S/S Suur-Saimaa
S/S Suur-Saimaa on alun perin Liperi-nimiseksi vuonna 1907 rakennettu matkustajahöyrylaiva. Laivalla on vuosien varrella ollut monia eri omistajia ja käyttötarkoituksia, kuten sen useista nimistäkin voi havaita. Saimaan Laivamatkoilla Imatra-nimisenä se ajoi karille ja upposi vuonna 1977. Tämän jälkeen alus siirtyi Kuopioon Roll-laivoille ja sai nimen Puijo. 1990-luvun alussa se risteili Nurmes-Marina-varustamon lipun alla myös Nurmeksesta Kolille ja Joensuusta Koli-nimisenä. Viimeisen kerran alus oli reittiliikenteessä 1997 Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä.
Reitti- ja risteilyliikenteen loputtua oli laiva melkein 15 vuotta ravintolalaivana Savonlinnan kauppatorilla. Alus pääsi tänä aikana hyvin huonoon kuntoon ja sen sisätilat kärsivät mm. vesivahinkoja. Aluksen kunnostamista on hidastanut 2000-luvun alussa rakennettu Torisilta, joka esti laivan viemisen pois laituripaikaltaan. Syyskuussa 2011 tehtiin mittava sillanavausoperaatio ja laiva saatiin vihdoin siirrettyä avoimille vesille. Laivan kunnostustyöt ovat alkaneet Laitaatsillan telakalla.
Tekniset tiedot
- Aikaisemmat nimet:
- S/S Liperi (1907–1912)
- S/S Orivesi II (1912–1956)
- S/S Punkaharju (1956–1960)
- S/S Sinikolmio (1960–1968)
- S/S Imatra (1968–1979)
- S/S Valamo (1979)
- S/S Puijo (1979–1991)
- S/S Koli (1991–1994)
- S/S Kallavesi (1994–1997)
- Rakennuspaikka: Paul Wahl & Co.,Varkauden konepaja, Varkaus
- Rakennusvuosi: 1907
- Pituus: 27,55 m
- Leveys: 6,5 m
- Syväys: 2,4 m
- Vetoisuus: 149 brt
- Koneen tyyppi: Compound-höyrykone
- Koneen teho: 99 kW, 135 ihv
- Nopeus: 12 solmua
- Polttoaine: Puu
- Omistaja: Suur-Saimaan höyrylaivaosakeyhtiö
- Entiset omistajat: Liperin Höyryvenhe Osuuskunta 1907–1912, Höyryvenhe Oy Kerttu 1912–1950, Saimaan Höyrylaiva Oy 1950–1966, Savonlinnan kaupunki 1967, Saimaan Laivamatkat Oy 1968–1977, Roll-Laivat Oy (Roll Lines) 1980–1993, Kuopion Roll Risteilyt Oy (eri nimillä) 1993–2010
- Käyttäjä: Suur-Saimaan höyrylaivaosakeyhtiö
- Kotisatama: Savonlinna (Kuopio)
- Liikennöinti: Nykyään: Kunnostetaan liikenteeseen, (toiminut 2000-luvulla ravintolalaivana Savonlinnan kauppatorin rannassa) Ennen: Joensuun ja Savonlinnan välillä Liperin kautta, Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä
- Varusteet: -
Alus kuuluu Museoviraston perinnelaivarekisteriin nimellä S/S Kallavesi ja se on Suomen Höyrypursiseuran alusrekisterissä.
Aiheesta muualla
- http://www.steamship.fi/datafiles/userfiles/Image/laivat/suur-saimaa.jpg (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://2.bp.blogspot.com/_Jf-cS3MkZ_I/S3BkFt7BF8I/AAAAAAAAABU/4YCiYUWulZ0/s1600/Puhoksensatama.jpg