Sõrve säär

Viron Tietosanakirjan (vir. Eesti Entsüklopeedian) mukaan Sõrve säär- tai vanhoilla merikartoilla Swalferort-kynnäs on sekä Sõrvenniemen että Saarenmaan eteläisin niemenkärki[1], joka työntyy Kuurinkurkku-salmeen noin 1,5 km pituisena kapeana selänteenä ja jatkuu lähes 4 km:n verran etelään[4] luotoketjuna tai -kannaksena. Tämän vesialueen luodot ovat merellistä alkuperää matalia pinnanmuotoja.[5] Niistä Lombimaaluoto on 31,2 ha, Vesitükk tai Vesitükimaa 74,1 ha ja Kuivasääre- tai Pitkasääremaa 4,3 ha ja Siiasaarluodon pituus on 0,93 km.[6] Kauempana salmessa ovat Kääran ja Sõrven matalikot. Sõrven kapea parinkymmenen metrin levyinen maakaistale on matalan kasvuston tai heinikon ja rannat pikkukivien peittämä.[1] Saarenmaan maakunnan pääkaupungista Kuressaaresta pääsee autolla noin 40 minuutissa Sõrve säärelle, josta kiikarilla voi nähdä Latvian rannikon.[7]

Tunnetumpia paikkakunnalla asuneita henkilöitä on sleesialaissaksalaista syntyperää valokuvaaja Carl Oswald Bulla, joka pakeni tänne Lokakuun vallankumousta ja kuoli v. 1929 Torgun kunnan Jämajan kylässä. Elämänsä viimeisinä vuosina hän ikuisti valokuviin tavallisia asukkaita ja elinoloja Sõrve säär -kynnäällä.[8]

Sõrve säär- kynnäs omalta maantieteelliseltä sijainniltaan on ollut viikinkien kauppareittien risteysaluetta ja samalla aina vierasvalloittajien näkökentässä että hyökkäyssuunnitelmissa.[9] Ristiretkien jälkeen 1200-luvun alussa tämä Viron isoin saari jaettiin Saarenmaan-Läänemaan hiippakunnan ja Saarenmaan ritarikunnan välillä. Hiippakunnalle jäi Valjalan ja Kaarman kihla- tai seurakunnat sekä Kihelkonnan kihlakunnan eteläosa ja Sõrve säär- kynnäs.[10][11] Entisen rajavartioupseerien asuinrakennuksen tiloissa nykyisin toimivan Historiahuoneen vanhin näyttelyesine on ruotsalaisen sota-aluksen lankku vuodelta 1625.[12] Vuonna 2004 varhain keväällä havaittiin noin 1,2 kilometrin pituisella ranta- ja vesialueella Sõrven majakan läheisyydessä säännöllisin välein suunnilleen 300 enemmän tai vähemmän yhtenäisesti koottua kiviröykkiötä. Näitä 4–6 metrin pituisia ja hieman yli 2 metriä leveitä kasoja pidetään muinaisena merkkinä paikallisten maanomistajien 1700- ja 1800-luvun kivikaupasta. Maanviljelijät keräsivät rautakivimurikat sekä merestä että rannoilta ja kasasivat samankokoisiin kasoihin poisvientiä varten. Kivilastin ostaneet kauppiaat möivät tavaran edelleen Kuurinmaalle ja sinne, missä ei löytynyt sataman rakentamiseen tai talon perustukseen soveltuvia runsasrautaista sedimenttikiviä.[13]

Rannikkopuolustuspatterien jäänteitä Sõrve säär -kynnäällä

Tällä paikkakunnalla vuodatettiin paljon verta niin vuosina 1917 kuin 1944, mistä todistavat sotahistoriallisten rannikkopuolustuspatterien jäänteet ja muistomerkit sotilaiden hautapaikalla.[7] Sõrve säär joutui ottamaan vastaan vihollisen ensimmäiset iskut mereltä I maailmansodan alkaessa. Niemimaan kärkeen rakennettiin yhteensä kolme rannikkotykistöpatteria. Näistä tehokkain oli Säären majakasta noin kilometrin päässä sijaitseva rannikkopuolustuspatteri nro 43, joka koostui neljästä 12 tuuman (305 mm) tykistä, joiden kantomatka ylsi lähes Kuurinmaan rannoille saakka ja esti pääsyn Kuurinkurkkuun. Tukea antoivat pienemmät, Karusteen rannikkopuolustuspatteri nro 40, joka koostui neljästä 120 mm:n tykistä, ja Mõntussa sijaitseva rannikkopuolustuspatteri nro 41, joka koostui neljästä 130 mm:n tykistä.[14]

Kynnäs oli entisen Säären moision eli suuren maatilan aluetta, johon vuoden 1940  Kesäkuun vallankaappauksen jälkeisten muutoksien yhteydessä puretun kirkon tilalle oli tarkoitus rakentaa Neuvostoliiton palatsi. Huhtikuussa 1940 aloitettiin kuitenkin Venäjän tukikohdan rakentaminen Maanteen kylään ilman Viron tasavallan silloisen hallituksen hyväksyntää ja ilman virallista maanjakoa.[15] Näin Sõrvenniemen tykistöpatterit saatiin edelleen hallitsemaan liikennettä Kuurinkurkussa alkaen syyskuuta 1941.[16] Toisen maailmansodan kovat taistelut, sotilasrakennusten rakentaminen ja sitä seuranneen hävityksen aikana suuri osa niemimaan infrastruktuurista tuhoutui ja kärsi sen luonnollinen ympäristö, jota seurasi väestön väheneminen.[8] Saksalaisten mukaan Sõrvesta evakuoitiin yhteensä 1 400, mutta joidenkin myöhempien lukujen mukaan määrä oli noin 2 300–2 400 asukasta. Joidenkin tietojen mukaan saksalaiset ampuivat ne asukkaat, jotka kieltäytyivät lähtemästä niemimaalta. Rünnak-lehti kirjoitti 5.12.1944 Sõrven taisteluista seuraavasti: ”Tämän kapean maakaistaleen soisella alueella ei ole ainuttakaan pensasta tai silppuamatonta puuta jäljellä. Kaikki on kynnetty ja murskattu. Viimeiset saksalaiset sotilaat lähtivät Sõrvestä 24. marraskuuta aamulla klo 6.15. Ennen lähtöä Säären majakka räjäytettiin.”[17] Joidenkin lähteiden mukaan Sõrven väitettiin ennen olleen yksi Viron tiheimmin asutuista alueista[8], jossa rauhan vuosinakaan väestötiheys ei ole palautunut entiselleen eivätkä tämän syrjäisen paikan merellisten kulttuurimaisemien ympäristöarvot ole lisääntyneet.[18]

Vuonna 1770 rakennettu Säären majakka ja 1800-luvun lopulla valmistunut kasarmirakennus

Joidenkin lähteiden mukaan sodan jälkeen Sõrve säär -kynnään strateginen merkitys säilyi koko sodanjälkeisen Neuvostoliiton ajan. Ensin 130 millimetristen kenttäkanuunojen tykistöpatterien tuliasema-alueet perustettiin betonialustoille suojaamaan Kuurinkurkkua 25 kilometrin säteellä. Niitä tukii neljä 180 millimetristä tykkiä Karusteen kylässä, jotka pystyivät ampumaan 36 kilometrin etäisyydelle. Vuonna 1957 järjestelmä lakkautettiin ja tykit siirrettiin Egyptiin ja Etiopiaan. Torgun kunnan Maanteen kylästä tuli sotilastukikohta, johon 1960-luvun alussa siirrettiin ilmatorjuntaohjuksia. Ennen Viron itsenäistymistä Säären kylässä sijaitsi merivartioston viestintäosasto nro 9864, Maanteen kylässä rakettivoimien joukko nro 74907 ja paikannusaseman joukko-osasto nro 87235 ja rajavartioston alusosaston varastot Mõntun satamassa rajavartioston vartiolaivojen varasto-osasto nro 2395. Lisäksi satama määrättiin torpedoveneiden haarasatamaksi Daugavgrīvassa hätätilanteiden tullessa. Sõrven säären kärjen rauhallisuudesta ja luonnon elpymisestä kertoo nykyisin Sõrven rajavartiolaitoksen läheisyyteen Viron Lintuyhdistyksen vuonna 1998 perustama ja jatkuvassa käytössä oleva lintujen tarkkailuasema.[15]

