telakka lupautui suorittamaan täydennystöitä ja korjaamaan joitakin puutteita. Kello 12 alus kiinnitettiin laivatelakan laituriin. Kaksi seuraavaa päivää kului aluksen kalustamiseen. Turson varsinainen työura alkoi 18. maaliskuuta 1944.

Turson hankintaa perusteltiin paitsi hyvän satamahinaajan tarpeellisuudella myös sataman paloturvallisuutta parantavana hankintana. Helsingin satamissa oli useita sellaisia paikkoja, joissa ei ollut vesijohtoa. Sammutusaluksen avulla tulta vastaan voitaisiin hyökätä meren puolelta.

Koska S/S Hercules oli varustettu sammutusvälineillä, tarvittiin sen korvaajaankin sammutusvälineet. Hercules-hinaajaan oli vuonna 1936 jälkiasennettu höyrypumppu, jonka teho oli 60 m³ tunnissa. Turso päätettiin varustaa vesitykillä, jonka teho oli 200 m³ tunnissa, sekä lisäksi tyhjennys- ja palopumpulla, jonka teho oli 300 m³ tunnissa. Tällä pumpulla pidettäisiin pelastettavana olevaa vuotavaa alusta veden pinnalla.

Helsingin satamalaitoksen palveluksessa Turso oli 15. maaliskuuta – 4. joulukuuta 1944.[5] Tänä aikana alus

• oli kulussa 951 tuntia
• kulutti 575 tonnia kivihiiliä
• käytti 4 kuutiometriä halkoja
• käytti 708 kg voiteluöljyä
• käytti 840 m³ vettä
• avusti 372 alusta
• myi aluksille 411 tonnia vettä[6]
• veloitti palveluksistaan 875 000 markkaa

Taifunin nimikilpi: Taifun (Таифун), kotisatama Leningrad (Ленинград). Kilpi kuvattu Vene 2012 -messuilla Helsingin messukeskuksessa.

Kauppa- ja teollisuusministeriön kauppamerenkulun ohjaus- ja säännöstelytoimikunta määräsi Turson liittoutuneiden (käytännössä Neuvostoliiton) käyttöön Kronstadtiin. Sinne Turso aikarahdattiin 5. joulukuuta 1944 lähtien.[7] Kun Turso aikarahdattiin Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan (Soteva) käyttöön, kaupunki teki meklarisopimuksen Osakeyhtiö John Dahlbergin kanssa. Muun muassa Turson henkilökunnan palkat maksoi meklariyhtiö.

Suomen ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat 17. joulukuuta Turson luovuttamisesta sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Sotevan laivatoimikunnan määräyksestä laiva siirrettiin sopivaksi katsottuun luovutussatamaan. Toimikunnan asettama vastaanottokomitea tarkasti aluksen ja vastaanotti sen Suomen valtiolle. Laivatoimikunta luovutti sitten aluksen edelleen Neuvostoliitolle. Vastaanotto valtiolle ja luovutus tapahtuivat samassa tilaisuudessa.

Laiva oli luovutettava täydessä käyttökunnassa varusteineen ja kalustoineen. Jälki-ikävyyksien välttämiseksi mitään kalustoa ei saanut poistaa aluksesta. Esimerkiksi ruokailuvälineiden, oleskelutilojen kaluston ja vuodevaatteiden tuli olla inventaarion mukaiset. Laiva tuli varustaa polttoaineella ja vedellä Leningradiin suuntautuvaa menomatkaa varten. Vastaanottotarkastuksessa tuli esittää aluksen kansallisuuskirja ja kaikki alusta koskevat asiakirjat, valokuvat, piirrokset, täydellinen kalustoluettelo, selostukset koneistosta ja laitteista sekä selostukset korjauksista.

Turson luovutus tapahtui 8. helmikuuta 1945 Leningradissa. Toukokuussa Soteva maksoi Helsingin kaupungille korvauksena aluksesta 25 miljoonaa markkaa.[7]

Turso avusti Leningradin satamassa ja mursi Nevan jääpatoja vuosikymmenien ajan Taifun-nimisenä. Vuonna 1962 se alkoi käyttää polttoaineenaan öljyä kivihiilen sijasta. Vuonna 1988 mastoa siirrettiin eteenpäin ja pelastuslautta korvasi pelastusveneen.[8] 22 vuotta sen kapteenina oli Andrei Araratov.[9]

Satamajäänsärkijä S/S Turso -yhdistys osti murtajan vuonna 2004 ja entisti sen Pernajan Isnäsissä. Elokuussa 2006 Turso siirrettiin Suomenlinnan telakalle pohjan hiekkapuhallusta ja maalausta varten. Syksyllä 2006 se palasi Hietalahden rantaan. Kesäksi 2008 Turso palautettiin hiililämmitteiseksi.[10]

Yhdistyksen puheenjohtaja ja aluksen päällikkö on Pekka Snellman. Turso vieraili Pietarissa kaupungin 308-vuotissyntymäpäivillä toukokuussa 2011.[9]

• Suomen kauppalaivasto 1944
• Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1942...1945
• Helsingin kaupunginvaltuuston pöytäkirja 17.6.1942, 20 §
• Helsingin satamalautakunnan pöytäkirja 1942 ja 1944
• Helsingin Sanomat 4.8.2006 s. A9 ja 15.8.2006 s. A11
• Turso palasi kotiin. Satamajäänsärkijä Turso 1944–2008. Satamajäänsärkijä S/S Turso yhdistys r.y., Helsinki 2008.

• Turson kotisivut
• Sotakorvausalus Turso palasi hetkeksi Nevalle 29.5.2011. Turun Sanomat. Viitattu 29.5.2011.