Rupert Brooke

Rupert Brooke (3. elokuuta 1887 Rugby, Englanti – 23. huhtikuuta 1915 Skyros, Kreikka) oli englantilainen runoilija, jota pidettiin kuolemansa aikaan Britannian parhaimpiin kuuluvana nuorena lyyrikkona. Hän kuoli 27-vuotiaana ensimmäisessä maailmansodassa saamaansa verenmyrkytykseen Turkin Gallipolissa, ja monet hänen parhaina pidetyistä runoistaan julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.[1][2]

Rupert Brooke

Rupert Brooke syntyi yhtenä kolmesta veljeksestä, joista kaikki kohtasivat kuoleman jo nuorina. Komea nuori mies harrasti jalkapalloa, krikettiä, tennistä ja uintia ja alkoi jo yhdeksänvuotiaana kirjoittaa runoja. Teini-ikäisenä hän harrasti kirjoittamista jo hyvin vakavissaan. Hän opiskeli Cambridgen yliopiston King’s Collegessa ja tuli tunnetuksi biseksuaalisista suhteistaan niin mies- kuin naisopiskelijoihin. Yksi heistä oli Lytton Stracheyn pikkuveli James, joka tunsi Virginia Woolfin ja muita Bloomsburyn ryhmän jäseniä.[1]

Brooke matkusteli laajasti. Jo teinivuosinaan hän kävi kaksi kertaa Italiassa, sitten Saksassa ja vuonna 1912 hän matkusti ensin maitse läpi Yhdysvaltojen ja Kanadan ja otti sitten San Franciscosta laivan Havaijille, Samoalle, Fidžille ja Tahitille.[1]

Ensimmäisen maailmansodan alussa vuonna 1914 Brooke liittyi vapaaehtoisena Britannian kuninkaalliseen laivastoon. Palveltuaan ensin Belgiassa hänet lähetettiin Gallipoliin, jossa hän ei ehtinyt mukaan taisteluihin ennen kuin sai hyttysenpuremasta kuolettavan verenmyrkytyksen. Sotilaat hautasivat 27-vuotiaan runoilijan Skýroksen saarelle Kreikkaan.[1]

Brooken hauta Kreikan Skýroksella.

Runoilijauransa alussa Brooke ihaili niin sanottuja ”dekadentteja” kirjailijoita, kuten Charles Baudelairea, Algernon Swinburnea, Oscar Wildea ja Walter Pateria. Hänen opiskeluaikaiset rakkausrunonsa ilmentävät vaikutteita romanttisilta runoilijoilta John Keatsiltä ja Percy Shelleyltä. Brooke tapasi sitten William Butler Yeatsin, joka neuvoi häntä siirtymään tyhjistä abstraktioista kohti modernismia. Hän ei ottanut neuvosta vaarin vaan löysi esikuvakseen Shakespearen aikalaisen John Donnen.[1]

Brooken parhaina runoina pidetään hänen viimeisinä vuosinaan syntyneitä sota-aiheisia sonetteja, joista tunnetuin on ”The Soldier”. Ne sisältyvät hänen kuolemansa jälkeen 1915 julkaistuun kokoelmaan 1914 and Other Poems.[3][1]