SS-divisioona Totenkopf

Pääartikkeli: SS-Totenkopfverbände

Hitler antoi lokakuussa 1939 luvan perustaa kolme SS-divisioonaa. SS-VT rykmenteistä perustettiin Verfügungs-divisioona, järjestyspoliisista muodostettiin Polizei-divisioona ja keskitysleirien vartijoista (saks. SS-Totenkopfverbände) Totenkopf, joka perustettiin 16. lokakuuta 1939 Dachaussa. Divisioonan komentajaksi määrätty Theodor Eicke perusti kolme motorisoitua jalkaväkirykmenttiä. Tykistörykmentti muodostettiin pääosin SS Heimwehr Danzigin henkilöstöstä. Himmler muodosti kullekin rykmentille täydennyspataljoonan keskitysleirien vartiointijärjestelmän osaksi. Samoin kullakin pataljoonalla oli täydennyskomppania.

Divisioona kuului Ranskaan hyökänneen armeijaryhmä A:n reserviin. Se sai määräyksen ryhmittyä keskitysalueelleen Belgian rajalle 12. toukokuuta. Eicke sai 14. toukokuuta määräyksen valmistautua divisioonansa kanssa hyökkäämään, kun armeijaryhmä A aloitti hyökkäyksen, jolla oli tarkoitus murtaa Maasin linja. Vasta 17. toukokuuta divisioona liitettiin armeijaryhmä A:n ensilinjaan.[1]

Aamulla 19. toukokuuta Eicke vastaanotti käskyn, jonka mukaan hänen divisioonansa tuli valmistautua torjumaan mahdollinen pohjoisesta tehtävä vastahyökkäys. Pian ensimmäisen käskyn jälkeen XV panssariarmeijakunta antoi käskyn siirtyä Le Cateauxiin, jossa Rommelin johtama 7. panssaridivisioona oli kohdannut lujaa vastarintaa. Eicke lähetti 1. jalkaväkirykmentin vahvennettuna panssarintorjuntakomppanialla ja kenttätykistöpatterilla. Osasto oli divisioonan ensimmäinen yksikkö, joka osallistui taisteluihin. Cambrain alue oli puhdistettu liittoutuneiden joukoista 20. toukokuuta mennessä, ja samanaikaisesti oli saatu 16 000 sotavankia ja takavarikoitu runsaasti kalustoa.[2]

Eicken divisioona siirrettiin XXXIX armeijakuntaan, kun saksalaiset saavuttivat Kanaalin rannikon. He saivat käskyn edetä länteen eteläpuolellaan 8. ja pohjoispuolellaan 7. panssaridivisioona. Tarkoituksena oli estää pohjoispuolelle eristettyjen liittoutuneiden joukkojen palaaminen linjan eteläpuolelle Ranskan armeijan yhteyteen.[3]

Kun liittoutuneet aloittivat vastahyökkäyksensä, brittiläisen siirtoarmeijan Matildat jyräsivät Arrasin taistelussa kaksi divisioonan panssarintorjuntakomppaniaa ja kolmaskin komppania kärsi merkittäviä tappioita. Brittien hyökkäys saatiin lopulta pysäytettyä tykkien suorasuuntaustulella ja syöksypommittajien avulla. Yhden päivän taistelussa divisioonasta kaatui 39 miestä, 66 haavoittui ja kaksi katosi.[4]

Divisioona kärsi Ranskassa noin kymmenen prosentin tappiot. Himmler poisti Totenkopfin "yksinoikeuden" leirien vartioiden käyttämiseen henkilöstötäydennyksenä, kun sotatoimet olivat päättyneet. Sen jälkeen vartijat olivat käytettävissä kaikkien SS-divisioonien täydennysmiehinä.

Kesäkuussa 1941 Operaatio Barbarossa alkoi, ja divisioona eteni pohjoisen armeijaryhmän mukana Baltiaan. Baltiassa se taisteli, kunnes divisioona siirrettiin uudelleen organisoitavaksi Etelä-Ranskaan lokakuussa 1942. Divisioona muutettiin 9. marraskuuta panssarikrenatööridivisioonaksi (saks. SS-Panzergrenadier-Division Totenkopf).

Divisioona muutettiin edelleen panssaridivisioonaksi (saks. 3. SS Panzer-Division "Totenkopf") 21. joulukuuta 1943. Sodan lopun se taisteli itärintamalla. Vuonna 1945 divisioona siirrettiin Unkariin.

Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta 1945, mutta taistelu Berliinistä jatkui 2. toukokuuta saakka. Pohjoisessa ja lännessä olleet joukot antautuivat Montgomerylle 4. toukokuuta. Länsiliittoutuneet ottivat vastaan Saksan antautumisen Rheimsissä 7. toukokuuta. Seuraavana päivänä Neuvostoliitto vastaanotti antautumisen, ja se astui voimaan kaikkialla 9. toukokuuta. Divisioonan viimeinen komentaja Hellmuth Becker divisioonineen yritti antautua Yhdysvaltain 3. armeijalle. Antautuminen hyväksyttiin sillä ehdolla, että Totenkopf-divisioona riisuu aseista Mauthausenin keskitysleirin vartijat. Beckerin miehet toteuttivat määrätyn ehdon ja luovuttivat aseensa yhdysvaltalaisille. USA:n joukot luovuttivat heidät edelleen neuvostoliittolaisille. Antautuneet kuljetettiin heti leireille. Miehistä ne jotka leiriolosuhteissa ylipäänsä selvisivät, viettivät useita vuosia työleireillä ennen kun he pääsivät vapauteen.[5]

Divisioonan sotilaat syyllistyivät useisiin sotarikoksiin sodan aikana, kuten Le Paradisin joukkomurhaan, jossa Totenkopfin 14. komppania teloitti 97 brittiläistä sotavankia Ranskassa 27. toukokuuta 1940.

Theodor Eicke ja Totenkopfin sotilaita Venäjällä 1941.

Totenkopfin sotilaita Ranskassa

• Mann, Dr. Chris: SS-Totenkopf The History of the Death's Head Division 1940-45. Spellmount, 2001. ISBN 1-86227-113-5.
• Peter McCarthy&Mike Syron: Panzerkrieg. Robinson, 2002. ISBN 1-84119-800-5.
• George H. Stein: Waffen-SS. Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-7807-3.