Säären Historiahuone että Sõrven lintuasema sijaitsevat rajavartiolaitokselle kuuluneiden rakennusten tiloissa. Ensimmäisen maailmansodan tykkialusta on mukautettu lintutornille ja lintujen tarkkailua palvelevat myös useat rannalla olevat konekivääribunkkerit. Toisessa maailmansodassa kaatuneiden muistomonumentti sijaitsee Jämajan risteyksessä, jossa on pienin välein vierekkäin muistokiviä kaatuneille niin saksalaisille kuin venäläisille sotilaille. Kynnään kärjessä kohoaa Säären majakka, jonka valo loistaa pimeässä Latvian rannikolle saakka.[12] Sen juurella kunnostetun entisen teknohuoltorakennusta saavat käyttää sekä vierailijat että paikalliset. Rakennuksessa on 4 yleistä wc:tä ja halutessaan turistit voivat käyttää talon aulaa tuulensuojassa olemiseen.[19][20]

Vesitükkluoto

Vuonna 1971 Sõrven säär yhdessä etelämpänä sijaitsevine luotoineen suojeltiin 100 metrin säteellä ja alueen pinta-alaa on 161,3 hehtaaria, josta maata n. 6,9 ha, ja joissakin lähteissä 160,5 hehtaaria, josta maata n. 10,8 ha.[21] Kynnään jatkeena olevat luodot muodostuivat maakaistaleina maankohoamisen ja merellisten sedimenttien rantaviivaisen siirtymisen seurauksena. Kerrostuvien maa-aineksien lähteenä pidetään pääasiassa jäätikköjokimuodostumia ja vähemmässä määrin moreenia. Luodot että kynnään vedenalainen osa on rakentunut aaltojen aiheuttaman sedimenttien pitkittäisen sekä lännestä että idästä vaeltamisen tuloksena, jolloin itäinen niin rinne kuin vesi ovat syvempiä läntisiä. Kun yleensä kynnäiden muodostuminen tapahtuu sedimenttien pitkittäisvaelluksen aikana kohti kärkeä, Sõrvessa rannikkodynamiikan tutkimus osoitti sedimenttien liikkeen olevan poikkeuksellisesti päinvastainen. Tämä kynnään ja luotojen kokoelma kasvaa eteläsuuntaisesti rantaeroosion ja matalikolla tapahtuvan sedimentaation ansioista. Rantoja peittävät sedimentit koostuvat pyöristyneistä pikkukivistä ja valtaosin karbonaattisten lisäksi esiintyy kiteisiäkin.[5] Suojelualueella on merkitystä niin muutto- ja vesilintujen pesimä- ja muuttopaikkana kuin kasvitieteellisesti ja geologisesti. Koko Sõrven niemimaalla kynnäineen vallitsee lauhkea meri-ilmasto.[18] Useiden tulvien vuoksi luodot ovat osittain kasvillisuuden, enimmäkseen suolakkokasvien peitossa ja ne ovat tärkeitä hallin hyljeluotoja.[22]

Sõrve säär ja Vesitükimaan luoto Säären luonnonsuojelualueella

Säären luonnonsuojelualuetta nähtiin eräänlaisessa hankkeessa noin 1 072 hehtaarin kokoiseksi, siitä 384 ha maa- ja 688 ha merialuetta. Yleisimpinä kohteina siinä kuvattiin kuivatettua luhtametsä-, ruoko- ja vaikeakulkuisia rantaniittyalueita, myös monia rantalammikoita, liiallista kosteutta kärsivää männikköä, katajistoa, alvarikivikkoista ranta-aluetta, myös sellaista, jolta voimakkaat tuulet puhaltavat vettä pois, ja maankohoamisen jättämiä entistä lahtialuetta, merimatalikkojen riuttoja ja luotoja. Koko alueella on monia entisiä sotilasrakennuksia. Maisemille on tyypillistä vähäinen ihmisen vaikutus ja pensaikkoinen-ryteikköinen ilme, mikä on suotuisaa elinympäristöä monille lajeille.

Hankkeen suojelualueella pesii 84 lintulajia. Lisäksi se jää 221 lajin muuttomatkareitille ja niistä suurin osa e. 217 lajia pysähtyy täällä. EU:n lintudirektiivillä suojeltuja täällä on 53 ja Viron punaisessa kirjassa olevia 50 lajia. Luonnonsuojelunalaisia ovat täällä pesivät varpushaukka, ruisrääkkä ja rastaskerttunen, myös ruskosuohaukka, kurki, töyhtöhyyppä, punajalkaviklo, käenpiika, pikkutikka, kangaskiuru, kirjokerttu, pikkulepinkäinen ja keltahemppo. Täällä on on laskettu jopa sulkasadon haahkaa 48 000 kerralla. Suojelualue on tärkeä joutsenten, alliien, mustalintujen, telkkien ja muiden vesilintujen, myös merikotkien tärkeä ravintopaikka. Kaloja on löytynyt 31 eri lajia, suojelunalaisina ovat rantanuoliainen ja kivisimppu. Pysyviä asukkaita ovat kampela ja kivinilkka, kun taas silakkaa, kilohailia ja nokkakalaa esiintyy runsaammin kutukautena. Lahden pohjoisissa matalissa vesissä on runsaasti kolmipiikkiä, kymmenpiikkiä, töröä, rannikkoapajassa asuu hopearuutana, vesiliskoja, sodanaikaisissa bunkkereissa talvehtii pohjanlepakko, rupikonna, viitasammakko, haisukonna, vaskitsa, rantakäärme, sisilisko ja kyy, niin täysin mustia kyykäärmeitä uin rantakäärmeitä ilman tuntomerkkiään so. ilman keltaisia laikkuja tai täpliä kaulan molemmilla puolella pään takana.[23]

Säären luonnonsuojelualue (vir. Sääre looduskaitseala, KLO1000662) on nykyisin 551,4 hehtaarin kokoinen, josta maa-alaa on 12,7 ha[24] ja tarjoaa suojaa kala-, riutta-, lapin- ja pikkutiiroille, räysköille, uiveloille, selkälokeille ja haahkoille. Suojeltu eläinlaji on harmaahylje ja kasvilaji mesikämmekkä ja sen kasvupaikat.[25][26][27]

Vesitükimaan (vir. Vesitükimaa kaitseala), myös Vesitükimaan luotojen suojelualue, nykyinen erityinen tai kohdesuojeluvyöhyke (vir. sihtkaitsevöönd) perustettiin vuonna 1971 suojelemaan Sõrvenniemen eteläkärkeä, luotoja ja ympäröivää merta. Alue kuuluu Säären luonnonsuojelualueeseen, sijaitsee Torgun kunnassa ja sen kokonaispinta-ala 160,5 hehtaaria, josta 10,8 ha maata[21], joissakin lähteissä 181,6 ha ja maata 6 ha. Vesitükimaa on erämaata.[28]

Tarinankerronnan mukaan Sõrve säär-kynnään jatkona olevat luodot Kuurinkurkussa ovat syntyneet Suuren Tõllin heitettyä kivenlohkareita perivihollisensa Pirun perään sitä Sõrvesta häätäessä. Niistä kivenmurikoista painavimmat tipahtivat lähemmäs ja kevyemmät kauemmas salmeen.[9]