Sögubrot af nokkrum fornkonungum

Sögubrot af nokkrum fornkonungum tai Sögubrot af nokkrum fornkonungum í Dana- ok Svíaveldi (”Katkelma joidenkin muinaisten (tanskan- ja sveanmaalaisten) kuninkaiden saagasta”, ei suom.) on keskiajan islantilainen, vain katkelmallisesti säilynyt saaga, josta puuttuu alku ja loppu. Sen katsotaan olevan katkelma nyt jo kadonneesta *Skjöldunga sagasta, joka on kertonut tarunhohtoisista tanskalaisista kuninkaista, Skjöldungeista (isl. Skjöldungar). Sögubrot juontuu mahdollisesti jostain *Skjöldunga sagan myöhemmästä versiosta. Katkelmassa säilyneessä osiossa kerrotaan Skjöldungien suvun jäsenistä Ívarr Laajamielisestä (isl. víðfaðmi) ja Haraldr Sotahampaasta (isl. hilditönn) sekä tarunhohtoisesta Göötanmaan kuninkaasta Sigurðr Sormuksesta (isl. hringr) . Sögubrot on laadittu mahdollisesti 1200-luvun jälkipuoliskolla ja sen vanhin säilynyt käsikirjoitus, AM 1e β I, fol., on vuoden 1300 tienoilta. Kaikki muut Sögubrotin säilyneet käsikirjoitukset juontuvat tästä käsikirjoituksesta ja ovat sen tavoin fragmentaarisia. [1] Käsittelemänsä teeman osalta Sögubrot on luettavissa muinaissaagoihin, ja sen katsotaan myös syntyneen samanlaisten kulttuuristen impulssien seurauksena, jotka antoivat sysäyksen muinaissaagojen syntyyn ylipäätään. [2]

Yhteys vanhaan kertomusperinteeseen

Sögubrot edustaa niin kutsuttuja sankarisaagoja (saks. Heldensagas), jotka ovat muinaissaagoista vanhimpia. Toisin kuin monet varhaisimmista muinaissaagoista, Sögubrot ei sisällä lainkaan runoutta, vaikka se sisältääkin edda-runouden käytäntöjen mukaista alkusointuista dialogia, joka on voinut pohjautua jollekin runolle tai olla tekstin kirjoittajan tietoinen tyylivalinta. [3]

On kuitenkin katsottu, että Sögubrot juontuu ainakin teemansa osalta hyvin vanhasta kertomusperinteestä. On oletettu, että esimerkiksi Sögubrotissa säilynyt kertomus tarunhohtoisesta Brávellirin taistelusta olisi proosaversio jostain taistelua ja sen osallistujia kuvanneesta vanhasta ja nyt jo kadonneesta luettelosta (isl. þula), jota kutsutaan tutkimuksessa nimellä *Brávallaþula. Kyseisen taistelun on katsottu tapahtuneen varhaisella viikinkiajalla, vaikka varmaa tietoa tällaisen mahdollisen taistelun, jota myös Saxo Grammaticus kuvaa teoksensa Gesta Danorum (n. 1200) kirjoissa 7 ja 8, sijainnista, ajankohdasta ja osallistujista ei olekaan voitu esittää. Edellä mainittu *Brávallaþula on ollut alkujaan myös Saxon taistelua käsittelevien lukujen perustana, mutta hänen listansa taisteluun osallistuneista on hieman pidempi kuin Sögubrotissa. On kuitenkin katsottu, että *Brávallaþula olisi laadittu 1100-luvun Islannissa. [4]

Vaikka *Brávallaþula on mahdollisesti ollut kummankin kirjoittajan tuntema, Sögubrotin kertomus Brávellirin taistelusta eroaa jossain määrin Saxon Grammaticuksen versiosta, jonka katsotaan monessa kohtaa kertovan myytin alkuperäisemmän version. Saxon Gesta Danorum on saanut vaikutteita Ragnarökiä koskeneista myyteistä, ja Óðinnilla on taistelussa merkittävä rooli. Saxo olettaa joukoissa olleen myös islantilaisia sotureita. Sögubrot taas ei mainitse taistelijoiden joukossa olleen islantilaisia, mitä voidaan pitää loogisena, koska taistelun katsotaan sijoittuvan aikaan ennen Islannin asuttamista. Sen lisäksi Óðinnin rooli on Sögubrotissa vähäinen; esimerkiksi kun Saxolla Haraldrin haavoittumattomuus selitetään Óðinnin antamaksi suojaksi, on se Sögubrotissa taikuuden (isl. seiðr) avulla hankittu kyky. Sen sijaan että Óðinniin viitattaisiin Sögubrotissa suoraan, tulee yhteys ilmi lähinnä vihjauksina, esimerkiksi kun käytetään Óðinnille tyypillistä asetta, keihästä. [5]

Sögubrot lähteenä

Saagan kirjoituskonteksti ja merkitys

Vaikka Sögubrotin ajoittaminen on epävarmalla pohjalla, sen on katsottu syntyneen aikana, jolloin islantilaisten vaikutus tanskalaisilla kirjallisilla markkinoilla oli jo hiipunut ja sekä kirjallinen että poliittinen painopiste oli siirtynyt Norjaan. Sögubrotin ajoitusta 1200-luvun jälkipuoliskolle puolustaa tekstissä esille tuleva hyvin kielteinen kuva ruotsalaisista, miltä osin Sögubrot muistuttaa toista 1200-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevaa muinaissaagaa, Ragnarr Karvahousun saagaa. Norjan ja Ruotsin hallitsijoiden välien on katsottu lämmenneen 1200-luvun lopulta alkaen, joten Sögubrotin näkökulma edustanee ajatuksia ennen sitä ajankohtaa, kun Norjan kuningas Haakon V Maununpoika kihlasi tyttärensä Ruotsin kuninkaalle vuonna 1302.

Sögubrot voidaan nähdä kertomuksena muinaisen viikinki-imperiumin synnystä. Elizabeth Ashman Rowe (2010) on esittänyt, että Sögubrotin kirjoittaja ei käyttänyt muinaiseen menneisyyteen sijoittuvaa saagaa heijastaakseen siihen oman nykyhetkensä ongelmia tai jännitteitä, vaan käytti sitä korostamaan islantilaisten ja norjalaisten välistä suhdetta ja islantilaisten roolia prosessissa, jossa Norjasta syntyi valtio. [6]

Vaikutteet

Koska Sögubrot on fragmentaarinen teksti, on sen vaikutteita hankala arvioida. Sögubrotin kirjoittajaa rajoitti vanha kertomusperinne ja sen välittämät tarinat muinaisista tapahtumista ja muinaisten kuninkaiden sukupuista. Säilyneessä katkelmassa on kuitenkin vaikutteita keskiajan skandinaavisista ritariromaanien käännöksistä (isl. riddarasögur eli ritarisaagat), jotka tulevat esille esimerkiksi kirjoittajan kuvatessa turnajaisia (isl. turniment) tai miestä näkemässä unta leopardista (isl. hlébarðr). [7]

Sögubrot suurvalta-ajan Ruotsissa

Kaukaisesta menneisyydestä kertovat islantilaiset muinaissaagat alkoivat 1600–1700-luvulla herättää kiinnostusta erityisesti suurvalta-ajan Ruotsissa. Niiden katsottiin olevan lähteitä, jotka voisivat kertoa jotain Ruotsin muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä, josta muuten oli saatavilla hyvin vähän lähteitä. Tämän seurauksena muinaissaagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä myös suurvaltaideologian rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että osa aikalaistutkijoista suhtautui muinaissaagojen lähdearvoon epäillen jo tuolloin. [8]

Suurvalta-ajan Ruotsissa Sögubrot herätti kiinnostusta, koska se kertoi muinaisista tanskalaisista ja ruotsalaisista kuninkaista. Lisäksi katkelmassa kokonaisena säilynyt kuvaus Brávellirin taistelusta tunnettiin tapahtumana myös muista muinaissaagoista, kuten esimerkiksi Bósin saagasta. [9] Koska ruotsalaiset eivät tuolloin enää ymmärtäneet muinaissaagojen kieltä, muinaisislantia, ilmestyi Sögubrot ruotsiksi käännettynä Johan F. Peringskiöld in teoksessa Sogubrot af nockorum Fornkongum i Dana oc Svia velldi eller Sagobrott, handlande om nogra forna Konungar i Swerige och Danmark. Samt om Bråwalla Slaget Emellan Kong Haralld Hillditan och Sigurd Ring vuonna 1719 (Stockholm: Johan Laurentius Horrn). [10]

Peringskiöld ei epäillyt Sögubrotin uskottavuutta historianlähteenä, vaikkakaan hän ei ollut tietoinen Sögubrotin kertomuksen taustalla vaikuttaneen tarinaperinteen korkeasta iästä. Peringskiöldin näkemys Sögubrotista luotettavana ja uskottavana lähteenä perustui 1600-1700-luvun oppineiden virhekäsitykselle muinaissaagojen lähdearvosta, joka aikaansai sen, että muinaissaagoja tulkittiin kritiikittömästi. Virhekäsityksen seurauksena Peringskiöld piti historiallisia tapahtumia kuvaavana myös sellaisia tekstejä, joiden osalta nykyään tiedetään niiden olevan osoitus keskiaikaisesta tarinankerronnasta. [11]

Katso myös

Lähteet
  • Bjarni Guðnason. 1958.Um Brávallaþulu. Skírnir 32 (1958), 82-128.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Rowe, Elizabeth Ashman. 2010. Sögubrot af fornkonungum: Mythologised History for Late Thirteenth-Century Iceland. Teoksessa Martin Arnold & Alison Finlay (toim.), Making History: Essays on the fornaldarsögur. London: Viking Society for Northern Research and University College London, 1-16.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Skovgaard-Petersen, Inge. 1993. Brávallaþula. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 56-57.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.
  • Wolf, Kirsten. 1993. Skjöldunga saga. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 597-598.

Viitteet
  1. Wolf 1993, 597; Busch 2004 [2002], 122; Simek & Hermann Pálsson 2007, 354-355; Rowe 2010, 2, 9.
  2. Rowe 2010, 12.
  3. Busch 2004 [2002], 122; Rowe 2010, 10.
  4. Bjarni Guðnason 1958; Skovgaard-Petersen 1993; Busch 2004 [2002], 122; Simek & Hermann Pálsson 2007, 50, 354-355; Rowe 2010, 2, 12.
  5. Rowe 2010, 1, 4–7.
  6. Rowe 2010, 2, 9–12, 14.
  7. Rowe 2010, 12–13.
  8. Kanerva 2015; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  9. Busch 2004 [2002], 122.
  10. Busch 2004 [2002], 122; Kanerva 2015.
  11. Busch 2004 [2002], 124.

    Käännökset ja editiot

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.