Ruhtinas Albert II:n ja Charlene Wittstockin häät
Ruhtinas Albert II:n ja Charlene Wittstockin häät järjestettiin 1. ja 2. heinäkuuta 2011 Monacon ruhtinaspalatsissa. Häitä kuvattiin Monacon suurimmiksi juhliksi 55 vuoteen – sitten Albertin vanhempien Rainier III:n ja Grace Kellyn häiden.[1] Ruhtinas Albert ja Wittstock tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2000[2] ja he julkistivat kihlauksensa kesäkuussa 2010.[3]
Pari
Albert II nousi Monacon ruhtinaaksi isänsä Rainier III:n kuoltua huhtikuussa 2005.[4] Charlene Wittstock syntyi Rhodesiassa (nykyinen Zimbabwe), mutta muutti Etelä-Afrikkaan perheensä kanssa ollessaan 12-vuotias.[5] Wittstock on edustanut Etelä-Afrikkaa uinnissa ja osallistunut Sydneyn kesäolympialaisiin 2000.[2] Hän päätti uransa vuonna 2007.[6] Ruhtinas Albert on myös urheilija, hän on kilpaillut rattikelkkailussa viisissä olympialaisissa.[5] Pari näyttäytyi yhdessä ensimmäisen kerran vuonna 2006.
Ennen häitä huhuttiin, että Wittstock olisi perumassa häät ja palaamassa takaisin kotimaahansa Etelä-Afrikkaan. Sekä hovi että Wittstockin perhe kuitenkin kiistivät huhut jyrkästi.[7] Ranskalainen viikkolehti L'Express uutisoi Wittstockin yrittäneen paeta Monacosta 28. kesäkuuta, kun Albertilla huhuttiin olevan kolmas avioton lapsi.[8] Monacon poliisin väitettiin pysäyttäneen hänet Côte d'Azurin kansainvälisellä lentoasemalla ja takavarikoineen hänen passinsa.[9] Hovilla väitettiin olleen "kovan työn takana" saada hänet jäämään.[10] Hovi kutsuu tämänlaatuisia tarinoita kateellisten keksimiksi "ilkeiksi huhuiksi".[8]
Suunnittelu
Morsiamen puvun suunnitteli italialainen muotisuunnittelija Giorgio Armani.[11] Parin hääautona toimi erityisvalmisteinen Lexus.[12][13]
Lähteet
- The other royal wedding - Prince Albert and Charlene timeslive.co.za. 5.5.2011. Arkistoitu 8.5.2011. Viitattu 3.7.2011. (englanniksi)
- Monacon Albert naimisiin ensi kesänä Iltalehti. 22.7.2010. Viitattu 3.7.2011.
- Monacon Albert kihlasi uimarikaunottaren MTV3. 23.6.2010. Viitattu 3.7.2011.
- Albertista virallisesti Monacon ruhtinas MTV3 Helmi. 29.9.2006. Viitattu 3.7.2011.
- Monaco's Prince Albert weds South African Charlene Wittstock BBC. 1.7.2011. Viitattu 3.7.2011. (englanniksi)
- Päivän kuvat: Monaco valmistautuu ruhtinashäihin huhuista huolimatta Suomen kuvalehti. 30.6.2011. Viitattu 3.7.2011.
- Entisestä huippu-uimarista tulee Monacon ruhtinatar Helsingin Sanomat. 1.7.2010. Viitattu 3.7.2011.
- Prince Albert of Monaco weds Charlene Wittstock Associated Press. 1.7.2011. Arkistoitu 4.7.2011. Viitattu 3.7.2011. (englanniksi)
- Prince Albert Reportedly Had Charlene Wittstock's Passport Confiscated: Monaco's Runaway Bride Going Nowhere Fast International Business Times. 30.6.2011. Viitattu 3.7.2011. (englanniksi)
- Monaco prince marries South African swimmer Reuters. 1.7.2011. Viitattu 3.7.2011. (englanniksi)
- Tässä on Charlene Wittstockin upea hääpuku – katso kuvat MTV3. 2.7.2011. Viitattu 3.7.2011.
- Lexus receives royal appointment from Monaco carmony.co.uk. 4.5.2011. Viitattu 3.7.2011. (englanniksi)
- Hääautona ylellinen luksus-Lexus Iltalehti. 2.7.2011. Viitattu 3.7.2011.
Aiheesta muualla
- Official Palace of Monaco Wedding site (englanniksi)
- Princely Wedding Monaco 2011 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)