Ruotsin järvet

Ruotsin järvet ovat kaikki syntyneet heti viimeisen jääkauden mannerjäätikön reunan vetäytyessä Ruotsin alueiden yli noin 16 000 – 8 000 vuotta sitten (BP, [1][2]) tai sen jälkeen maankohoamisen myötä uusille maa-alueille.[3]

Mannerjään uurtamiin maakamaran epätasaisuuksiin kertyi vettä muodostaen pääsääntöisesti varsin matalia järviä. Osa ensimmäisistä järvistä on ehtinyt soistua umpeen ja myös järvenlaskut ovat verottaneet jäljelle jäänyttä lukumäärää. Sen sijaan Keski-Ruotsiin oli syntynyt jäätikkövirtauksista johtuen syvät uurteen nykyisten Vänern- ja Vättern-järvien kohdille ja jota vielä Baltian jääjärven laskujoen virtaukset täydensivät. Näin syntyi varsin suuret järvet Euroopankin mittakaavassa. Mannerjäätikön virtaukset ovat osittain syypäänä Pohjois-Ruotsin pitkittäisiin laaksoihin syntyneisiin järviin, joiden keskisyvyys on suuri.[2]

  • Vänern ja Vättern syntyiät kuroutumalla Etelä-Ruotsin pikki kulkevasta salmesta (tilanne noin 10 300 BP).
  • Jäätikköjen rippeet sijaitsivat Skandinavian pohjoisosissa (tilanne noin 8 700 BP).
  • Maankohoaminen nosti merestä lisää maata rannikkojen läheisyydessä (tilanne noin 700 BP).

Toisaalta maankohoaminen on nostanut Itämerestä esille uutta maata, jonka alueilla on sijaitsee geologisesti ajatellen nuoria järviä. Maankohoaminen jatkuu Itämeren rannikolla edelleen ja uusia järviä syntyy edelleen, vaikka se tapahtuukin hitaasti. Monien jokien suuret virtaamat ovat kannustaneet patoamaan niitä sähköntuotantoa varten patojärviksi. Erityisen kannattavaa se on ollut Pohjois- ja Keski-Ruotsissa, missä Skandien yli virtaa Atlantilta kosteaa meri-ilmaa ja joka luovuttaa kosteuden runsaina sateina myös niiden itärinteille.

Tilastotietoa

Ruotsissa on viimeisen kartoituksen mukaan 95 700 yli hehtaarin kokoista järveä, joiden yhteispinta-ala on noin 42 000 neliökilometriä eli noin 9 % Ruotsin pinta-alasta. Alle 10 hehtaarin järviä on noin 80 000, joten järvet ovat yleensä pieniä. Vain 23 järveä on yli 100 neliökilometrin suuruisia, mutta niiden yhteispinta-ala muodostaa lähes neljäsosan järvien kokonaispinta-alasta. Pohjois-Ruotsin Norrbottenin läänissä sijaitsee 30 730 järveä eli 30 % maan järvistä. Viidellä skånelaisella kunnalla ei ole järviä lainkaan.[4][5][6]

Suurin järvi on Vänern, jonka pinta-ala on 5 648 neliökilometriä ja johon mahtuu 153 000 miljoonaa kuutiometriä eli 153 kuutiokilometriä vettä. Hornavan on Ruotsin syvin järvi, jossa on 228 metriä syvää. Korkeimmalla sijaitsee Kaskasjaure 1 448 metrin korkeudella merenpinnasta.[4][5]

Nimistö

Järvirekisterissä on noin 30 000 erilaista järvennimeä. Vaikka noin 40 000 järvistä on vailla nimeä, on muilla järvillä varsin suosittujakin järvinimiä. Samannimisä järviä voi olla olemassa, sillä järvillä on yleensä paikalliseen käyttöön tarkoitettuja nimiä. Yleisiä nimiä ovat ainakin ”Långtjärnen”, ”Svarttjärnen”, ”Stortjärnen”, ”Abborrtjärnen” och ”Lillsjön”. Seudun samannimisetkin järvet voidaan erotella toisistaan etuliitteillä ”Övre”, ”Nedre”, ”Norra” ja ”Södra” taikka ”Lill”, ”Stor” ja ”Mellan”.[4][5]

Järveä tarkoittava sana ”sjö” ei ole kansan suussa ainoa järvi-sana. Pohjois-Ruotsissa vanhoilla suomalais- ja saamelaisalueilla käytetään alkuperäisiä nimiä tai niistä ruotsalaistuneita järvennimiä. Silloin järvien nimet voivat päättyä sanaan ”saivo”, ”sel”, ”avan”, ”lompolo”, ”luoppal”, ”jaure” tai ”järvi”. Eteläisessä Ruotsissa tavallisia ovat myös ”gölen”, ”gyl”, ”hån” ja ”dammen”. Kaikialla Ruotsissa on tavallisin pääte ”sjön” ja ”tjärnen”. Ensimmäinen tarkoittaa järveä ja toinen lampea, samalla tavalla kuin niitä käytetään Suomessa[4][5]

Jokamiehen oikeudet ja kalastus

Ruotsissa vallitsee käytännössä hyvin samantapainen jokamiehenoikeus kuin Suomessa, joka sallii vapaan käyskentelemisen luonnossa ja liikkumisen vesillä. Kalastaminen ei kuitenkaan ole aivan vapaata, sillä joissakin vesistöissä tarvitaan kalastamiseen lupa.

Järvien tutkimus

Ruotsissa sovelletaan vuonna 2000 käynnistyneen Euroopan unionin Vesipolitiikan puitedirektiivin (direktiivi 2000/60/EG) määrittelemä hanke (ruots. vattendirektivet) myös järvien kohdalla. Unionin jäsenvaltiot pyrkivät suojelemaan vesistöjään ja pohjavettään sekä tekemään yhteistyötä valtionrajojen yli tämän tavoitteen saavuttamiseksi.[7]

Katso myös

Lähteet
  1. Deglaciation and Human Colonization of Northern Europe (PDF) ResearchGate. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  2. Marjatta Koivisto: ”Muinainen Itämeri”, Jääkaudet, s. 45, 63–68. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  3. Stroevena, Arjen P. & al.: Deglaciation of Fennoscandia. Quaternary Science Reviews, 2016, 147. vsk, s. 91–121. Elsevier. doi:10.1016/j.quascirev.2015.09.016. ISSN 0277-3791. Verkkoversio (PDF). Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  4. Sveriges sjöar, päiväys 31.5.2018, viitattu 2.2.2019 (ruotsiksi)
  5. Sveriges sjöar, (PDF), Faktablad nr 39, 2008, SMHI, viitattu 2.2.2019 (ruotsiksi)
  6. Antikainen, Janne & Auri, Elina & Rannanpää, Sari & Talvitie, Jere: Saaristo- ja vesistöaluepolitiikat Euroopassa -selvitys, s. 56–57. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö, 2019. ISBN 978-952-453-996-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.1.2020).
  7. Hyvälaatuinen vesi Euroopassa (EU:n vesidirektiivi), EUR-Lex. Viitattu 3.2.2018.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.