Russarön majakka
Russarön majakka (ruots. Russarö fyr) on majakka Hangon edustalla Russarön saarella. Kyseiselle paikalle ilmeni tarve majakalle 1800-luvun alussa, sillä Venäjän keisarikunnan meriministeriö totesi alueella tapahtuvan liikaa haaksirikkoja. Jussarön alueen magneettiset häiriöt saattoivat aiheuttaa jopa mailin heittoja laivojen kursseihin. Silloin vanhan tunnusmajakan kattorakennelma purettiin ja sen tilalle rakennettiin puinen lyhtyrakennus. Heikkoa tornia vahvistettiin useaan otteeseen tukirakentein, ja kesällä 1838 torniin asennettiin uusi valolaitteisto.[4]

Vuonna 1854 Krimin sodan aikana majakkatorni purettiin, ja linssistöt kuljetettiin turvaan. Sodan jälkeen haettiin lupaa uuden majakan rakentamiseen. Vuonna 1863 tuli valmiiksi nykyinen viisikerroksinen kivimajakka. Myös majakan henkilökunnan asuintilat uusittiin.[4]
Majakan linssistö on niin sanottu Fresnelin linssistö, valo näkyi jopa 12 meripeninkulman päähän. Sen merkitys oli tärkeä 1870-luvulla, sillä silloin Hangosta tuli Suomen ensimmäinen talvisatama. Tornin viereen rakennettiin vuonna 1877 signaalimasto, ja vuonna 1884 hankittiin sumutykki, jolla ammuttiin sumussa aina kaksi laukausta minuutin välein.[4]
Lähteet
- http://www.majakkamestarit.fi/majakat_russaro.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- (sv) Fyrwiki, Swedish lighthouse society. Tieto on haettu Wikidatasta.
- Suomen Rannikon loistoluettelo, Väylävirasto. Tieto on haettu Wikidatasta.
- Russarö Merenkulkulaitos. Arkistoitu 1.7.2007. Viitattu 12.6.2016.
Aiheesta muualla
- Russarön rakennushistoriallinen selvitys[vanhentunut linkki]
- Majakanvartija kertoo..., Seura, 09.09.1936, nro 37, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Russarön majakka Wikimedia Commonsissa