SF-paraati

Ansa Ikonen ja Tauno Palo.

Ansa Koskeli on matkaopas, jonka johdolla esitellään kesän 1939 Helsinkiä. Musiikkia harrastava taksikuski Tanu Paalu on iskenyt häneen silmänsä. Ansaan on ihastunut myös hänen kollegansa Jopi Rintee. Mies varastaa suudelman Ansalta, mistä neito suivaantuu pahan kerran. Kolmantena Ansaan ihastuneena on hänen esimiehensä johtaja Anger, joka ahdistelee häntä eräänä iltana, mistä Ansa suuttuu. Eräällä turistikierroksella Ansa löytää maasta turistin kadottaman rannerenkaan. Tunnollinen opas laittaa sen talteen, mutta väärään paikkaan: omaan ranteeseensa. Kun korunsa hukannut rouva huomaa helyn Ansan ranteessa, hän on oitis vaatimassa potkuja tälle.

Jopi on tietoinen Ansan viattomuudesta, mutta haluaa kostaa Ansan viileän suhtautumisen hänen taannoiseen lähestymisyritykseensä ja valehtelee johtaja Angerille, ettei tiedä asiasta mitään. Ansa joutuu oikeusmurhan uhriksi ja saa potkut. Hän saa uuden työpaikan kioskin myyjänä. Kioskilla hän tapaa yllättäen Tanun ja alkaa vähitellen lämmetä miehelle. Myös Tanulla on epäonnea työasioissa: hänen taksinsa (avomallinen punainen luksusauto Opel Admiral, vuosimalli 1939[2]) pannaan ajokieltoon, ja hän menettää myös soittajanpaikkansa ravintolassa.

Tanun mielessä alkaa syntyä uusi iskelmä, joka on pian leviävä kuin tauti ympäri kaupunkia! Ansa kirjoittaa lauluun sanat. Syntyy "Nuoruuden sävel". Pian Ansa ja Tauno esittävät kappaleen radiossa. Asiakaspulasta kärsivän ravintola Sensation johtajat haluavat Tanun ja Ansan houkuttelemaan asiakkaita uuden suosikki-iskelmän avulla. Asiakkaat ihastuvat Tanun ja Ansan eritahtiseen esitykseen, mutta johtajat pitävät sitä fiaskona ja antavat parille saman tien potkut. Nuoruuden sävelen oikeasta sävellajista kehkeytyy lopulta mahtava riita, joka johtaa Ansa ja Tanun välirikkoon.

Jopin omaatuntoa alkaa kolkuttaa, ja hän selvittää koruskandaalin johtaja Angerille, joka haluaa palkata Ansan takaisin. Ansa suostuu. Tanu puolestaan pääsee jatkamaan kuljettajan ammattiaan. Mutta ravintola Sensatioon on iskenyt jälleen asiakaskato. Ansaa ja Tanua aletaan etsiä kiireesti. Kun heidät on vihdoin saatu ravintolan lavalle, he esittävät "Nuoruuden säveltä" edelleen dissonanssissa. Yleisö on riemuissaan. Ennen pitkää suosikkipari löytää konsonanssin, ja elokuvan loppu on tanssi- ja lauluspektaakkelia.

Sivujuonena SF-paraatissa seurataan kivennapalaista Toppo Tattia, joka saapuu Helsinkiin etsimään veljeään Aku Ruususta. Ansan äiti Siiri Koskeli ja Aku muodostavat elokuvan subrettiparin.

SF-paraatin musiikkikappaleet on säveltänyt Georg Malmstén. Siinä esitetään muun muassa aikansa tarttuva iskelmä "Pot-pot-pot-pot-potkut sain...", jonka on sanoittanut R. R. Ryynänen salanimellä Reino Ranta. Elokuvan johtomusiikki on "Nuoruuden sävel". Se alkaa soida ennen alkutekstejä, ja itse alkutekstien kohdalla musiikki on sovitettu kulloinkin esillä olevan nimen logiikkaan. Runsas puolet SF-paraatista kuluu tilanteisiin, joissa Tanu hakee oikeaa muotoa "Nuoruuden sävelelle".[3]

Petri Nevalainen kirjoittaa kirjassaan Kaikkien aikojen Tauno Palo: "SF-paraatissa mielenkiinnon herättää myös tietoisuus siitä, että Malmsténin iskelmät yhdistävät elokuvassa eri yhteiskuntaluokkia ja ammatteja: suusta suuhun kiertävät iskusävelmät toimivat monta vuosisataa vanhojen kaanon-laulujen tavoin."[4]

Ikonen ja Palo esittivät elokuvan sävelmiä myöhemmin yhteiskiertueillaan ja levyttivät niitä 1970-luvulla.

SF-paraati sai aikalaiskriitikoilta melko myönteisen vastaanoton. Elokuvan nokkeluutta ja kepeyttä kiiteltiin. Ilta-Sanomien kriitikko antoi tunnustusta Lutsin tavalle kuvata Helsinkiä. Kriitikko piti kappaletta "huolettomana kevätparaatina", jonka "moniaita tunnelmakohtauksia" olisi tosin voinut lyhentää. Uuden Suomen kriitikko nosti esiin Malmsténin keväisen nuorekkaan musiikin. Hän huomautti myös ajankohdasta: " --- jos yleisö suhtautuu elokuvaan pidättyvämmin kuin tavallisesti, ei se johdu siitä, että se olisi ikävä, vaan siitä, että ajat ovat toiset kuin silloin, kun filmiä ruvettiin tekemään." SF-paraatin näyttelijöitä kehuttiin kautta linjan. Kaarlo Angerkoski kuoli pian kuvausten päätyttyä, ja hänet mainittiin "armoitettuna koomikkona", jonka kuolema oli suuri menetys taiteelle.[5]

Vuonna 1983 nostaa Ilta-Sanomien kriitikko SF-paraatin "kotimaisen elokuvan ensimmäiseksi varsinaiseksi musikaaliksi".[5] Eräiden asiantuntijoiden mielestä saman kunnian voi yhtä hyvin antaa elokuvalle Meidän poikamme merellä (1933).[6] Vuonna 1994 puolestaan arvioitiin: "--- elämänilon raikkaana ylistyksenä SF-paraati on edelleen lyömätön kotimainen klassikko".[5] Myöhemmissä arvioissa SF-paraatia on pidetty niin aikansa eläneenä eskapistisena hupailuna[7] kuin Tauno Palon ja Ansa Ikosen kirkkaimpana yhteisenä saavutuksenakin,[8] jossa on musiikki-ilottelua, matkailumainosta ja yhtiön tähtien suosion pönkitystä.[1]

Särkkä tilasi SF-paraatin alkuperäiskäsikirjoituksen maisteri Tapio Pihalta. Jo käsikirjoitusvaiheessa Pihan mielessä kangasteli tietty näyttelijäkaarti, ja hän nimesi roolihenkilöt osittain heidän mukaansa. Elokuvan mainonnassa käytetty luonnehdinta "Helsingin kattojen yllä ja alla" viittaa René Clairin varhaiseen äänielokuvaan Sous les toits de Paris (Pariisin kattojen alla) (1930).[9]

SF-paraati oli yksi monista ennen talvisotaa valmistuneista suomalaisista elokuvista, joiden ensi-ilta lykättiin, ja ne esitettiin vasta välirauhan aikana. Sen oli määrä saada ensi-iltansa vuosikymmenen viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta 1939, mutta sodan takia ensiesitys siirtyi seuraavaan kevääseen. Lokakuun 1939 lopussa Suomen Filmiteollisuus mainosti SF-paraatia elokuvaksi modernista Helsingistä. Tutut suosikkinäyttelijät haluttiin esitellä katsojille uudesta näkökulmasta "hauskan ja elegantin revyyelokuvan tähtinä", jotka "laulavat ja tanssivat elämäniloa vaikeisiin aikoihin".[10]

Kaupallisesti SF-paraati menestyi melko hyvin; se keräsi katsojia hieman ensi-iltavuotensa keskiarvoa enemmän. Vuoden 1945 loppuun mennessä elokuvan oli nähnyt 411 844 maksanutta katsojaa.[10]

Ansa Ikonen oli kuvausten aikana raskaana. Kesän 1939 kuluessa se alkoi näkyä, mutta ohjaaja Norta ei tästä piitannut. Tästä syntyi eripuraa Ikosen ja Nortan välille. Ikonen mainitsee Nortan ainoana ohjaajana, jonka kanssa hänellä elokuvaurallaan oli vaikeuksia.[11]

Sen lisäksi, että SF-paraatin pääosanäyttelijät ovat 1930-luvun lopun suosikkeja, myös pienissä sivuosissa ja avustajatason osissa vilahtelee tunnettuja nimiä, esimerkiksi Verna Piponius ja Rauha Rentola turisteina, Laila Jokimo tanssiravintolan yleisönä, Sylvi Salonen konekirjoittajana ja Jalmari Rinne oopperalaulajana.

• Petri Nevalainen: Kaikkien aikojen Tauno Palo, Ajatus Kirjat, 2007
• Suomen kansallisfilmografia 2, Oy Edita Ab 1999, ISBN 951-37-1582-5