Vasemmistopuolue (Ruotsi)

Vuonna 1917 muun muassa Zeth Höglund, Ture Neman, Fredrik Ström, Carl Lindhagen ja Karl Kilbom erosivat Ruotsin sosialidemokraattisesta työväenpuolueesta ja perustivat Ruotsin sosiaalidemokraattisen vasemmistopuolueen.[2] Kun RSV allekirjoitti 1921 Kommunistisen internationaalin 21 teesiä ja muutti nimensä Ruotsin kommunistiseksi puolueeksi, siitä erosi pieni vähemmistö, joka perusti uuden puolueen vanhalla nimellä.

Puolue kuului Kominterniin vuosina 1919–1943.

Toinen maailmansota oli puolueelle poliittisesti vaikeaa aikaa Ruotsissa; Ruotsin kommunistinen puolue oli ainoa ruotsalainen puolue, joka tuki Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen talvisodassa. Puolueen äänenkannattaja Ny Dag ilmaisi myös tukensa Neuvostoliiton laajenemiselle Baltiaan: ”Reunavaltiot on vapautettu riippuvuudestaan imperialistista suurvalloista suuren sosialistisen työläisten valtion avulla”. Myös Molotov–Ribbentrop-sopimukselle Ruotsin kommunistinen puolue ilmaisi tukensa "imperialismin" vastaisena tekona.

Sodan aikana Ruotsin kommunistinen puolue oli ainoa puolue, joka ei päässyt mukaan Per Albin Hanssonin johtamaan yhteishallitukseen. Monia puolueen jäseniä pidätettiin sillä perusteella, että he suunnittelivat valtiolle vihamielistä toimintaa. 2. maaliskuuta 1940 tapahtui maan historian pahin poliittinen attentaatti, kun puolueen lehden Norrskensflammanin toimitukseen tehtiin terrori-isku. Norrskensflammanin pommi-iskussa kuoli viisi ihmistä. Puolue menetti kaikki edustajansa vuoden 1940 valtiopäivävaaleissa, mutta teki vahvan paluun 1944 ja sai ennätyssuuren kannatuksen, 10,3 prosenttia. Tosin korkea kannatus ei säilynyt, vaan seuraavissa vaaleissa puolueen kannatus oli 3,5–5,0 prosenttia.

Eurokommunismin vaikutuksesta puolue muutti nimensä 1967 Vasemmistopuolue kommunisteiksi. VPK oli Vietnamin sodan voimakas kritisoija ja järjesti rahankeräyksiä FNL:n tukemiseksi. Samana vuonna puolueesta erosi pieni vähemmistö, joka perusti ensimmäisen ”uusvasemmistolaisen” ryhmän Ruotsiin. Vuonna 1968, kun vasemmistolaisuus oli maassa voimakkainta, sai puolue kaikkien aikojen huonoimman vaalituloksensa, vain 3,0 %. Sen sijaan sosiaalidemokraatit saivat tuolloin Ruotsin historian toiseksi parhaan tuloksensa, 50,1 % äänistä.

Reaalisosialismin romahduksen jälkeen puolue luopui kommunismista (marxismi-leninismistä) sekä nimessään että ohjelmassaan. Vasemmistopuolue kasvatti kannatusta Gudrun Schymanin johtajakaudella niin paljon, että siitä tuli Ruotsin kolmanneksi suurin puolue; 1998 puolue sai valtiopäivävaaleissa 12 % äänistä.[3] Siitä alkaen Vasemmistopuolue on tukenut yhdessä Ympäristöpuolue Vihreiden kanssa sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitusta. Schyman on rohkaissut puolueen uudistusmielisiä, jotka eivät ole halunneet kutsua itseään kommunisteiksi.

Helmikuussa 2003 Schyman erosi puolueen johdosta paljon huomiota herättäneen veroriidan takia.[3] Samalla alkoi riita puolueen linjasta "uudistajien" ja "vanhoillisten" kesken. Riitely päättyi puoluekokouksessa tammikuussa 2006 uudistajien voittoon.

Schymanin seuraajaksi valittiin Lars Ohly.[3]

Nykyinen puoluejohtaja on Nooshi Dadgostar, joka valittiin tehtävään lokakuussa 2020.[4]

Vasemmistopuolueen nykyinen politiikka perustuu kolmeen periaatteeseen: sosialismiin, feminismiin ja ympäristöajatteluun. Omasta mielestään Vasemmistopuolue on ”vallankumouksellinen puolue”, mikä heidän mielestään tarkoittaa sitä, että yritetään muuttaa yhteiskuntaa sen rakenteista alkaen eli ”kamppaillaan sosialistisen yhteiskunnan puolesta ilman marxilaista ideologiaa”.

Ympäristöajattelu tarkoittaa Vasemmistopuolueen mielestä sitä, että se yrittää saada ”ekologisesti kestävän yhteiskunnan”. Puolueen mielestä ympäristötuhot johtuvat siitä, että yksityinen yritys pyrkii etupäässä tuottamaan voittoa ja että tätä ongelmaa ei voida ratkaista lopullisesti nykymuotoisessa yhteiskuntajärjestyksessä.[5].

Feminismi on ollut uusi osa puolueen periaateohjelmaa vuodesta 1997 alkaen. Feministiset teoriat ovat kasvattaneet suosiotaan Vasemmistopuolueen piirissä 1960-luvusta alkaen, kun kamppailu naisten oikeuksien puolesta sai yleisvasemmistolaisen teoreettisen taustan länsimaissa. Ennen entisen puheenjohtajan Gudrun Schymanin eroa ja Feministisen aloitteen (F!, feministiskt initiativ) perustamista oli puolue onnistunut lisäämään kilpailua tällä alueella. Vuonna 2000 Schyman linjasi linjapuheessaan irtautumista kommunismista, mutta puolueväki ei lämmennyt ajatukselle. Seuraaja Lars Ohly kuului puolueen siipeen, joka avoimesti kutsui itseään kommunisteiksi, toisin kuin 2012–2020 puheenjohtajana toiminut Jonas Sjöstedt.[6]

• 1917–1924 Zeth Höglund
• 1921–1923 Karl Kilbom
• 1924–1929 Nils Flyg
• 1929–1951 Sven Linderot
• 1951–1964 Hilding Hagberg
• 1964–1975 Carl-Erik Hermasson
• 1975–1993 Lars Werner
• 1993–2003 Gudrun Schyman
• 2003–2004 Ulla Hoffman (varapuheenjohtaja)
• 2004–2012 Lars Ohly
• 2012–2020 Jonas Sjöstedt
• 2020– Nooshi Dadgostar

• Vasemmistopuolue (ruotsiksi)
  • Vasemmistopuoleen sivut suomeksi
• Nuoren Vasemmisto (ruotsiksi)