Sähköurut

1960-luvun lopulla saivat tanssi- ja popyhtyeiden käytössä suosiota huonekalumaisia isoja sähköurkuja (engl. console organ) kevyemmät ”keikkaurut” (engl. combo organ), joita oli helpompi kuljettaa mukana esiintymismatkoilla. Niissä on usein vain yksi sormio eikä lainkaan jalkiota, koska bassoäänistä huolehtii yhtyeen bassokitaristi. Keikkaurkujen putkirakenteinen teline on usein kokoontaitettava. Äänentuotanto perustuu transistoritekniikkaan, minkä ansiosta koneisto on pienempi ja kevyempi kuin Hammond-tyyppisissä, sähkömekaaniseen äänipyörägeneraattoriin perustuvissa uruissa. Euroopassa keikkaurkuja valmistivat etenkin italialaiset elektroniikkayhtiöt kuten Farfisa ja Galanti.[1]

Monet kevyen musiikin ”raskaan sarjan” yhtyeistä suosi keikoillaankin painavia ja hankalasti kuljetettavia Hammond-urkuja, mutta keikkaurkujen käytöstä tulivat tunnetuiksi muun muassa The Doors -yhtyeen Ray Manzarek (Vox Continental, myöhemmin Gibson G-101), Pink Floydin varhaiskaudella Roger Waters (Farfisa Compact Duo) ja The Animals -yhtyeen Alan Price (Vox Continental). The Beatles -yhtyeen ”Lucy in the Sky with Diamonds” -kappaleen intro soitetaan Lowrey Heritage -uruilla.[2]

Virtuaaliurut on soitin, jonka muistiin on tallennettu (äänitetty) urkupilleistä lähtevät äänet mukaan lukien kosketinten painallusäänet ja ilmaa liikuttavan puhaltimen äänet. Jokaisen urkupillin ääni on tallennettu erikseen ja yleensä myös usealta eri etäisyydeltä. Näin tallennettua ääntä toistettaessa voidaan siirtyä portaattomasti kuulokuvasta toiseen ja erilaisiin kaikuihin. Tietokone toistaa äänet siinä järjestyksessä, jolla urkuri painelee koskettimia. Jos kuulija kuuntelee tuotettua ääntä silmät kiinni, hän ei pysty päättelemään tuleeko ääni cd-levylle äänitetyistä oikeista uruista vai virtuaaliuruista.[3]

Muistiin voidaan tallentaa useiden erilaisten soitinten ääniä. Voidaan käyttää Notre-Damen katedraalin suuria ranskalaisromanttisia urkuja, barokkiurkuja tai vaikkapa pieneen kappeliin sijoitettuja pieniä urkuja. Virtuaaliuruissa on lisäksi mahdollista muuttaa viritystä, joka voidaan valita esimerkiksi sopimaan yhteen suolikieliä käyttävien vanhojen barokkisoitinten kanssa.[3]

Virtuaaliurut eivät todennäköisesti syrjäytä suurissa tiloissa olevia pilliurkuja, mutta ne tarjoavat moniin tilanteisiin ja tiloihin pilliurkuja tarkoituksenmukaisimman ratkaisun. Virtuaaliurut on edullisemmat hankkia ja helpommat ylläpitää. Urkujensoiton opiskelijoiden ja harrastajien harjoittelua virtuaaliurut helpottavat merkittävästi. Harjoittelu voi tapahtua kotona ja urut (urkusamplen) voi valita harjoiteltavan musiikin mukaan. Omatoimisesti rakentaen virtuaaliurut voi hankkia edullisimmillaan muutamalla tuhannella eurolla. Vaativampaan käyttöön soveltuvien soitinten hinnat ovat 10 000 eurosta ylöspäin.[3] Vartiokylän kirkon virtuaaliurut ostettiin 2021 Mixtuur Finland Oy:ltä, joka on johtava virtuaaliurkujen asiantuntija ja suomalaisen virtuaaliurkurakentamisen edelläkävijä. [4] Mixtuur Finland tunnetaan ensimmäisenä Suomessa virtuaaliurkuja rakentavana yrityksenä, jolla on laaja-alaisin kokemus niin pienistä kuin suuristakin virtuaaliuruista. Suomesta soi jo lähes sadat Mixtuurin virtuaaliurut.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sähköurut Wikimedia Commonsissa

• Sähköurut soivat eilen ensi kerran Suomessa. Mielenkiintoinen esittelytilaisuus Helsingin Vanhassa kirkossa, Aamulehti, 28.03.1937, nro 83, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot