Säijä

Säijä on hieman yli 500 asukkaan kylä Lempäälän luoteisosassa.

Sijainti

Säijä sijaitsee Pirkkalan ja Lempäälän rajalla Pyhäjärven rannalla, noin 14 kilometrin päässä Lempäälän kirkonkylästä ja 20 kilometriä Tampereelta. Yhteydet Nokian ja Tampereen suuntaan ovat hyvät. Toisaalta helppo kulkeminen kaupunkeihin on hiljalleen tappanut peruspalvelut kuten pankin, postin ja viimeisenä kyläkaupan.

Historiaa

Säijässä käytiin vapaussodassa merkittäviä taisteluja rintaman kulkiessa Pyhäjärven rantaa pitkin. Säijäläissyntyinen Tuomas Hoppu on kirjoittanut aiheesta useita artikkeleita.

Säijä oli pitkään osa Vesilahtea. Vasta 1950-luvun lopulla virisi keskustelu Säijän liittymisestä Lempäälään, mikä toteutui vuoden 1964 alussa.[1] Suurimpana syynä oli kulkuyhteyksien aiheuttama julkisten palveluiden saatavuus, olihan pääosa Vesilahtea Pyhäjärven toisella puolella.

Säijä on edelleen suurelta osin harvaan asuttua maatalousaluetta, mutta Tampereen läheisyyden vuoksi siellä on paikoitellen myös miltei esikaupungin luonteisia talokeskittymiä.

Liikenneyhteydet

Pari kilometriä Säijän rajalta sijaitsee kansainvälinen Tampere-Pirkkalan lentoasema. Julkiset lähiyhteydet ovat vaatimattomammat, koska 1980-luvun jälkeen ainoa julkinen liikenne on taksien lisäksi ollut viisi kertaa päivässä Lempäälään liikennöivä koulubussi, lisäksi käytössä on palvelubussi.

Palvelut

Säijään saatiin koulu yli sata vuotta sitten. Kylässä on nyt noin 50 oppilaan ala-aste, perhepäivähoitoa, kunnallinen ryhmäperhepäiväkoti, kaksi kauppapuutarhaa, tilamyyntiä, ratsastustalleja, taksi ja monitoimitalo erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Kylällä toimivat myös vireä kyläyhdistys ja nuorisoseura, jotka järjestävät erilaisia tilaisuuksia kuten talkoita, myyjäisiä ja kerhoja.

Kyläkaava

Nurmen ja Säijän kylien maankäyttö- ja kehittämissuunnitelma on valmistunut ja se julkistettiin 26. maaliskuuta 2010. Kylälle laadittiin epävirallinen kyläkaava Satu Sarjalan diplomityössä.[2]

Osayleiskaava

Lempäälän kunta on laatimassa kylään osayleiskaavaa.[3]

Lähteet

  1. Vesilahden seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Satu Sarjala dspace.cc.tut.fi. [vanhentunut linkki]
  3. 12017 Säijän osayleiskaava Lempäälä. Viitattu 10.1.2021.

    Aiheesta muualla

    Kirjallisuutta

    • Mäkelä, Ritva (toim.): Elämää Säijänmaassa. Säijän kyläyhdistys, 1997. ISBN 952-90-8762-4.
    • Ohralahti, Marjaana ym. (toim.): Kunnon mukuloita maalta : Säijän koulu 100 vuotta. Lempäälä : Säijän koulu, 2014, ISBN 978-952-99940-6-9.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.