Ryijy

Ryijy on pitkänukkainen villainen peite, jollaisia pidetään nykyisin lähinnä seinällä koristeena.

Suomalainen käsin tehty ryijy vuodelta 1936.

Ryijyjä voidaan valmistaa kahdella tavalla: kutomalla kangaspuissa tai ompelemalla nukat valmiiseen pohjaan. Ryijy koostuu loimi-, kude- ja nukkalangoista.

Suomen sana ryijy pohjaa varhaisuusruotsin sanaan ryia (nykyruotsissa rya).[1] Se tulee muinaisskandinaavisesta sanasta ry tai ru, joka tarkoittaa takkuista ja karkeaa.lähde?

Ryijyn historia

Ryijyjä on tehty jo viikinkien aikana, jolloin niitä käytettiin venepeittoina ja käärinliinoina. Suomessakin niitä käytettiin tyypillisesti peitteinä ja lämmikkeinä, ei niinkään lattialla kuten itämaisia mattoja. 1500-luvun ryijyt olivat pitkänukkaisia ja joko yksivärisiä tai hillitysti kuvioitu villalangan luonnollisilla väreillä. Nukkaa pidettiin alaspäin.

1700-luvulla vuoteissa alettiin käyttää täkkejä, ja ryijyjä käytettiin juhlissa ja koristeina. Ryijyjä alettiin myös koristella ylenpalttisesti. Nukka leikattiin lyhyemmäksi, jotta kuviot erottuivat paremmin. Nukkaa pidettiin päällepäin. Eri alueille kehittyi tyypillisiä malleja, joita tehtiin esimerkiksi kapioiksi tai suvun morsiusryijyiksi. Niinpä vuosiluku, ihmishahmot ja sydänkuviot olivat suosittuja. Toisissa ryijyissä myös nurjalla puolella on nukka, usein nukkarivien välit ovat harvemmat kuin kuviopuolella ja nukkalanka on yksiväristä.

1800-luvulla ryijytuotanto alkoi taantua, kun teollistumisen myötä markkinoille tulivat halvat tehdastuotteet. Vastareaktiona teollistumiselle perustettiin taidemaalari Fanny Churbergin aloitteesta vuonna 1879 Suomen Käsityön Ystävät, jonka tehtäväksi määriteltiin suomalaisen käsityön edistäminen ja jalostaminen isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan.

1800-luvun lopulla kansallisromantiikka nosti ryijyt uuteen kukoistukseen, ja tunnetut taiteilijat kuten Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre alkoivat suunnitella taideryijyjä. Gallen-Kallelan Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 suunnittelema jugend-henkinen Liekki-ryijy on ehkä ensimmäinen perinteisistä malleista vapaa taideryijy. Yksi 1900-luvun alun suurhankkeista oli myös arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelema Suur-Merijoen kartano, jonne kudottiin peräti 15 ryijyä. Varsinainen ryijyinnostus Suomessa alkoi 1920-luvulla. Sen käynnistäjänä oli vuonna 1924 ilmestynyt U. T. Sireliuksen tutkimus Suomen ryijyt. Impi Sotavalta ja Toini Nyström laativat sen pohjalta ryijyjen työpiirustusmalliston ja Suomen Käsityön Ystävät alkoi myydä ryijymalleja ja tarvikepaketteja. Malleja julkaistiin värikuvina muun muassa Kotiliesi-lehdessä. Taiteilijat alkoivat samalla suunnitella uusia ryijymalleja aluksi kansanryijyjen tyyliin. 1920- ja 1930-lukujen tunnetuimpia ryijysuunnittelijoita olivat Impi Sotavalta ja Maija Kansanen.

Nykyaikaiset ryijyt
Moderni ryijy

Vasta 1920-luvun lopulla alkoi kansallisromanttisten mallien mukainen tyyli lopullisesti väistyä uusien taidesuuntausten, kubismin ja funktionalismin tieltä. Kansallisromanttisten koristelujen sijaan ryijy jaettiin nyt jyrkästi rajattuihin nelikulmioihin ja värit muuttuivat kirkkaammiksi. 1930-luvun lopulla Impi Sotavalta loi niin sanotun valööriryijyn, jossa oli luovuttu selvistä väripinnoista, ja Eva Brummer niin sanotun reliefiryijyn. Sodan jälkeen 1940- ja 1950-luvuilla Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo ja Uhra-Beata Simberg-Ehrström loivat näillä uusilla tekniikoilla maalauksellisia ja värikkäitä ryijyjä. Erityisesti 1960-luvulla värikkäät taideryijyt olivat moderniin kotiin kuuluvia taide-esineitä.

1900-luvun loppuvuosikymmenien tunnetuimpia ryijysuunnittelijoita ovat muun muassa Ritva Puotila, Irma Kukkasjärvi ja Timo Sarpaneva.

Ryijyn hoitaminen

Tavallisessa huoneilmassa ryijy säilyy pitkään puhtaana ja tarvitsee harvoin vesipesua. Sitä voi huoltaa aika ajoin varovasti imuroimalla. Ryijyä voi tuulettaa varjossa ulkona kuivalla säässä, mutta vasta imuroinnin jälkeen, jotta ilmankosteus ei kiinnitä pölyä entistä tiiviimmin tekstiiliin. Ryijyä ei pidä ravistella. Vanhaa lumipesuohjetta ei pidä enää noudattaa nykylumen likaisuuden vuoksi.[2]

Katso myös

Lähteet
  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1082. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Ryijy esillä. Ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmissa. Suomen käsityön museon julkaisuja 25.. Suomen käsityön museo.

    Aiheesta muualla

    Kirjallisuutta
    • Sihvo, Pirkko: Rakas ryijy: Suomalaisten ryijyt. Helsinki: Museovirasto: Suomen kansallismuseo, 2009. ISBN 978-951-616-194-8.
    • Leena Svinhufvud: Moderneja ryijyjä, metritavaraa ja käsityötä – Tekstiilitaide ja nykyaikaistuva taideteollisuus Suomessa maailmansotien välisenä aikana (2009)
    • Leena Svinhufvud: Taideryijyn juuret. Glorian antiikki. Syksy 2002.
    • Sopanen, Tuomas & Willberg, Leena: Ryijy elää: Suomalaisia ryijyjä 1778–2008. Tekstit: Leena Willberg. Ryijyt Tuomas Sopasen kokoelmasta. Varkaus: Varkauden taidemuseo, 2008. ISBN 978-952-9781-06-5.
    • Annikki Toikka-Karvonen: Ryijy. Otava. Helsinki (1971)
    • Riitta Pylkkänen: Ryijyperinteitä 1500- ja 1600-luvulta (1967)
    • Sirelius, U. T.: Suomen ryijyt: Tekstiilihistoriallinen tutkimus. Näköispainos. Alkuteos julkaistu: Helsinki: Otava, 1924. Helsinki: Erika-kirjat, 1988. ISBN 952-90013-9-8.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.