Rudolf von Laban

Rudolf von Laban (15. joulukuuta 1879 Pressburg, Itävalta-Unkari1. heinäkuuta 1958 Weybridge, Englanti) oli unkarilaissyntyinen tanssitaiteilija, koreografi, pedagogi ja tanssintutkija. Hän oli yksi modernin tanssin pioneereja Euroopassa.

Labanin tanssikoulun opiskelijoita 1929.

Paikoilleen pysähtyneen perinteisen baletin vaihtoehdoksi Laban kehitti idean uudenlaisesta näyttämötanssista, jossa tanssija oli ajatteleva, tunteva, ja esiintyvä olento. Uuden vapaan tanssin ajattelun taustalla oli muun muassa François Delsarten hahmottelema teoria kaikkien liikkeiden tunnesisällöstä ja periaatteista, joiden mukaan se voitaisiin kartoittaa. Niinpä luonnollisena kehityssuuntana oli tanssin teatterillisten tavoitteiden korostaminen.

Labanotaatiossa käytettyjä merkkejä.

Laban ohjasi sekä baletteja että tanssinäytelmiä, joihin hän yleensä myös sävelsi itse musiikin. Hän perusti oman tanssiryhmän Die Tanzbuhne Laban, jonka kanssa hän alkoi tuottaa uutta tanssia edustavia pienimuotoisia kokeilevia tanssiteoksia. Hän suunnitteli myös tanssiliikkeitä ilman säestystä, mikä oli hänen aikanaan uutta.

Laban kehitteli ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina tanssikasvatuksen ja ihmisliikkeiden ilmaisullisten lainalaisuuksien teoriaa. Hän tutki liikkeen ja psykologian riippuvuutta ja sovelsi teorioitaan ns. liikeanalyysiin. Sen mukaan liikunnalla on omat itsenäiset lakinsa, jotka kuitenkin usein sivuavat musiikin lakeja. Laban loi myös tanssinotaatiojärjestelmän, labanotaation, jota käytetään edelleen muistiinmerkitsemissysteeminä kaikenlaisten tanssiliikkeiden kirjaamiseen videotallenteiden rinnalla. Laban jatkoi koko elämänsä ajan uusien tanssin ja musiikkiliikunnan alueiden tutkimista. Monet hänen oppilaansa ja seuraajansa veivät hänen liiketutkimuksiaan eteenpäin ja sovelsivat niitä käytäntöön näyttämötyössä. Yksi heistä oli Kurt Jooss, jota pidetään modernin eurooppalaisen tanssiteatterin perustajahahmona.

Natsimenneisyys

Kehittäessään modernia tanssia Laban koki baletin voimakkaasti vihollisekseen. 1920–1930-lukujen Saksassa tanssitaiteen kentällä käytiinkin voimakasta taistelua. Natsien tultua valtaan Laban liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen, joka koki modernin tanssin tuovan esille germaanisen hengen ja maailmankatsomuksen ja asettui tukemaan Labania. Laban vaati myös tanssikoulut arjalaistettaviksi eli juutalaiset ja muut toisarvoisiksi katsotut tuli poistaa niistä. Hän ajoi myös balettikoulujen lakkauttamista maassa. Vuonna 1934 Laban liittyi Joseph Goebbelsin alaiseen kansanvalistus- ja propagandaministeriöön ja pian hänestä tuli natsi-Saksan tanssitaiteen johtava hahmo. Hän tuki myös Führer-periaatetta ja vaati täydellistä uskollisuutta yhdelle johtajalle.[1]

Laban suunnitteli ryhmäesityksen Berliinin olympialaisiin 1936, mutta sairastui. Hänellä oli myös talousvaikeuksia ja häntä vastaan juoniteltiin. Hän ajautui pois kansallissosialistien suosiosta ja muutti Englantiin 1937.[1]

Kirjallisuutta

  • Evelyn Doerr: Rudolf Laban - The Dancer of the Crystal. Scarecrow Press 2009, Lanham, Maryland, Toronto, Plymouth, UK. ISBN 978-0-8108-6007-0
  • Doerr, Evelyn: Rudolf Laban - Die Schrift des Tänzers. Ein Portrait. Norderstedt 2005. ISBN 3-8334-2560-1
  • Doerr, Evelyn: Rudolf Laban - Das choreographische Theater. Die erste vollständige Ausgabe des Labanschen Werkes. Norderstedt 2004. ISBN 3-8334-1606-8
  • Lilian Karina & Marion Kant: Hitler's Dancers. Berghahn Books, New York. ISBN 1-57181-688-7.
  • Laban, Rudolph von: Die Welt des Tänzers. Seifert, Stuttgart 1920.
  • Wigman Mary: Rudolph von Laban zum 50. Geburtstag. in: Schrifttanz. Hrsg. von der Deutschen Gesellschaft für Schrifttanz. Universal-Ed., Wien 4.1929, 65; Olms, Hildesheim 1991 (in einem Bd.). ISBN 3-487-09537-8
  • Foster, John: The influence of Rudolph von Laban. Lepus Books, London 1974, 1977. ISBN 0-86019-015-3
  • Preston-Dunlop, Valerie: Rudolf Laban – An Extraordinary Life. Dance Books, London 1998. ISBN 1-85273-060-9
  • Böhme, Fritz: Rudolf von Laban und die Entstehung des Modernen Tanzdramas. Edition Hentrich, Berlin 1996. ISBN 3-89468-217-5
  • Thornton, S.: A Movement Perspective of Rudolph Laban. London, Macdonald & Evans, 1971.

Katso myös

Lähteet

  1. Lilian Karina & Marion Kant: Hitler's Dancers, s. 13-20. Berghahn Books, New York. ISBN 1-57181-688-7.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.